11.3.12

Kaksosuudesta

Minulla on kaksi seitsenvuotiasta. Kumpaisellakin tasan tarkkaan samat kasvuolosuhteet, sama ravinto, sama viriketarjonta, sama hoiva, samat ryhmät kavereineen ja aikuisineen niin päiväkodissa kuin nyttemmin koulussa. Silti minulla on kaksi aivan erilaista seitsenvuotiasta. Pienen osan eroista selittää kait luonne; siinä missä toinen on yltiösosiaalinen, alati hymyileväinen ja sporttinen menijä, on toinen suuntautunut taiteellisuuteen, ystävystyy hitaasti ja hankalasti, on taipuvainen surumielisyyteenkin. Äiti tuntee ajoittain suurta riittämättömyyttä näitä eroavaisuuksia käsitellessään…

Valtavan eron näihin pieniin ihmisiin tuntuu luovan myös sukupuoli. Toinen puhuu jääkiekon SM- ja NHL-liigojen pelaajista kuin hyvistä ystävistään selostaen pikkutarkasti heidän pelihistoriansa ja maalitilastonsa jo ajalta ennen omaa syntymäänsä, ja toinen keskittyy kynsilakkavalikoimansa ihailuun. Erikoiseksi tämän sinänsä hyvin klassisen jaon tekee se että en voi sanoa roolimallien tulleen ihan suoraan kotoa, sillä lapsi tuntee lätkähistorian isäänsä paremmin ja äidillä parit kynsilakkapullot lähinnä kuivuvat kaappiin. Meillä myös isi tekee parempaa ruokaa ja äiti on se joka osaa vaihtaa autoon renkaan ja saa vetää peräkärryä. Hmph.

Kaksosten ollessa vauvoja sain ystävältä lahjaksi Debra ja Lisa Ganzin ihanan kirjan ”The Book of Twins”. Kirjassa huomio kiinnittyy kauniisiin ja koskettaviin valokuviin, ja vasta niitä hartaasti tutkittuaan malttaa lukea tarinankin kuvan kaksosista. Usein se tarinakin nosti kyyneleet silmiin ja kirja siis eteni hyvin, hyvin hitaasti iltalukemisena. Omien kaksosten vauva-aikana kirjasta oli ihana lueskella vanhojen kaksosten elämänkuvioita. Samalla myös hieman pelottavaa, osa tarinoista kun kertoo ihmisistä, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa individualismi ei ollut korkeassa kurssissa…


Meidän perheessä on alettu pikkuhiljaa siirtyä aikaan jolloin kaveripiirit ja harrasteet alkavat olla kaksosilla erilliset. Aikaan jolloin pojista saa ”poikabasilleja” ja toisaalta aikaan jolloin synttäreille ei todellakaan kutsuja ”tyhmiä tyttöjä…paitsi äiti saa tulla, koska jonkun pitää olla tarjoilija!”. On suloisen huvittavan hellyttävää seurata vierestä kuinka neiti ja pikkuherra hakevat rakoa toisiinsa ja kuinka vaikeaa se sitten välillä on. Yökylään meno on arveluttavaa, koska keskellä yötähän saattaa tulla valtava ikävä sitä joka normaalisti nukkuu yhteisessä sängyssä yläpetillä tai aika usein ihan sillä samalla petillä. Toisaalta lätkääkään ei malta aina lähteä pelailemaan hyvälläkään jengillä, jos siskolla on kaveri kylässä ja just joku tosi kiva leikki alkamassa, jossa saattais olla vapaana vielä vaikka isin rooli. Tai parhaimmassa tapauksessa koiranpennun!

Kaksosten välisestä maagisen lujasta siteestä ja mannerlaatatkin ylittävistä telepaattisista kyvyistä on vallalla monenmoisia uskomuksia. Aikamme näille tuhahtelimme kunnes teimme hyvin nopean täyskäännöksen ja allekirjoitamme kaiken sen. Olemme nimittäin kokeneet erään kesäisen viikon, jolloin kumpikin kaksosemme rikkoi vasemman reisiluunsa muutaman päivän ja vieläpä muutaman sadan metrin välein. Ensin toinen katkoi pyöräilyn päätteeksi luunsa ja sairaalasta palattuamme sitten toinen mursi trampoliinilla samaisen luun. Ihan sympatialla sellainen ei onnistu!

Suurempi onnettomuus näyttää kuvassa pienemmältä, koska tikit ja luuhun hakatut naulat eivät näy. Sen sijaan pienehkö murtuma polven yläpuolella vaati kipsauksen nivusista varpaisiin. Veikeä paketti heinäkuun helteisiin... Ja pyörätuoli neljäksi viikoksi kumpaisellekin! Siinä tilanteessa emme voineet juuri muuta todeta kuin että on se onni että meillä oli tuolloin tila-auto, jolla perheen kaikki pyörätuolit sai kuljeteltua! Yhä edelleen olen hieman kauhuissani sen harvan kerran kun joudun soittamaan Lasten ja nuorten sairaalaan ja esittelemään itseni puhelun aluksi. Joka kerta kuulostelen vastauksen äänensävyä: vieläkö meidät siellä tunnistetaan..?


Lujasta siteestä kertoo myös se korvissamme kenties aina kaikuva tuskaisa huuto, jonka leikkauksen jälkeen nukutuksesta heräilevä kuopus päästi puolitoistatuntia vanhemman isosiskon perään tämän poistuessa sairaalasta ja toisen jäädessä osastolle. Hissiaulakin oli vielä raskaiden metalliovien takana kuulemma kaikunut raivoisan kaipaavaa ”Aaaaaaaaaannniiiiiiiiiiiii”:a. Toivon etten koskaan uudestaan joudu lapseni suusta kuulemaan niin tuskaista huutoa.

Niin, kaksosillamme on tosiaan ikäeroa kaksosille aika paljon, puolitoista tuntia. Vielä pidemmäksi tuon ikäeron saa tarkastelemalla heidän syntymäaikojaan. Tuo puolitoistatuntinen kun osui juuri keskiyön kummallekin puolelle ja pieni  isosiko onkin isoa  pikkuveljeään päivän vanhempi! Eikä äidin tarvinnut ristiä edes nilkkojaan välissä, vaikka niin oli kovasti etukäteen vitsaillut tekevänsä ihan vain saadakseen lapsille erilliset synttärijuhlapäivät. Siis se sama uhoajamamma, joka mietti että pysyisikö äitinä joka lellii ainokaisensa pystyyn vai hankkisiko vielä toisen lapsen, ja totesi sitten että ”jos vielä tässä iässä rupeaa lapsia laittamaan, niin voishan niitä pyöräytellä useamman samalla vaivalla”. Sama nainen joka nykyään hokee kaikille että ”sitä saa mitä tilaa” ja jonka mies ehdottomasti kieltäytyy keskustelemasta mahdollisesta neljännestä lapsesta toteamalla että ”Teidän suvussa on niin paljon kaksosia, etten aio ottaa riskiä! Yhdet kaksoset on tosi kiva juttu, kahdet kaksoset ois ihan liikaa.” Eikä ole muuten jäänyt ihan yhteen kertaan kun lapsien syntymäaikoja luetellessa on törmännyt hienovaraiseen kysymykseen ”Anteeksi kumman lapsen syntymäajan muistat väärin..?” Jopa neuvolatädille olemme saaneet selitellä ettemme todellakaan kummankaan!

Ja jottei meidän perheen hassut kaksosuudet vielä tähän päättyisi,
niin loppuun arvoitus:

Montako henkeä perheessämme on, kun meitä on neljä kaksosta
 ja laskentatavasta riippuen jopa kuusi neitsyttä?

Vinkiksi vielä että luku tulee muuttumaan vuosien varrella, matkalla aikuisuuteen, kun neitsyiden määrä tulee varmastikin vähentymään. Ja oikea vastaus oli kyllä yllä olevasta tekstistäkin pääteltävissä ;)


PS. Olethan ilmoittautunut mukaan neulomusiloitteluun?

4 kommenttia:

  1. Annilla on söpö pinkki kipsi :) kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurrrrrjan söpö :). se tota edeltävä valkoinen muuttui söpöksi, kun väki piirsi sen täyteen kuklaköynnöksiä, perhosia, aurinkoja ja nimmareita. Kipsinvaihdon yhteydessä jo harkitsin nappaavani sen mukaan kipsaushuoneen roskiksesta! Harmi että siitä ei ole yhtään lähikuvaa.

      Poista
  2. Ps. Neuvotko mulle mitkä asetukset sulla on päällä kommenttien kanssa. Tulin omilla Retrock-tunnareilla tänne. Ei kysellyt salakoodeja :) miksiköhän kummassa mun blogissa kyselee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katselen säädöt isolta näytöltä ja soittelen!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)