maanantai 26. marraskuuta 2018

Kärkihankkeita

Taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta jolloin töissä siivoillaan hektisesti pöydän kulmilta tämän vuoden hommat tehdyiksi, ja samalla pohditaan jo joulun, siis pyhien ja lomien, jälkeistä aikaa, uuden vuoden alkua ja uusia kuvioita. Pohdimme, kiteytämme ja kirjaamme tehtäviämme toimintasuunnitelmiin, ja vallitsevassa jargonissa nimeämme osan töistä kärkihankkeiksi.  Kimpassa pohdiskellaan aatosten terävin kärki suorastaan puuduksiin saakka.

Muutaman männä kerran olen Tilkkuterapiassakin keskittynyt hyvin intensiivisesti kärkihankkeisiin.  Aivot eivät ole silloin päässeet puutumaan, päinvastoin. Korkeintaan peffa on puutunut kovilla penkeillä tiiviisti istuskellessa. Mutta on ollut puuha niin antoisaa, että on sen kaiken puudutuksen väärtti!




Värikynäpaletti alkaa olla jo Faber-Castellin keskikokoisen peltirasiallisen kokoinen. Muutaman kynän vielä väsään, jotta ovat yhteen ommeltuina myös ison tyynyn kokoinen. Jo tässä vaiheessa työtä olen päättänyt, etteivät kynät ompeloidu toisiinsa sävyjärjestyksessä, vaan sikin sokin, kuten ne ainakin meillä laatikossakin ovat muutaman käyttökerran jälkeen.

Varsinainen syy tähän ratkaisuun on tosin se, että kankaiset kynät "katosivat" toisiinsa, kun ne ryhmiteltiin session päätteeksi sävyittäin. Mun elämässä niin moni asia on nykyään muutenkin just niin kuin se itselle parhaalta tuntuu ja vailla ylimääräisiä rajoittimia, joten miksei myös tässäkin työssä?


Värikästä päivänjatketta!






12 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, kangaskyniä ei kannata laittaa sävyjärjestykseen. Tulevat kivammin esille, kun viereinen kynä antaa kontrastia. Hieno kynätehdas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta, ompelusten edetessä alkoi hahmottua värien järjestys muutenkin eli ihan yksittäisessä kynänvarressa ja siitä johtuvasta kärjenvärissä vs. musta tausta. Kehitystä siis tapahtuu ;)

      Poista
  2. Elämä yleensä on aika sikinsokin mutta omassa laatikossaan, peltiloota onneksi on mukava sekä kotoisa väreille <3 Itsellä ei tilkkutöihin kärsivällisyys riitä, liikaa mittailua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps ja ajoittain se elon sikinsokisuus tekee siitä vain entistä peremman! Ehkä sun pitää joskus testailla tilkkutöitä, vähäiselläkin mittailulla kun saa aikaan jo oikein näyttäviä blokkeja...

      Poista
  3. Tuossa penaalissa ovat kaikki kynät teräviä!

    VastaaPoista
  4. Näyttää upealta!

    VastaaPoista
  5. Hienon näköisiä kärkihankkeita, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  6. Yhtä teräväpäisiä kuin tekijänsä.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)