4.8.12

Kaks mummoo meni mustikkaan…

…mut se toinen ei mahtunut! Hah, hah,haa… Lapsuudesta tuttu hassunhauska vitsi palaa mieleen näin marja-aikaan yhä uudelleen, ja panee hymyilyttämään kun lantsarit jalassa tarvon kohden metsikköä.


Parin viime vuoden aikana olen nimittäin innostunut marjastamaan. Kyllä, olen siis selkeästi toipunut lapsuuden pakkomarjastuksen aikaansaamista traumoista, ja vielä jopa yritän omille lapsillekin niitä aikaansaada patistamalla heitä metsään. Yleensä kyllä säyseästi tiedustellen ja vitsaillen josko ois mammalle marjaseuraa tarjolla, mutta joskus on tullut kiristettyä poikuetta uhkailemalla että marjakukkoa syövät vain ne jotka ovat osansa marjoista keränneet. Oli sit muuten niin tylsä marinakeikka tuo pakkokeikka, että lopetin pakottelun tuohon yhteen kertaan ja uskon toistaiseksi taas vapaaehtoisuuden voimaan. Ja herkkunälkään…


Keväinen mökkikauppa aikaansai sen että vasta viime vuosina sieltä löytämäni antoisat marja- ja sieniapajat jäivät muiden tyhjenneltäviksi, ja minun piti etsiä uudet marjastusmaastot. Sinänsä hyvä homma, sillä näin tuli mentyä syvemmälle nykyisen mökkeilyosoitteen metsiin joiden ohi olin kyllä ajellut vuosikaudet, mutta en juurikaan samoillut sisään. Paikallistuntemus on lisääntynyt syvyyssuunnassa huimasti sammaleiden ja saniaisten seassa tarpoessa, ja onpahan tullut siinä sinänsä yksinäisessä lajissa saatua tuntumaa myös muutamiin muihin lähialueiden mökkeilijöihin.

Uuden kokemuksen mukavuutta on lisännyt tietenkin se että nämäkin metsät osoittautuivat ainakin marjojen suhteen antoisiksi. Lähes joka reissulta parin viikon aikana olen palannut mukanani mustikan lisäksi metsämansikkaa (tai siis ahomansikkaa, kuten juuri lapsi kirjasi yhdessä askartelemaamme kasvioonsa…) ja/tai villivattua. Tämän coctailin tuoksu kopassa tai poimurissakin on aivan huumaavaa, sitä haluaisi pullottaa talven varalle varastoon muutamat kymmenet putelit!


Niin, aivan, poimurit. Aiemmin vannoin siistin, tai ainakin perkauksen kannalta siistin käsin marjastuksen nimiin, kunnes viime kesän mustikkatulvassa tartuin liiterissä olleeseen poimuriin ja hurahdin. Tänä kesänä aloitin käsin, mutta aika äkkiä löysin itseni paikallisen taajaman supermarketista poimurihyllyn edestä. Tunnustan: tässä lajissa minäkin harrastan välinevarustelua!!! Kun näkisitte marjastusasuni, niin olisitte samaa mieltä kanssani että tekstiiliurheiluun en sentään vielä ole hurahtanut…

Poimureissa on myös se mukava puoli, että niiden avulla nuorison saa ainakin kertaalleen metsään. Kun hankkii poimureita perheen nuppilukua pienemmän määrän, niin kilpailutilanne ruokkii hetken marjastusintoa: ”Mami, saanhan mä tänään käyttää puimuria? Mun vuoro!!!”  Hymyssä suin on mukava myöntää lupa, ja hiekkatiellä matkalla metsään sitten kertoa teinillekin ero poimurin ja puimurin välillä…

Mustikat ovat kauniita sinisenä varvustona sammalmättäillä, mutta kyllä ne kummasti silmää hivelevät puolen litran satseihin pakattuina pusseissakin matkalla pakastimeen tuomaan iloa pimeän talven keskelle. Ja kuten kuvistakin jo näkee, niin eihän toki kaikki pakkaseen asti ikinä päädykään, onneksi!  Mikä voisi olla juuri herkullisempaa kuin uunilämmin mustikkapulla tai marjasekoitus aamujugurtin ja myslin kruununa? No, hyvältä ne maistuvat vohvelinkin kanssa...


Terveellisen herkullista elokuuta sinullekin!
Ja tervetuloa mukaan herkuttelemaan...


2 kommenttia:

  1. upean näköisiä herkkuja. mustikkapiirakka on niin hyvää! olen kerännyt vadelmia ja syön niitä aamiaiseksi. nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustikkapiirakka on niiiin hyvää. ja lasi maitoa siihen sitten vielä kyytipojaksi :)

      mun piti heti perjantai-iltana porhaltaa taas marjapuskiin, jotta saisimme tuoreita villivattuja ym. herkkuja aamulla taas myslin päälle, mutta sade muutti suunnitelmani ja sekös harmitti! lauantaina sitten kävin jopa 3 krt marjassa, kun iltakasilta tajusin syöneemme ja pakastaneeni aiemmat saaliit, ja su aamuksi nyt ainakin piti saada niitä marjoja jugurttiin. mutta kieltämättä alkaa olla jo aika hämärää marjastella elokuisessa metsässä puol ysin hujakoilla :)

      eilen sain äidiltä satsit meheviä puutarhavadelmia, ja niillä on sitten herkuteltu niin illalla kuin aamulla. ja herkutellaan taas illalla...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)