3.10.11

Rööperiin mä kaipaan niin...

On koju pieni, jossa mies myy halpaa makkaraa
Ja ilmaiseksi lapset ketsuppia saa.
Jos minne koskee pieni sormenpää, siihen jälki jää.
Pyykkimuija, joka lastiansa kuljettaa,
On lakanoissa kuusi lasta kiljuvaa.
Ja koira konstaapelin yrittää löytää ystävää.
Kaipaan niin...
Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen.
Muistot suloiseen vie lapsuuteen.
Kai vielä muistat sen,
Kun kerran siellä aikuisten me tiellä törmäiltiin
Ja talkkarilta juostiin piiloon kellariin,
Ja kuinka meitä silloin huudeltiin. Salaa suudeltiin.
Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen.
Muistot suloiseen vie lapsuuteen.
Kai vielä muistat sen,
Kun huusi faija, saapui mustamaija, pois sen vei.
Myös meitä joku etsi, löytänyt vain ei.
Sä olit hiirenhiljaa vierelläin, käsi kädessäin.
Sinne kanssas vielä kerran päästä tahtoisin,
Mut vuodet vierineet sen estää kuitenkin,
Ja aikamiehen paksu vatsa tää aidan rakoon jää.
Kaipaan niin...
Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen.
Muistot suloiseen vie lapsuuteen.
Kai vielä muistat sen,
Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen.
Muistot suloiseen vie lapsuuteen.
Rööperiin!


Tällainen oli kotikatu kuvattuna syntymävuotenani. Muutamaa vuotta vanhemman laulun Rööperi on sitten uudelleensanoitusvuoden 1967 muuttunut – poissa ovat makkaranmyyjä kojuineen, konstaapeli koirineen, pyykkimuija kuusine lapsineen, talkkarit ja paksumahaiset aikamiehetkin lähes tyystin, mutta kaipuu Rööperiin on pysynyt ja säilynyt jopa vuosituhannelta toiselle!

Mekin yritimme irtiottoa Rööperistä, mutta se kaipuu ajoi takaisin, yhden meistä jopa kolmannen kerran… siippa kun on istunut Sepänpuiston hiekkalaatikolla jo ’70-luvun alkuvuosilta saakka. Pikkuperheemme asettui asumaan samaisen hiekkiksen laidalle vuonna 2000. Salaa ja julkisestikin suudeltiin ja käsi kädessä kuljettiin. Paksun vatsan saikin tässä tarinassa pyykkimuija, jonka lapsimäärä kolminkertaistui Rööperissä ja lapsuusmuistoja kulmista alkoi kertyä 4/5:lle perheestämme.

Laulun suomennoksen aikoihin Rööperiä revittiin alas vauhdilla modernin asumisen mukavuuksien (vesiklosetti, oma kylpyhuone, keskuslämmitys, jääkaapit, jne.) innoittamana. Nykyisessä kotisoitteessamme sijainnut 2-kerroksinen kivijalkainen puutalo puoteineen purettiin ja nykyinen kotitalo pystytettiin 1963. Saimme siihen muuttaessamme naapureiksemme jopa muutamia talon alkuperäisasukkaita! 40 v ja risat tuntuu kuitenkin myös talotekniikassa ja niinpä vuosien suunnittelun lopputuloksena lähdimme 14 kk:n remonttievakkoon. Evakossa ollessa muhi ajatus mahdollisesta väljemmille vesille siirtymisestä. Mutta eihän siitä mitään tullut, koti-ikävä iski rajusti, varsinkin muksuihin! Oma osuutensa paluuseen olikin kuopuksen ilmoituksella, jonka mukaan hän ei suostu muuttamaan edes parin korttelin päähän koska ”ei halua asua niin kaukana isovanhemmista”!

Niinpä pakkasimme jälleen kerran kampsumme kasaan ja siirsimme ne takaisin lähtöruutuun. Onnesta sykkyrällään palasimme vanhaan kotipesään, joka poissa ollessamme oli kyllä muuttunut aika erilaiseksi. Tavallaan tuntuu kuin olisimmekin uudessa kodissa. Vanhoista naapureista osa on tallella ja uusia on tulossa runsain määrin.

Muutama päivä sitten havahduin tajuamaan kuinka nousujohtoista elämäni onkaan ollut: olen muuttanut (erinäisten mutkien kautta) kermaKUKKULALTA RiihiMÄELTÄ  PunaVUOREEN. Aikas hauskaa, ainakin minusta ;-). Tässä on parin vuoden takaa kankainen näkemykseni nykyisistä kotikulmista:


Vakavasti ottaen: olen viime aikoina miettinyt sitä että mikä on paikkani maailmassa ja mikä on se ympäristö jossa haluan elää. Skaala on ollut lavea maaseudun hirsiseinäisestä luomuidyllistä pikkukaupunkien isojen omakotitalojen + pihojen ja lähiöiden tilavien rivareiden kautta keskustan tiiviimpiin neliöihin ja yhteisiin puistoihin. Mitä haluan ympäristöltäni??? Minkälaista yhteisöllisyyttä, tilaa, arjen logistiikkaa? Ja mitä siltä haluaa muu perhe? Lasten päiväkodeilla, kouluilla, kavereilla ja harrastuksilla on kovasti aikuisiakin paikkaan juurruttava rooli...

Jälleen kerrran olen päätynyt siihen että Rööperi on nyt mun kotini. Asiaa on vatvottu jo jokunen vuosi, ja nyt tuntuu siltä että näin se nyt on. Tässä elämänvaiheessa. Nähtäväksi jää onko se sitä vielä kymmenenkin vuoden päästä. Sitä toivottavasti pohdin aikaisintaan silloin seuraavan kerran. Isot neliöt ja ihanat puutarhat ovat jotain josta voin nauttia sisutuslehtien palstoilla, en tavoitella enää omakseni.

Mikä on Sun oikea koti?


4 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys sen kun tietäisi ;) sanotaan, et koti on siellä minne lasken pääni tai missä sydän on. Toivottavasti se oikea kotopesä löytyy ennen eläkeikää, jonne on onneksi vielä tovi. Hauskasti olet edennyt kukkulalta mäelle ja sieltä vuorelle. Kalliokin oli välissä :)

    VastaaPoista
  2. Päivi4/10/11

    jumprahuti, miten multa pääsi kallio lipsahtamaan tuosta listasta?!? kiitos muistutuksesta, kallion innokas remontoija ;). tampereellakin asuin lähellä pyynikinharjua, mutta en ihan harjulla, vaan puistossa... aika usein sainkin vastailla kysymykseen että monesko telttapaikka...

    VastaaPoista
  3. Kyllä se on mulla merenäärellä! On niin ihana päästä kotiovelta lenkille koiran kanssa merenrannalle. Vesi on upea, vaihteleva elementti, jota jaksaa katsella loputtomiin. Vesi rauhoittaa. Huomaan mökilläkin istuvani aina niin päin terassilla tai istuinryhmässä, että näen varmasti järvelle.
    Minä olen edennyt mäen kautta keskukseen, sieltä puistoon, vuorelle=bergille Saksassa, kallion kautta kylään ja nyt ollaan salossa! ;)

    VastaaPoista
  4. Päivi7/10/11

    totta, vesi on tärkeä voimavara. se saa mutkin sauvomaan tuulessa + tuiskussa + jopa rännässä pitkin rantoja aamutuimaan ja iltapäivällä uudelleen. tänä aamuna sai taas nauttia onneksi häikäisevästä aamuauringostakin :). ulapalle tuijottelu rauhoittaa ajatukset.

    mietin juttua kirjoittaessani tota kuinka paikat saavat nimensä, ja kuinka paljon meillä on paikkoja, jotka ovat saaneet nimensä juuri luonnosta. nyppylöiden lisäksi luonnosta saaneita nimiä mun asumishistoriassa ovat mm. puisto, tammela ja hietalahti. niiden lisäksi olen asustellut myös tarustossa, eli kalevan sammonkadulla ja nimistössä mm. kumelan pekkalantiellä, porthaninkadulla ja ullanlinnassa. siellä isot rakennukset, kasarmi ja tehdas määrittelivät aikoinaan entisten kotikatujen nimet. nykyinen kotikatu taas on saanut nimensä ammatista. on tää veikeää!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)