torstai 7. tammikuuta 2016

Ihan pihalla

Näin kuulaan syksyisissä maisemissa ulkoiltiin joulun ja uudenvuoden välipäivinä vielä sitä oikeaa talvea odotellessa:


Talvesta ei Keskuspuistossa Vantaan puolelle vaellettuamme ollut enää merkkiäkään, vaikka Tapaninpäiväniltana oli jo Helsingissä päästy vaatteet asfalttia raapien hieromaan lumienkelin kuvia vastasataneeseen ohuen ohueen lumikerrokseen.
Sitten vaihtui vuosi, ja heti ensimmäisenä aamuna pääsimme maalla nauttimaan talvi-idyllistä parhaimmillaan, eli terät jalkojen alla:
Kylän laskettelurinteet hohtivat vielä kauniin vihreinä, vain hiihtoladulle oli saatu lumipeite. Sinne emme kuitenkaan kiirehtineet.
Nyt meillä on Helsingissä lunta vähän, pakkasta paljon ( -25, illaksi luvassa -27) ja edelleen aukinaisena höyryävä meri tuomassa omat lisämausteensa; tuulen ja kosteuden pakkasen päälle. Pakkaslukema pitää kertoa 1,5:llä kun varustautuu ulosmenoon, ulkoilusta kun ei viitsi enää edes puhua. Kauppatorin rannassa kameratta ihaillut haloilmiöt eivät nyt tässä koleudessa lämmitä!
Aamulla meiltä kömpi toppahousukansaa ratikkapysäkille, ja mukavan lämmin oli fylleissä katsella kanssamatkustajia, joista osa liikennöi takit auki, kädet ja päät paljaina. Ihan pihalla kunnon pukeutumisesta!!!
Onhan neljä vuodenaikaa mukavat, mutta kun useana päivänä on ahkerasta kuorinnasta ja öljyämisestä huolimatta tuntunut siltä että niin itseltä kuin muksuilta kuoriutuu pakkasen ja tuulen korventama nahka irti, niin innolla jo odottelen säätieteilijöiden lupaamia armollisempia talvikelejä saapuvaksi.
Jotta siis pääsis takaisin pihalle talvesta nauttimaan :)
Lempeää ja pian myös lauhempaa uutta vuotta, ystävät!

6 kommenttia:

  1. Aika hurjaa! Monen vuoden jälkeen. Kun kävin Suomessa ennen joulua, niin takapihalla eräs kesäkasveistani loisti vihreänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa tää on totta totisesti! Parina aamuna olen vetänyt suosiolla toppahopusut farkkujen päälle töihin lähteissä ja tänä aamuna ratikat pysähtyivät kesken matkanteon!

      Mulla parvekkeella kukki belargoniat vielä kymmenin kukin, ja sangen kauniina, mutta umpijäisinä nostelin ne sitten kompostiin.

      Poista
  2. Täällä ei olla pihalla, mittarissa ei kohta asteikko enää riitä ja puita saa lykkiä uuniin ennätysmääriä, mutta on ihanan kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huihuihui, onneksi teillä on se uuni johon klapia lykätä!

      Poista
  3. Juu, lämpenevää toivon huomiseksi. Tarkoitus mennä teatterin jälkeen Lux Helsinkiä ihailemaan! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on samat suunnitelmat mulla! Mahdetaanko samassa teatterissa törmäillä? Huomenna sen näkee :). Hyvää teatteria ja mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)