Kauhaa ja kapustaa on tullut heiluteltua männä viikonloppuna kyökissä, mutta lusikankin otin viikolla kauniisti käteen tilkkuopen innostamana, ja ryhdyin ompeluspuuhiin. Tarkemmin sanoen harsimispuuhiin. Laiskan lanka ja tikki olivat pitkiä kun aloin 10 minuutin blokeista kasaamaani peittoa harsia vanuun ja kukalliseen taustakankaaseen. Siis minä, joka usein vannon tässä hommassa hakaneulojen nimeen!! Tai kiikutan työn Töölön tilkkupajaan Soilen työstettäväksi. Tällä kertaa kuitenkin vaihteeksi näin.
Lusikka pyöri hommassa mukana painamassa reunallaan kangaskerroksia alas lyttyyn, ja näin helpottamassa neulan työntöä sormustinta käytellen kerrosten läpi taas esille. Aiemmin olen tämän homman tehnyt kovin kaarevilla räätälinneuloilla, mutta koskaan ne eivät ole käteeni oikein istuneet. Ehkä kosken ole räätäli..? Lusikkaa sen sijaan olen harjoitellut pitämään kädessäni jo vuosikymmeniä, ja silläpä se niin luontevalta tuntuikin. Jopa oikealla kädellä pidellen, joka tälle vasurille on sangen vaativa poikkeustilanne.
Lusikka pyöri hommassa mukana painamassa reunallaan kangaskerroksia alas lyttyyn, ja näin helpottamassa neulan työntöä sormustinta käytellen kerrosten läpi taas esille. Aiemmin olen tämän homman tehnyt kovin kaarevilla räätälinneuloilla, mutta koskaan ne eivät ole käteeni oikein istuneet. Ehkä kosken ole räätäli..? Lusikkaa sen sijaan olen harjoitellut pitämään kädessäni jo vuosikymmeniä, ja silläpä se niin luontevalta tuntuikin. Jopa oikealla kädellä pidellen, joka tälle vasurille on sangen vaativa poikkeustilanne.
Työn aluksi tuhahtelin open hyville neuvolle harsia 15 senttimetrin välein pitkittäin ja poikittain ja vielä kultaisia leikkauksiakin kulmista kulmiin tehden. Mutta kuulkaas niin kävikin että meditatiivinen harsintakokemus vei mut aivan mennessään, ja käytin muutaman tunnin elämästäni johonkin sellaiseen jota jo tehdessä tiesin kohta poispurkavani. Loppumetreillä lähinnä harmitti se etten käyttänyt värillistä tikkauslankaa ja tehnyt vähän pienemmällä tikillä hommaa, jolloin poispurkaminen olisikin ollut turhaa puuhaa kauniin tikkipinnan ilmaantuessa peittoon. Eihän tämä olisi edes ensimmäinen käsintikkaamani peitto ollut, Vallesmanni kun on jo tullut tikattua!
Sen nähtyään ystäväni muuten ilmoitti aikoinaan tikkaavansa myös oman peittonsa käsin. Peiton päällinen on ollut jo hetken valmiina odottamassa tikkausta, jota kahden hengen talkoilla alamme loppuviikosta toteuttaa, jee jee! Tällä menolla musta kyllä kuulkaa alkaa kuoriutua esiin vielä innokas käsinompelija! Uskokooon ken tahtoo. Itse en ihan vielä...
Uskon, tietyin varauksin! Monipuolisesti lahjakas käsien käyttäjä, mutta mitenhän olisi käynyt sille, joka on syntynyt kultalusikka suussa? Käsintikkaus innostaa! Toivottavasti ei tule paljoa veritippoja. Toisaalta, on varkauden varalle dnat tallennettuna työhön.
VastaaPoistaHuh, on se onni ettei syntynyt se kultalusikka suussa :) Iiks, just muistin unohtaneeni sormustimen matkasta, joten voi olla että verta tihkuu illan mittaan...
Poista