Marraskuinen Hesarin Sunnuntai-numero omisti aukeaman Kalle Päätalon syntymän (11.11.1919) 100-vuotispäivälle. Jutussa toimittaja Esa Lilja kertoi vitsinä alkaneesta haasteestaan, Iijoki-sarjan 26 kirjan ja 16.994 sivun luku-urakasta. Matkasta joka vei syvälle häpeään.
Haaste tuntui houkuttelevalta. Jos kerran tuo Esakin vaimoineen, niin miksen minäkin! Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan isän istumassa olohuoneessa lempituolissaan uusin Päätalo sylissään, lukemisen lomassa silloin tällöin ääneen muistelemassa joitakin sivuilla vastaan tulleita omia vastaavia kokemuksiaan. Isänpäivä- tai joululahjahankinnat olivat monesti selvinä kirjojen ilmestymistahdin mukaan, kunnes isä jossain vaiheessa kyllästyi sarjaan, ja kielsi enempiä kirjoja hankkimasta. No, haki ne kyllä sitten aikanaan kirjastosta kahlaten läpi nuo hurjat 16.994 sivua. Joko oli haaste hällekin, tai sitten tarina vaan veti puoleensa kuitenkin.
En soittanut äidille kysyäkseni löytyykö sarjan alkupää vielä hänen kirjahyllystään, vaan tein Helmet-varauksen ensimmäiseen osaan. Kahden päivän päästä noudin Huonemiehen pojan lähikirjastosta. Äidin hyllystä lainan olisin saanut mukaani kukaties vasta perheen yhteisten joulujuhlintojen aikoihin. Nyt ensimmäiset 544 sivua Kallen historiaa on minullakin luettuna, ja toisen osan voi panna kirjastoon varaukseen, hyvällä lykyllä ehtii vielä saapua sinne välipäivien lukemisekseni.
Urakasta siis suoritettuna 3,2 %. Lukukokemuksena yksi elämäni hitaimmista. Tarina kyllä vie mukanaan, mutta kieli on niin vahvaa ja itselle vierasta murretta, että lukeminen on kovin hidasta. Usein jään makustelemaan sanaa ja sen asiayhteydestä pohtimaan onko kyseessä ylipäänsä verbi, substantiivi vai adjektiivi, peräkkäin kun saattaa olla parikin itselle vierasta sanaa! Tuttujen murresanojen toistuessa huomaan myös niiden iskostuvan mieleen. Ei, en sentään ole alkanut puhua viime vuosisadan alkupuolen iijokelaisittain, mutta yllätän itseni ajoittain käyttämästä jotain mieleen palannutta ajatuksissani. Hauska havainto sekin :).
Isä muisteli lukemisen lomassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, minä mietin isän isää, vaariani. Vaarin ja Kallen kielessä ja ulosannissa on yhtymäkohtia, samoin kuin pienen pojan ja vanhan miehen pukeutumisessa sekä tavoissa. Nykyään piimää juodessani vaarin ja Kallen sanoin ryyppään sen. Myös kiisseli on ryypättävä herkku. Nähtäväksi jää millaiseksi ämmiksi muunnunkaan lukemisen myötä...
Oletko lukenut sarjan tai sarjaa? Jos, niin mitkä fiilikset?
Haaste tuntui houkuttelevalta. Jos kerran tuo Esakin vaimoineen, niin miksen minäkin! Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan isän istumassa olohuoneessa lempituolissaan uusin Päätalo sylissään, lukemisen lomassa silloin tällöin ääneen muistelemassa joitakin sivuilla vastaan tulleita omia vastaavia kokemuksiaan. Isänpäivä- tai joululahjahankinnat olivat monesti selvinä kirjojen ilmestymistahdin mukaan, kunnes isä jossain vaiheessa kyllästyi sarjaan, ja kielsi enempiä kirjoja hankkimasta. No, haki ne kyllä sitten aikanaan kirjastosta kahlaten läpi nuo hurjat 16.994 sivua. Joko oli haaste hällekin, tai sitten tarina vaan veti puoleensa kuitenkin.
En soittanut äidille kysyäkseni löytyykö sarjan alkupää vielä hänen kirjahyllystään, vaan tein Helmet-varauksen ensimmäiseen osaan. Kahden päivän päästä noudin Huonemiehen pojan lähikirjastosta. Äidin hyllystä lainan olisin saanut mukaani kukaties vasta perheen yhteisten joulujuhlintojen aikoihin. Nyt ensimmäiset 544 sivua Kallen historiaa on minullakin luettuna, ja toisen osan voi panna kirjastoon varaukseen, hyvällä lykyllä ehtii vielä saapua sinne välipäivien lukemisekseni.
Urakasta siis suoritettuna 3,2 %. Lukukokemuksena yksi elämäni hitaimmista. Tarina kyllä vie mukanaan, mutta kieli on niin vahvaa ja itselle vierasta murretta, että lukeminen on kovin hidasta. Usein jään makustelemaan sanaa ja sen asiayhteydestä pohtimaan onko kyseessä ylipäänsä verbi, substantiivi vai adjektiivi, peräkkäin kun saattaa olla parikin itselle vierasta sanaa! Tuttujen murresanojen toistuessa huomaan myös niiden iskostuvan mieleen. Ei, en sentään ole alkanut puhua viime vuosisadan alkupuolen iijokelaisittain, mutta yllätän itseni ajoittain käyttämästä jotain mieleen palannutta ajatuksissani. Hauska havainto sekin :).
Isä muisteli lukemisen lomassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, minä mietin isän isää, vaariani. Vaarin ja Kallen kielessä ja ulosannissa on yhtymäkohtia, samoin kuin pienen pojan ja vanhan miehen pukeutumisessa sekä tavoissa. Nykyään piimää juodessani vaarin ja Kallen sanoin ryyppään sen. Myös kiisseli on ryypättävä herkku. Nähtäväksi jää millaiseksi ämmiksi muunnunkaan lukemisen myötä...
Oletko lukenut sarjan tai sarjaa? Jos, niin mitkä fiilikset?
On siinä urakkaa lukemiseen:)
VastaaPoistaHämärässä muistikuvassa olisi, että olen joitakin Päätalon kirjoja lukenut, mutta en muista enää mitä, siitä on niin pitkä aika. Pidin niistä, mutta en ole sen jälkeen kyllä niitä lukenut.
Olen myös katsonut kirjoista tehtyä sarjaa Päätalon elämänvaiheista televisiosta ja ne ovat ihan hyviä.
Kyllä, melkoisen urakan otin itselleni 😊
Poista