tiistai 14. kesäkuuta 2016

Lepolassemietteitä

Lepolassessa on kivaa parvekkeella työpäivän päälle köllötellä ja ihastella about sammakkoperspektiivistä avautuvaa vehreyttä. Ruukkujen uumeniin työnnetyt siemenet ja hentoiset taimet vahvistuvat päivä päivältä, ja kesäksi ulos tuulettumaan ovat päässeet myös kaktukset, huonekuusi ja varjotaateli sisätiloista.


Ihka ensimmäistä kertaa viljelemääni avomaankurkkua pukkaa kukinnasta päätellen siihen malliin että pitää kaivaa säilöntäreseptejä esille. No, en kyllä oikeasti taida kaivaa, eiköhän rouskutella hyvällä halulla suoraan poskeen kaikki mitä ruukuissa kasvaen sadoksi saadaan!


Juu, olen toki tietoinen siitä että tomaatti ja kurkku ovat viholliskasvit, joita kukaan itseään kunnioittava puutarhuri ei panisi kasvamaan lähellekään toisiaan mm. tuholaisten pelossa... Mä saatan kuitenkin olla kokeileva ja  tutkiva puutarhuri, joka tietoisesti keskittyy empiiriseen kokeiluun ja havainnointiin? Ois niin kiva ajatella ettei kasveillakin ole vihiksiä keskenään, vaan että oisvat kaikki suvakkeja... Tiedän totuuden olevan aivan toista, mutta välillä on mukava ajatella vain ja ainoastaan mukavia!
 
 

6 kommenttia:

  1. Voi miten vehreää! Olet Ahtisaareen verrattava rauhanrakentaja tompsujen ja kurkujen välille. Ehkä joskus Nobel-ehdokas, jos kasvien rauhanpuolue saa jalansijaa, mainetta ja ansaittua arvostusta. Ainakin ehdotan sua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kannatuksesta, ryhdyn tuotapikaa suunnittelemaan vaalikampanjaani ;) Kurkku-Nobel kuulostaa niin vastustamattomalta!!! Ja näyttäisi ehkä hyvältä hyllyssä...

      Poista
  2. Varsinainen keidas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, suuntana taas just keitaan lepolasse :)

      Poista
  3. No tuossa paratiisissa viihtyy! Ihana seurata kun ihmiset kasvattavat kaikkea kivaa! Viimeisin ja viimeinen viljelmäni oli kesäkurpitsa pihanperällä. Siinä oli jo pienet kurpitsatkin kunnes mies ajoi ruohonleikkurilla yli. Ei ollut ihan kasvituntemus kohdillaan...Nyt on vain mansikka-amppeli parvekkeella, sekin meinaa unohtua kastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, partsilla viihtyy :) Eilen mööbleerasin sitä vähän jotta voin viimeiseen tappiin saakka maksimoida öisen valon lukunurkkauksessani, eli ei sieltä pois malttais lähteä oikein millään.

      Voi voi voi tuollaista ruohonleikkuuta!!! Kääks... Toivotaan amppeliin nyt oikein runsasta satoa :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)