Olen seitsenvuotiaan tyttäreni kanssa hurahtanut helmiin. Meillä on uusi äiti-tytärharrastus. Minä ostan kauniita puuhelmiä aina kun eteen sellaisia sattuu, hän pujottelee ne koruiksi ja minä käytän koko ajan uusia koruja. Ihana harrastus!
Kiehtovaksi homman minun näkövinkkelistä tekee juuri se seikka, että olemme molemmat hurahtaneet tähän juttuun viis veisaten ikäerostamme ja näpertelykokemuksestamme. Kummallekin se on yhtä kiehtovaa! Sisäinen oravani meinaa pakahtua onnesta helmihyllyn edessä, jossa vain taivas tuntuu olevan kattona.
Lapseni taas saa osakseen luovuuden iloa ja onnea. Tiedän tunteen! Se on niiiin palkitsevaa! Haluan osaltani kaikin tavoin rohkaista häntä itsensä taiteellisessa toteuttamisessa, ja kääriydynkin aamuisin onnellisena hänen luomuksiinsa.
Kieltämättä se on tätä nykyä ihan helppoakin. Rannekorut ovat kauniita, värit ja tyylit ovat löytäneet paikkansa. Takana ovat ne ajat kun kaulaan sai ripustaa itse värkätyn ihanan riipuksen, johon oli taiteilija sommitellut isoja muovisia lentokoneita, nallekarhuja ja kukkia ja sekaan ripotellut vielä sinne tänne erivärisiä puuhelmiä. Komeuden kruunasi vaaleanpunainen kuminauha, josta helmettömänä loisti ainakin kaksi kolmasosaa…
Helmeilevä elämä on itse asiassa niin hauskaa että tyttäreni synttärijuhlissakin sai juhlaväki askarrella kauniita rannekoruja itselleen. Jotkut innostuivat panemaan suorastaan tuotantolinjat käyntiin, ja kotiin lähti useita kauniita muistoja. Eräs lapsiaan kotiin noutava isikin sai ranteeseensa uunituoreen luomuksen. Tytöt olivat tyytyväisiä koruja luodessaan, ja me aikuiset olimme tyytyväisiä kun sänkyjä ja sohvia trampoliineina käyttäviä nuoria neitoja oli äkkiä vain muutama muiden kerääntyessä helmeilemään pöydän ääreen.
Ja koska kyseessä oli juhlat, oli juhlajuomakin helmeilevää. Neidit nauttivat simamaista Louhisaaren juomaa ja metsämansikkaisia poreita skumppalaseista. Tämä tosin taisi olla aika eksoottinen kokemus, koska jouduin jälkikäteen tarkentamaan hilpeän riehakkaita lapsiaan noutaville vanhemmille että juhlissa EI nautittu viiniä..!
Helmeilevää eloa Sinullekin!
Tulipa mieleen eräät meidän neidin synttärit, taisivat olla kutakuinkin 7 v. Aina sai miettiä päänsä puhki mitä ohjelmaa sitä tänä vuonna keksisi. Kuten sinäkin nyt ammensit idean tyttäresi synttäreille omasta harrastuksestasi, niin tein minäkin silloin. Leivoin pieniä pizzapohjia valmiiksi, täytin kupit erilaisilla täytteillä ja sitten vaan essut kaikille päälle. Ja kuinka luovia pizzoja syntyikään, herkullisuudesta puhumattakaan ja kun kerrankin sai laittaa jopa karkkia pizzaan. Mikä riemu ja maistelemisen onni omissa ja muiden pizzoissa. Siinäpä se kaksituntinen hurahti, kun paistamisen aikana avattiin vielä lahjat, niin ei jäänyt luppoaikaa.
VastaaPoistaPizzaparty, aivan huiman loistava idea!!! Kiitos, tuon tulen vielä kopioimaan! Mitähän karkkeja mahdoitte käyttää..?
VastaaPoistaKarkit taisivat olla jokinlainen sekoitus hedelmä-lakupehmoja, jotka ihanasti ehtivät sulaa jonkin verran uunissa! Mikä voisi olla lapsista ihanampaa kuin karkkipitsa, tosin siinä taisi olla seassa kinkkua ja muuta suolaista, juustoa ainakin.
VastaaPoistaNam nam ;)...
VastaaPoistaHerkullisia kuvia helmistä :) ei varmaan vaikea arvata, et jollain "tyypillä" on pari vuotta sitten Lontoolaisesta tee se itse-korusi kaupasta ostettuja helyjä :) Paulalle väänsin lahjaksi turkoosin rannekorun. Kivaa puuhaa! Nyt olen kuikuillut Aarikan myymälästä sopivan kokoisista puuhelmistä tehtyä 60-luvun tyyppistä kaulakorua. Ei vaan löydy. Ovat joko liian isoja tai liian pieniä puuhelmiä. Tarkka juttu. kiitos innostavasta jutusta.
VastaaPoistaei hätiä mitiä ja hyvä vaan että että ei löydy kaupasta valmiiksi sopiva. toivottavasti tää juttu inspiroi kaivamaan kampsut esiin ja luomaan sulle se juuri täydellinen koru!
VastaaPoista