maanantai 21. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Haasteita satelee! Onneksi kuitenkin vain ja ainoastaan hauskoja sellaisia, julmasta sanasta huolimatta täysin ilman minkäänlaisia pulssia nostattavia viranomaisvenkuroita. Nämä haasteet saavat hymyn huulille ja ajatusnystyrät ylikierroksille. Varsinkin parin tunnin yöunien päälle…

Ystäväni CK haastoi Retrock-blogissaan 5 bloggajaa ja antoi seuraavanlaisen tehtävän: ”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Lisäksi hän kirjoitti sykähdyttävästi että ”Uskon ajatuksen voimaan. Hyväntuulisuus on asenne, johon voi itse vaikuttaa omilla ajatuksillaan. Tässä sunnuntai-aamun Hyvän mielen -listaus epätärkeysjärjestyksessä…” Toi ihana ”epätärkeysjärjestys” on niin kyseistä Villa Villekullan hurmaavaa emäntää, että ei voi kuin hymyillä, raapia unenrippeet silmistä ja alkaa laatia listaa. Ja siinä samaisessa epätärkeysjärjestyksessä luonnollisestikin!


10 hyvän mielen asiaani:

1)   Herääminen auringonpaisteeseen ja siihen että vielä aikaisemmin herännyt kuopus kömpii kainaloon puhua pulputtamaan. Vaikka sitten niistä fudiskorteistaan…

2)   Se että herättyään saa nauttia pavuista vastarouhitusta kahvista ja kulman takaa leipomosta haetusta tuoreesta leivästä painomusteelle tuoksuvan Hesarin kanssa. Kaikki aikamoisia välttämättömyyksiä aamuissani! Tai siis joutilaissa aamuissa... Arkena nautitaan usein kaupan muovipussitettua ruisleipää kahvin ja Hesarin kanssa. Mutta onneksi satun rakastamaan ruisleipääkin!

3)   Perhe. Tässä kohdassa viimeistään näkyy toi epätärkeysjärjestys… Mulla on kolme ihan superia muksua joita rakastan sydän pakahtuakseni ja siippa, johon olen rakastunut. Lapset ovat terveitä, iloisia, tunteellisia, kivan näköisiä, fiksuja, lahjakkaita ja höpsöjä. Siippa on pitkä, tumma, sporttinen, kiltein tuntemani ihminen, ihana yllättäjä ja fiksu + lahjakas hänkin. Se kivannäköisyytensä kuitattiin jo noilla kolmella ekalla ominaisuudellaan ;).

Elämäni parasta aikaa on ajat, jolloin olemme yhdessä. Puuhailemme tai nökötämme koko pesue sohvalle ahtautuneena katsomassa Mad Menin uusintoja. Entinen työkaveri hämmästytti mut totaalisesti muutama vuosi sitten toteamalla että tykkää perheestäni. Hämmästyksen aiheutti se että hän ei ollut koskaan tavannut perhettäni ja että sanoja oli vielä mies. Ilmeisen tunneälykäs sellainen. Tarkensi vielä tykkäystään sanomalla että jutuistani kuulee meidän perheessä olevan hyvä tekemisen meininki. Olen niin kiitollinen tuosta kommentistaan! Siihen asti olin kait ajatellut vain että olemme tiiviisti yhdessä, mutta sen jälkeen olen osannut nähdä myös sen valtavan määrän asioita joita todella aktiivisesti suunnittelemme ja toteutamme yhdessä, emme vain passiivisesti oleile toistemme läheisyydessä.

4)   Ystävät. Ympärillä on ihmisiä, jotka ovat rakkaita + kaikki juuri omansalaisia + tuovat iloa elämään + eivät tuota liikaa tuskaa elämään (kuulostaa hassulta mutta valitettavasti tämäkin on elämää ja joskus on opittava luopumaan rakkaistakin) + jaksavat innostua höpsötyksistäni + yllättävät omilla höpsötyksillään + ihastuttavat lahjakkuuksillaan + + + …

5)   Luova tekeminen. Se että osaa ommella tilkuista töitä, jotka miellyttävät omaa silmää ja tekemisen aikaansaamat endorfiinipiikit. Se että osaa nähdä tylsän tai ruman tilan omansa näköisenä, eli visioida pensselinheilutuksen jälkeisen ajan. Se että omaa luovia ystäviä ja voi nauttia heidän luovuudestaan. Sekin että osaa puhua väärinpäin ja on vielä törkeän hyvä siinä jalossa taidossa.

6)   Multaiset sormet. Tätä nykyä tätä hyvän mielen tunnetta tosin voi kokea myös pinkit ja pitsisomisteiset puutarhahansikkaat kädessä. Kun saa käteensä multalapion ja pääsee möyhimään ruukkuja partsilla ja työn lopuksi ihailemaan muutaman neliön parvekkeelle perustettua viidakkoa. Tai kun on kaivanut kätensä jomottavan kipeäksi raskasta savea maasta, hiki niskassa kärrännyt kottareilla maata, tyhjentänyt kuoppiin säkeittäin kunnon multaa ja saanut marjapuskien taimet tallattua tiiviisti maahan juurtumaan uusille kasvusijoille. Viis siitä että kättä särkee ja pinkit city-kumisaappaat hajosivat temmellyksessä. Suussa tuntuu jo Louhisaaren juoman ihanan raikas maku

7)   Uuden oppiminen. Suurinta hyvää oloa tuottaa nimenomaan luovien asioiden oppiminen ja työstäminen, joten tää saattaa nyt mennä vähän päällekkäin luovuuden kanssa, mutta menkööt. On ilo että huomaa vielä oppivansa ;). Panee mielihyvän hyrräämään (Tässä kohtaa on kuitenkin poikkeus: taas uudet ja uudet ja yleensä samperin keskeneräiset ohjelmistot ja niiden pakkopullaopiskelu)! Tänä keväänä olen mm. opetellut ja oppinutkin tanssimaan siipan ja parin rakkaan ystävän kanssa.

8)   Koti. Sinne on kiva palata ja sieltä myös lähtee hyvillä mielin. Se on oma kolo, joka on itselle mieluinen ja jossa näkyy elämä. On paljon muksuja ja on paljon harrastuksia ja kaiken tämän huomaa kyllä meille tullessaan. Haluan pitää kodin järjestyksessä ja onneksi siippa puolestaan haluaa ajoittain pitää sen puhtaanakin.

9)   Harrastukset. Yllä jo mainitsin että meidän perheessä niitä riittää. Aikatauluja saa rustailla ja isovanhempia pitää tiiviisti kuljetusringissä, jotta kaikki viisi voimme harrastaa itselle mieleisiä asioita. Ne antavat potkua arkeen ja toisaalta niiltä myös pyritään viikonloput rauhoittamaan. No, siinä vaiheessa kun kolme ukkoa harrastaa myös kilpaurheilulajeja, niin tämä ei turnausten ja kisojen vuoksi todellakaan onnistu! Mutta treenejä ei viikonloppuihimme juuri mahduteta.

10)            Juhlat. Niiden suunnittelu, valmistelu, juhliminen ja jälkipyykkäys. Tämäkin taas lomittuu niin perheeseen, ystäviin kuin luovaan puuhasteluun. Mutta jos on höpsähtänyt tähän lajiin, niin sitä sit vaan on, ja jaksaa järjestää kaiken maailman kissanristiäisiä yhä ilman sitä kissaa. Muksut ei ollenkaan valita, vaan ottavat ilon irti asiasta ja jo hyvissä ajoin käynnistävät suureellisten synttärien suunnittelun. Tai siis antavat kimmokkeita äidille työstää asiaa.

11)            Yhdestoista kohta eli se että ”Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa”. Se että elossa on niin paljon muutakin mukavaa jota tähän en listannut, ja että saan hyvää mieltä, iloa ja potkua päiviin pienistä yllättävistä asioista. Ohikulkijan hymystä, herkullisesta lounaasta, kauniista vaatteesta tai mukavista kengistä, kutsusta johonkin kivaan, … ihanan loputtomasta listasta.

Koska juuri vastikään jaoin tunnustuksia bloggaajille ja koin tylsäksi nimetä rajallinen joukko ihanien blogien joukosta, niin otan nyt vapauden muuttaa annettua ohjetta osaltani, ja kehotan kaikkia hyvästä mielestä iloitsevia ottamaan haasteen vastaan joko omaan blogiinsa tai tuohon alle kommenttiosioon tekemään omia listojaan.

Hyvää mieltä päivääsi!


5 kommenttia:

  1. Upeasti selvisit haasteesta. Tuli hymy huulille tätä lukiessa :) saat 10 pistettä ja pusun poskelle. Mietin muuten yhtenä päivänä, et mitä kuuluu mystiselle rehulle :) joko vihertää?

    VastaaPoista
  2. kiitos haastaja ja kivaa että pani hymyilyttämään! melkein tunsin pusun läjähdyksen poskelle :)

    öö... gloriosa ei vielä oo lainkaan gloriosa... mietin just pari pv sitten että nyt on kyllä mennyt jo ne 6 vkoa, jotka piti kulua ennen viherrystä. jossain vaiheessa siirsin juuren parempaan ruukkuun, en tiedä suuttuiko kuitenkin siitä. aion lähipäivinä kuopsuttaa multaa ja katsoa onko alla mitään eloa. samperin huonolta näyttää toistaiseksi :/. no toisaalta, toin juuri partsille pihalta talvehtimasta 3 hortensiaa, joista olin luullut vain 1 selvinneen ja nyt kaikki jo vihertävät. toivoa siis on :)

    VastaaPoista
  3. Toivotaan et se käy vaan vähän hitaalla :) jos sieltä sit pilkottaa juuria niin sit taitaa asiat olla hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ja toivotaan, toivotaan, peukku pystyssä!

      Poista
  4. mitämitämitä?!? ei oo kommentteja ropsahdellut tänne hyvän mielen jutuista! blogeihinneko ne ootte kirjanneet? vinkatkaa sit osoittetkin, jotta pääsen lukemaan ;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)