tiistai 20. syyskuuta 2011

Wanted: Rohkelikkoja!

Olen naureskellen todennut bloggauksen alkumetreillä, että tämähän on kuin pitäisi julkista päiväkirjaa. Erona päiväkirjan kirjoittamiseen lähinnä se, että juttuni tosiaan on tarkoitettu kaikkien luettavaksi (muidenkin siis kuin äidin…) ja että niitä saa kommentoida ja vieläpä julkisesti ja suorastaan toivotusti (toisin kuin yhdistelmässä äiti ja päiväkirja…).

Vastavuoroisesti minusta olisi hurjan ihanaa, palkitsevaa ja motivoivaa tietää ketkä lueskelevat juttujani. Puolen vuoden bloggauksen jälkeen mulle on kertynyt jo 2 rohkeaa virallista lukijaa. Suurkiitokset ja halit heille rekisteröitymisestä! Vaikka he ovatkin innokkaita blogissani vierailijoita ja jopa rohkeita kommentoijia, en silti mitenkään usko heidän urakoineen kaikkia yli 1300 visiittiä...

Blogin tilastotiedoista näen mistä maista milloinkin juttuja on lueskeltu ja millä päivitysotsikolla. Näiden tietojen perusteella pystyn arvailemaan kuka tai minkä ryhmän jäsen on sivullani vieraillut. Mutta, mutta, mutta; olisi NIIN paljon hauskempaa tehdä tätä juttua yhdessä! Niinpä etsintäkuulutankin nyt kaikkia sivuillani pyörähtäviä rohkelikkoja ilmiantamaan itsensä sivun oikean laidan ”Lukijat”-kohdasta (klikkaa "Liity tähän sivustoon" ja "Lue blogia") ja myös rohkeasti kommentoimaan juttuja aina silloin jos olen onnistunut antamaan kimmokkeen oman ajatuksen työstymiseen. Hyvän tai sen pahankin... 

Kiitellen ja kumarrellen, Päivi


6 kommenttia:

  1. CKone28/9/11

    Miulla on aavistus, että monikin haluaisi kommentoida. Tämä systeemi vain ei ole kovin yksinkertainen, jos ei ole liittynyt sivustoon tai perehtynyt muutoin bloggaukseen.

    Itsellenekin tuottaa hieman hankaluuksia saada tänne kommentti näkyviin jollen ole loggautunut sisään. Pitää valita Nimi ja URl-osoite ja sitäkin klikkailla moneen kertaan. Pöh. Sitten vielä lisäillä kirjainyhdistelmiä. Not easy!

    Olen huomannut, että bloggaajat palkitsevat kommentoijiaan (arpomalla) silloin tällöin jollain pienellä esim. http://lehtokotilo.blogspot.com -sivustolla

    VastaaPoista
  2. Päivi29/9/11

    do dii, kirjoitin just pitkän vastauksen edelliseen kommenttiin ja ihmettelin että miksi asian pitääkään olla niin monimutkaista, vaikka olen sallinut kaikkein väljimmät kommenttioikeudet. aiemmin olen voinut kommentoida vain valitsemalla nimen tai blogin tilillä. nyt sitten vaatikin niitä kryptisiä "sanoja" ja lopulta hävitti koko kommentin. tässä kohtaa alan kyllä syytellä bloggerin uutta versiota ja kiristellä hampaitani. kuinkahan tän sais taas purettua helpommaksi??? ej jummarra, ej :(

    VastaaPoista
  3. Päivi29/9/11

    no, nyt näytti riittävän että valitsin "nimi" ja sitten toistin sen veikeällä fontilla kirjatun hassun sanan...

    VastaaPoista
  4. Päivi29/9/11

    mä oon nyt taas säätänyt ja vääntänyt nippeleitä ja nappeleita ja nyt pitäis kaiken järjen mukaan kommentointi onnistua ihan vaikka vain valitsemalla nimi/url-osoite + kirjoittamalla pelkkä nimi + painamalla "lähetä kommentti"

    VastaaPoista
  5. Päivi4/10/11

    wau, jo kolmas rohkelikko, ihanaa!!!

    VastaaPoista
  6. Päivi5/10/11

    tennis- ja golfkyynärpää oireilele siihen malliin että virkkuukoukku ei meinaa pysyä kädessä ja arvontapalkinnot voi unohtaa. mutta ei hätää, sillä nyt mä sen kekkasin:

    järjestän blogijuhlat ja kutsun lähetän tietysti kaikille rekisteröityneille lukijoilleni! heidän lukumäärästä riippuen biletetään sitten joko kattokassisen saunalla tai messukeskuksessa...

    oiskos blogin 1-vuotiset vaikka sopiva ajankohta juhlille? ½ vuotta aikaa rekisteröityä ;)
    hi hii, juhlia odotellessa...

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)