maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenterissa

Tai ainakin joulukalenterilla. HS uutisoi lauantaina hauskan jutun, jossa tuttu lastentarhaope oli keksinyt piristää kaamosaikaa innostamalla naapurinsakin tekemään kotitalostaan joulukalenteritalo. Päivä kerrallaan sisäpihan ikkunoihin ilmaantuu nyt kyseisen päivän numero ja asukkaan rakentelema jouluinen somistus.

Niin hauska oli tuo idea, että oitis piti rientää lasten kanssa Eiraan Huvilakadulle ja edelleen Huvilakujalle sisäpihan ikkunoita ihastelemaan. Sattui sopivasti kuusijuhlien ja isovanhempien joulukuusenkoristelun väliin sauma ennen Tuomaanmarkkinoiden joulukaruselliajelua. Ihan ei ollut ilta kerennyt vielä silloin hämärtyä siihen malliin että kalenteri olisi ollut komeimmillaan, mutta hauska se oli näin sinisenäkin hetkenä.



Joululoman ohjelmistoon pitänee sovittaa vielä hidas iltakävely pimeään aikaan joulukalenteritalon taitse, ja ihailla kaikki luukut antaumuksella! Niin hauskaa ja ihailtavaa että tällainenkin idea on syntynyt ja ottanut tuulta alleen!.

Lisää tällaista, kiitos!

12 kommenttia:

  1. Varmasti kaunista! Meillä täällä pohjoisessa on paikallinen laulava joulukalenteri ja tuossa naapurikylässä ihana "elävä joulukalenteri". Se on joka päivä eri talon pihalla ja aukkaiden itenä toteuttama. Kerran ai kerätä pipareita omenapuun oksilta ja toisessa kodissa asukkaat (hyvin musikaaliset) lauloivat parvekkeellaan joululauja ja pihalla oli tarjolla kuumaa glögiä. Mahtavia kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, huiman ihania "pohjoisen" ihmeitä! Toistuva perinne?

      Poista
    2. Kyllä vain, ollut jo useita vuosia. Aiempina vuosina samalla hoitui koiran iltalenkki ja joulukalenterin ihailu.

      Poista
    3. No toihan pitää kyllä nyt ottaa jonkun joulun joulumatkasuunnitelmaksi! Varaan sut oppaaksi :)

      Poista
    4. jep, sopii mainiosti!

      Poista
    5. Loistavaa, palataan asiaan lähempänä joulua ;)

      Poista
  2. Meinasin hihkua ääneen kun tuon jutun luin! Ihan mahtavaa yhteisöllisyyttä, peukutan. Tarkoitus olisi käydä kalenteri katsomassa vielä ennen aattoa.

    Ja kyllä, tällaista lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja todennäköisesti melkoinen yhteishengen kohottaja taloyhtiössä! Mukavaa kalenterimatkailua sullekin :)

      Poista
  3. Hyvää Joulua Päivitys!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)