Italialainen isänpäivä

Meillä juhlittiin isänpäivää vielä huhtikuussakin! Isiä oli nimittäin marraskuussa asiaankuuluvin juhlallisuuksin muistettu mm. menneen kesän Italian-matkan (joka taas muistutti 15-vuotisesta avio-onnesta!) jälkimainingein. Aamulla yhdestä paketista oli kääriytynyt säkillinen tuoreita espressopapuja, pussillinen herkullisia cantuccineja ja pari oopperalippua. Pari lippua… jälleen kerran kun lahjan antajalla oli omakin intressi asiaan…

Olimme jo jokunen tovi aiemmin päättäneet joskus kokeilla Finnkinon esittämiä Metropolitan Operan Live-esityksiä. Arjen hyörinässä asia vaan oli jäänyt, ja 3- tai jopa 6-tuntiseen näytökseen ei koskaan tullut noin vain hypähdettyä silloin kun leffaan oltiin lähdössä.

Niinpä intouduin varaamaan liput loka-marraskuun hujakoilla ja hieman huvitti kun ensimmäinen sopiva näytös venyi aina huhtikuulle. Ei sillä että olisivat aiemmat olleet aivan loppuun buukattuja. Ne vain olivat 6-tuntisia Wagnereita… Päätin yllätyksen nimissä sitten siipankin puolesta että niillä emme leffa-ooppera-kokemuksiamme aloittele! Siinähän saattaisi korvan lisäksi puutua vielä peffakin, ja kun ei ollut kokemusta järjestelyistä, niin pisti miettimään että miten sitä pärjäisi sen ison Pepsi Maxin jälkiseurausten kanssa leffasalin hämärässä. Valitsin siis kestoltaan lyhyimmän ja melko lailla kevyimmän: Verdin La Traviatan.

Huhtikuisena, sateisen harmaana iltana sitten saavuimme Kluuvikadun Maximille ja jo heti ovella kohtasimme iloisen yllätyksen: leffateatterin aulaan oli saatu hauskaa oopperan lämpiön tunnelmaa. Teatterissa ei samaan aikaan pyörinyt muita näytäntöjä, vaan aulan täyttivät oopperaan menijät. Pop cornia emme tällä kertaa edes aikoneet ostaa, mutta oopperaa edeltänyt aavistuksen suolainen ruokailu kyllä sai hakeutumaan kioskijonoon sen ison Pepsin ostoon.

Yläaulassa tunnelma sen kun parani. Sinne oli järjestetty naulakot takeille ja sontsille, ihmisiä parveili kauniisti pukeutuneina ja iloisesti rupatellen, oopperaohjelmalehtisiä jaettiin ja viiniäkin oli pystybaarista ostettavissa.

Salin puolella toteutui toiveeni ja valkokankaalla näkyi meidän iltakasilta saliin valuessamme kanssanautiskelijoiden saapuminen New Yorkissa iltapäivän kello yhden näytäntöön iloisine rupatteluineen. Täytyy todeta että meillä väki oli paremmin pukeutunutta, mutta saattaa olla että kellonajalla ja lämpötilalla oli vaikutuksensa asiaan: meillä näkyi rennon siistejä pikkutakkeja ja jakkuja, jenkeillä farkkuja ja lyhythihaisia kesäpaitoja.

Oli ihanaa nähdä alkuvalmisteluja toiselta puolen maapalloa! Tässä vaiheessa esiintymislava oli vielä kaukana, aivan niin kuin useimmiten oikeassakin oopperassa se osaltani on ollut.

Alla olevassa kännykamerazoomauksesta ei valitettavasti näy paikalliset pukeutumiskoodit, mutta kauniit parvet ja aitiot alkoivat hahmottua. Harmistus oli melkoinen kun en ehtinyt kuvata Metropolitanin huimaavan upeaa kattoa, johon kameramies ystävällisesti teki kunnon zoomauksen. Mutta pääasia että olen nähnyt sen! Oli upea! Ja olo oli sellainen kuin olisi itse ollut niska kenossa sitä Nykissä ihailemassa.

Ja entä itse oopperakokemus? Paras ikinä tähänastisista, ehdottomasti! Myös siippa, musiikin suurkuluttaja, oli todella innoissaan kokemuksesta. Ja mikäs oli ollessa kun nykyajan Maria Callasiksi tituleerattu Natalie Dessay veti Violettan roolin huiman upeasti.

Erikoisen koskettavan kokemuksesta teki kuitenkin sen intiimiys. Kuvauksen ansioista siinä yhdistyi oopperan ja elokuvan parhaat palat: musikaalisesti huippu esitys loistavin zoomauksin. Kun koko lavan ja salin sijasta sai zoomin vaikkapa vaan esiintyjän ylävartaloon ja pystyi tämän huuliltakin lukemaan italiaa ja vielä ymmärtämään sen vuosien takaisten opintojen avulla, niin hetki tosiaan kosketti! Kerrankin myös pääsi ihailemaan esiintyjien maskeerauksia, kampauksia, puvustuksen yksityiskohtia ja jopa minimalistisen lavastuksen hienouksia. Tällaisiin asioihin ei yleensä pääse kiinni vaikka sitä istuisi aivan orkesterimontun reunalla.

Esityksen alussa Nykin päässä näytettiin salia ja sen täyttymistä, kahden väliajan yhteyteen oli ympätty back stage -toimintojen esittelyä ja hieman historiaakin ja loppuun vielä liitetty pääesiintyjien haastattelut tuoreine tunnelmineen. Myös Hesassa ilta oli ohjelmoitu oopperaemännän esittelyin ja tervetuliaissanoin, väliajoille oli rakennettu se baari ja varattu mahdollisuus käväistä naapurissa Fazerilla kahvittelemassa, ja lopuksi tuli vielä oopperaemännän tietoisku tulevista vastaavista näytöksistä. Se on saletti että mekin niihin jatkossa taas päädymme ja otamme myös muksut mukaan! Illan aikana sadekin oli tauonnut ja yön hämyssä kotiin kulkiessamme totesimme että nyt ymmärrämme italialaisia perheitä, jotka iltaisin menevät oopperaan viihtymään filtein ja eväskorein varustautuneena.

Suosittelen suuresti, oopperan iloja Sinullekin!