Ei olla pimeitä, ei!

Kauden viimeinen tilkkuterapia taas takana, nyyh-nyyh. Muut immeiset alkavat kait jo laskeutua joulurauhaan, mutta me totesimme kituviikkojen alkavan: niin monta viikkoa taas seuraavaan tammikuiseen tapaamisemme. Tuskaa voi sitten välissä yrittää lievittää kotona ommellen. Hän joka kerkeää ja halajaa yksin puuhastella...

Ihana tilkkuopemme Marle oli ilmeisesti ennakoinut synkän mielialamme, ja osaltaan ehkä ajatellut tuoda valoa eloomme, sillä viimeisen kerran kunniaksi hän oli varannut meille pienet yllätyspaketit, joista löytyi hauskoja tarpeita suloisten heijastinten ompeluun.

Nyt kyllä näytään pimeillä kaduilla ja kujilla! Tai näyttiin ennenkin, mä kun oon aika neuroottinen heijastinten käytön suhteen, mutta nyt näytään entistäkin nätimmin :)

 

Enää tarttee hokea teinille "älä ole pimeä"-juttua, fiksulla abilla kun tuntuu yhtenään heijastimet irtoilevan taskunpohjille merkkirotseistaan... Huoh, nalkuttava äiti on tylsää olla! Taidan silti uhata häntä pinkillä kukkaheijastimella jollei ala pysyä muut huolella valitut ja miehisemmät heijastajat kiinni takeissaan. Se varmasti tepsii..?