Muhkuraista appelsiininkuorta

Tilkkuterapia-ryhmämme kokoontui viikonloppuna ensi kertaa sitten koronakurimuksen sulkujen. Uusissa kivoissa tiloissa Bulevardilla ompelimme lauantaina ja sunnuntaina muutamia tunteja kumpaisenakin päivänä. Viikonlopun hauskasti muotoiltu teema olivat kaarevat saumat ja juurevat jutut. Niitä juurevia juttuja toki harrastimme aiemminkin jokaisella viikottaisella kokoontumiskerrallamme, mutta nyt oli kertynyt erityisen paljon päivitettävää. Kahvipaussit olisivat helposti venyneet piiiiitkiksi, ellei kello olisi tikittänyt samalla myös hupenevaa ompeluaikaa.

Etukäteen en inspiroitunut väririkkaita malliblokkeja katsellessa, päinvastoin ahdistuin, ja niinpä päätin tehdä kahdella värillä yksinkertaisen näköisiä orange peels -blokkeja. Kangaskassiini pakkasin siis pienikuvioista punaista ja kuviolliista sinistä puuvillakangasta ajatuksella kahdesta erivärisestä, mutta muuten samanlaisesta  työstä. Sitten tein gigalomaanisen virheen, sillä pakkasin mukaan myös ihanan, valtavan pellavalakanan, johon olin pyykätessä onnistunut repäisemään palkeenkielen. Lakanan olin haverin jälkeen kyllä paikannut, mutta aika pian todennut etten halua nukkua paikatuissa lakanoissa. Koska mun ei tartte.

Iki-ihana, pehmeä pellava tuntui houkuttelevalta ajatuksena isoissa tyynyissä, joita vasten nojailla ja poskia kallistella. Mielessä ei käväissytkään kuinka paljon harvempikuteinen se onkaan kuin tiivis puuvilla. Stupid me!!! Suorastaan kutsuin ongelmaa kaverikseni jo ennen kurssin alkua...

Tomerasti opettelin käyttämään orange peels -mallinetta paloja leikellessä, ja innosta posket punoittaen aloitin ompelun. Myös punainen puuvillla jousti jonkin verran, ja viimeistään silitysvaiheessa tunsin raudalla rypyttäväni karjalanpiirakoita. Tajusin että kunnian kukko ei tule niille blokeille laulelemaan, ja niinhän siinä sitten kävi että omaan nyt 8 punavalkoista epäkantikasta tekelettä, jotka täyttävät entisestäänkin pursuilevaa tilkkuloodaani. Roskiinhan niitä ei tietenkään kaiken vaivannäön jälkeen voinut heittää, vaan odottavat nyt jotain sopivaa muhku- ja möykkyompelusta osalleen tulevaksi. Voi ristin kiesus sentään mua ja kohelluksiani!!!

Marle-ope pelasti jälleen kerran mut hädästä kaivamalla kaapista pehmeää vanulevyä, josta leikkasin mallineella lisää appelsiininkuoria, jotka tikkasin kiinni sinivalkoisiiin blokkeihin. Sininen puuvilla kun oli sidokseltaan pellavaani sopivaisempi tai muuten vain coolimpi, sillä siitä ommellut blokit muistuttivat aavistusen enemmän neliöitä... Siinä määrin enemmän, että sain niitä yhdistettyä toisiinsa alkuperäisen pötkylätyynyn 8 blokin sijaan 4 kpl kahteen isoon, 50*50 cm tyynynpäälliseen. Kuvioita ei tarvinnut nyt juuri kohdistella, riitti että sai reunat kohtaamaan, argh... Kurssilla ehdin vielä leikellä taustavanut tyynynpäällisiin ennen kuin oli aika pakata koneet takaisin kaappeihin ja alkaa laskea kalenterista päiviä seuraavaan tilkkuviikonloppuumme.

Kotiin tullessa annoin sisäiselle simpanssilleni 2 vaihtoehtoa joista valita; joko lähden lenkille sateeseen ja tuuleen tai ompelen työt valmiiksi. Kummasti lennähti vaatehuoneessa pölyä kerännyt kone pöydälle ja silityslauta löysi salamana paikkansa sen vierestä. 

Tikkasin appelsiininkuorien ympärillle valkoisella langalla kehiä, toiseen tyynyyn 3 ja toiseen 5. Taustan ompelin kahdesta pellavapalasta, joissa hyödynsin lakanan päärmeen ja kauniin, leveän käänteen. Reunoista tikkasin 3 kierroksella etu- ja takakappaleet yhteen reunustamaan työn "jykevästi".  

Ommellessa mielessä pyöri ryhmän ensimmäisen opettajan aikoinaan toistuvasti hokema, hälle tiukan jenkkiohjaajadaamin moittivasti lausuma "too much white". Kyllä, valkoista valkoisella ja runsaasti. Toisaalta juuri sitähän olin halunnut kankaita alunalkaen töihin valitessani, mutta viikonlopun mittaan muiden ihanan värikkäitä töitä ihastellessa näytti oma lopputulos kieltämättä pliisulta. Ja edelleen muhkuraiseltakin.

Kurssilla vitsailimme silityksen auttavan moneen mokaan, ja työn edetessä allekirjoitin asiaa täysin. Tähän työhön se ei kuitenkaan yksin riittänyt, vaan tarvittiin myös pehmeää vanua nostamaan siniset osat koholle ja tiivistä tikkausta sitomaan ryhtiä kaipaavia kohtia. Ne toimivat ja lopputulos on kuin onkin 2 isoa tyynynpäällistä. Aivan kuten työsuunnitelmana oli alusta alkaen!!

Tyynynpäällisten valmistuttua pujotin heti isot tyynyt sisään ja napsin illan hämärässä valossa nämä parit kuvat. Vielä olisi ollut aikaa pitkälle lenkillekin ennen illan TTK-tykitystä soffalla loikoillen, muttamutta edelleen satoi ja tuuli kovin kovasti... Muhkuraa ja appelsiinia löytyy siis yhä vaan myös ompelijasta itsestään, suussa kun on vieläkin Olga Temosen reseptillä kurssillle leipomani American Apple Pie'n ja kermavaahdon ihana maku. 

Piirasta tehdessä tunsin itseni Mummo Ankaksi, ja täytyy myöntää että viikonloppu selkeästi havainnollisti mulle sen mikä taito on päässyt koronatekemättämyyden myötä ruostumaan, mikä taasen käytössä vahvistumaan. Koottuja selityksiä kyllä löytyy! Ompelusähläykset harmittaa, mutta valmis työ ja yhdessä vietetty aika palkitsee, seuraavaa kurssia odottaa taas jo innolla. Silloin on onneksi aiheena suoraan ompelu, josta toivon selviytyväni kaarevia saumoja kunniallisemmin. Hope so :)