torstai 27. syyskuuta 2012

Tiskarin apurit

Aavistuksen häpeillen tunnustan: meillä on monta kyökkiä remontoitu niin että suomalaiskansallista suurta ylpeydenaihetta kuivauskaappia ei ole edes yritetty mahduttaa kyökkiin, tai suorastaan nipsaistu pois keittiösuunnittelijan kuvista. Ei ole ollut tarvetta, tiskitaso ja pellavapyyhe ovat viimeistelleet kuivauksen siihen vähään mitä meillä ylipäänsä käsin tiskaillaan.

No, nykyisen keittiön osalta piti tapahtua muutos. Ajelin pitkin Vantaan perukoita tapaamaan keittiösuunnittelijaa, ja suurella hartaudella valitsin kuivauskaapin sisältöineen. Siis ritilämateriaalin, vedenkeräysloodat ritilöiden alle, vetomekanismit niihin ja vielä pakettiin sovitetut valaisimet kaapin alle. Huristelin kotiin hurjan tyytyväisenä, ja tunsin itseni fiksuksi perheenäidiksi, jolle pian tulee suuri pesuallas ja leveä kuivauskaappi.

Sitten tulivat ulkomaalaiset remonttimiehet, ylipaukkuvat remonttiaikataulut, vastaavan mestarin burn out ja tiskipöydän päälle tavallinen umpikaappi ja karmeat loisteputket. Kyllä sieppasi ja nosti verenpainetta!!! Ja asiahan tietysti huomattiin vasta kun muuttokuorma oli jo ovella, ja muutenkin mitta täynnä remonttireiskojen kanssa taistelua... Kaappi ja jopa valot jäivät paikoilleen, ja laskua madallettiin niin että ei tuntunutkaan enää pahalta. Melkein päinvastoin.

Vuodet ilman tiskikaappia kait saivat rutiinitkin siihen kuosiin, että en mä sitä kaappia ole oikeasti lainkaan kaivannutkaan. Vaikka toki tunnen ylpeyttä hienosta suomalaisesta innovaatiosta!!! Kaappi on nyt vaan paljon paremmassa hyötykäytössä umpihyllyisenä.

Se mihin kait olisin kaappia kaivannut, on muovikippojen, purkkien ja purnukoiden kuivattelu ja siihenkin löytyi näppärä ratkaisu. Ystävä toi mökille lahjaksi hortoilukorin. Kun mökistä luovuttiin, päätyi kori kaupunkiin uuteen käyttöön. Siis voihan Rööperissäkin toki hortoilla, mutta siihen ei tarvitse koria…

Pesukoneessa vielä kosteiksi jääneet muovikipot nostetaan nyt koriin kuivahtamaan. Koriin myös nakataan treenien jälkeen juomapullot valumaan kuiviksi. Näppärää! Ja kaunista, ainakin mun silmissä. Keltainen kaunotar korin vieressä on muuten maa-artisokan kukinto.
 
 
Mökiltä tulee myös tämä toinen apuri. Kesäkuumalla ja talvipakkasillakin tuli juotua yhtä mittaa lasillinen raikasta vettä tai mehua, ja niinpä laseja alkoi kertyä tiskipöydälle enemmän kuin kone ehti pyöritellä puhtaiksi. Siippa kaivoi palan ylijäänyttä kattopaneelia, ja siihen sitten tekstasimme kauniisti perheenjäsenten nimet ja vielä vieraspaikankin. Näin kukin muisti mistä lasista oli puoli tuntia sitten juonut, ja pystyi käyttämään samaa lasia ihan jopa muutaman kerran. Tiskarit olivat tyytyväisiä.

Samaa systeemiä sovellettiin myös viime kesänä kertakäyttöastiamökillä. Servietti viikattiin pitkulaiseksi ja tussilla kirjattiin paikat muovimukeille. Ympäristöystävällisempää…

Syksyn tullen perhe palasi kaupunkiin, ja taas alkoi puhtaat lasit olla lopussa yhtä mittaa. Löysin palan karheaa raakalautaa, siippa sahasi sen viiden lasin mittaiseksi ja lautaan kirjoitin taas meidän nimet. Ei tarvinnut vieläkään lähteä lasikauppaan, kun käyttökertojen määrä nousi. Helpottaa tiskikoneen pyörittäjän elämää, ja näyttää tämäkin musta hauskan maanläheiseltä. Tuo myös mieleen muistoja tai toiveita rakennuspuuhista... On terapeuttista hipaista sormella puun karheaa pintaa, ja tuntea tuoreen laudan hyvä tuoksu. Siinä pääsee ajatuksissa hetkeksi pakenemaan arjen rutiinirumbaa.
 
 
…Minä vuan tiskaan astioita, ja luutalla lakasen lattioita
Tili, tili, tili, tili, tittanttaa
Kyllä torstai-ilta nyt vauhdittaa…
 
 

maanantai 24. syyskuuta 2012

Aidan takana

…ruoho oli vihreämpää! Tuli todistettua ja napattua kuvakin todisteeksi. Ihanasti piristi Korkeavuorenkadulla asfalttiviidakossa liikkujaa muutamaan otteeseen tämä kaunis mätäs.


Vaan kuka piru päätti senkin sitten parturoida pois???
Ehkä joku innokas moraalinvartija..?

perjantai 21. syyskuuta 2012

Muorin daaliat

Mummo ja vaari rakensivat pesueelleen kolme omakotitaloa (kaikki muuten vierekkäisille tonteille, muutto hoitui ehkä ihan kottikärryillä..?) ja kesämökin. Talot saivat muorin käsissä ympärilleen kauniit ja hyvin hoidetut puutarhat hyötypuutarhoineen, mutta pula-ajoista huolimatta myös kauniine kukkineenkin. Metsäinen järveen viettävä rinnetontti taas pengerrettiin rautakangella ja kottikärryillä neljään tasoon, ja metsämaastokin kesytettiin kukkivaksi puutarhaksi, nurmikentiksi ja puukujiksi.

Lapsuusmuistoihin kuuluvat elokuiset retket mummolaan jättimäisiä vadelmia poimimaan, ja koko suvun yhteiset keväiset sekä syksyiset perunatalkoot kylvöineen ja nostoineen. Silti olennaisimpana kasvina muoriin liitän daaliat. Voimakkaan oranssit, keltaiset, punaiset ja violetit suuret kukat pyöreässä penkissä heti mummolan pihaan ajettaessa.  Se ihana väriloisto!

Entä se ihmetys, kun syksyllä muorin kanssa nostin mukuloita maasta peltivateihin aurinkoon kuivahtamaan, ja edelleen kellariin talvehtimaan. Muorin kertomus siitä kuinka taas kevään tullen istuttaa samaiset kuivat mukulat maahan, ja niistä nousee yhtä rehevä penkki vuosi toisensa jälkeen. Ja vielä se ilo kun sain joka vuosi synttärikimpuksi värikylläisen daaliakimpun.
 

Muoria ei ole ollut enää vuosiin muuta kuin muistoissa, mutta daaliat ovat palanneet! Parikin rakasta ystävää on niitä minulle kantanut synttäreinäni, ja ihanasti hekin osaltaan vaalineet muorin muistoa.

Kesällä opin että daaliakin on hortensia, Dahlia x hortensis, ja ehkä juuri silläkin lempikukkiani. Jos on hortensiaan hurahtanut, niin sitä sitten on! Tähän tietoon törmäsin kun aloin palautella mieleeni daalian talvehtimisohjeita. Anoppi kun istutti tänä vuonna mökin edustalle näyttäviä daalioita, ja ryhdyin heti miettimään tulevankin suven kukkaloistoa…

Äskettäin kävimme syksyisellä mökillä, jossa daaliat voivat vielä kesääkin pulskemmin. Kukkien ihailijat vaan ovat jo palanneet kaupunkiin. Anoppi keksi kaivaa ämpäreitä esille, ja niinpä nostin parit kukkivat paakut padasta mukaan kaupunkiin parvekkeelle.
 

Nyt parvekkeella pitää taas käydä joka aamu ja aina töistä palatessa näitä ihailemassa. Vielä en ole alkanut toivotella heille hyviä huomenia, kuten tein talvehtineille hortensioille. Nehän sain kukkimaan kauniisti puhumalla niille kauniisti! On muuten tulossa toiseenkin hortensiaan nyt kukka. Jännityksellä seuraamme onko pinkin kaveriksi tulossa sininen vai valkoinen. Toistaiseksi vielä kovin nuppuisen ja vihreän kukinnon veikkaan kyllä olevan valkoinen. Nähtäväksi jää!

Lienee sanomattakin selvää että kaivan kukintojen lakastuttua ja varsien tummuttua mukulat ylös, ja kärrään ne kellariin. Ovatkohan muuten Rööperin ainoat kellariin kärrätyt daaliat..? Mummojen muistoja voi vaalia niin monin tavoin, tämä on yksi niistä. Tapa joka tuntuu melkein kunniatehtävältä. Viestiihän jo itse kukkakin viktoriaanisella kukkaiskielellä arvokkuutta...

Värikästä syyspäivää sinullekin!

 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Desigual

Ihailin mekkoa ystävän päällä. Hän kertoi merkin, ja lisäsi aina matkoiltaan ostelevansa firman vaatteita. No, epäkotosuomekas merkkipä ei tarttunut tahma-aivoihini ja pääsi unohtumaan. Mutta kuosi ei! Kun kesällä astuin sisään puotiin Tukholman Drottningsgatanilla, tajusin välittömästi minne olin polkuni löytänyt, jipijajee!


Kaksikerroksisessa puodissa, jossa seinät oli maalattu pikimustiksi, innostui koko pesue seikkailemaan, sovittelemaan ja shoppallemaan. Ihanan värikkäitä herkkuja kannettiin kotiin mukanamme ja lisäksi katalogit, joita selailla ja kuolailla, kun moni asia jäi vielä houkuttelemaan.

Viime viikolla kävelin läpi remontoidun Kluuvin kauppakeskuksen, ja ilokseni bongasin sielläkin katutasossa pienen Desigualin myymälän. Äsken syysnilkkureita ostaessa löysin myös Aleksi 13:sta Desigualin kivankokoisen nurkkauksen. Ihanaa, nyt tätä mukavan pehmeää, trikoovoittoista väri-ilottelua on saatavissa ihan kotikulmilta!!!
Lupaavat eloomme Happiness, light & colour. Sitä varmasti saa niin naiset, lapset kuin miehetkin näillä vaatteilla, kengillä, laukuilla, asusteilla ja kodintekstiileillä! Yrityksen sivuilta ja Facebookista löytyy tietoa siitä mistä muualta Suomesta tai reissujen varrelta näitä värejä löytyy vaatekaappien täytteeksi.

Iloista päivänjatketta!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tarviiko...

…ihan oikeasti ostaa kerralla viitisenkymmentä kerää lankaa? Mitä niistä tulee? Mihin ne varastoidaan? Kysymyksiä joihin sain keksiä vauhdilla vastauksia perheen miespuolisten jäsenten nähtyä viimeiset lankahankintani.


Kaikkiin kyllä löysin hädissäni vastaukset. Siitäkin huolimatta etten omista sitä käyttämätöntä Mehu-Maijaa, johon voisin lankoja varastoida… Mutta kieltämättä vastausten keksiminen nopeasti peräjälkeen suuren ihmetyksen vallassa esitettyihin kysymyksiin ei ollut ihan helppoa hommaa!!! Kiitollisena vastaanotankin nyt viisaita vinkkejä kommentteinanne tulevia Lankamaailma-visiittejä varten!

Kaunis kiitos ja
helpotuksen huokaus jo etukäteen!

lauantai 15. syyskuuta 2012

H niin kuin…

Ahneella on hyhhynen loppu! Näin opetti äiti aikoinaan. Se tuli taas mieleen kun ryhdyin omppuhillon keittelypuuhiin. Eihän siinä hillonkeitossa sinänsä ole mitään ahnetta eikä varsinkaan sitä hyhhystä, mutta kun mulla on työkseni numeroita pyörittävänä immeisenä ongelma noiden mittasuhteiden kanssa...

Suuressa perheessä kasvaneena suuren perheen äitinä en osaa tehdä kyökissä oikein mitään pienesti ja sirosti, vaan aina täytyy olla vähintään puolta joukkueellista ravitsemassa. Näin ollen koko iso kassillinen ystävien ihanasta siirtolapuutarhasta saatuja talviomppuja päätyi kertaheitolla palasiksi ja kattilaan muutamaksi tunniksi muhimaan.
 

Normaalikattilassa tälle tarinalle olisikin tullut se hyhhynen, tai ainakin ylikiehunut loppu. Mutta kiitos siipan Tanskasta löytämän ihanan monikäyttöisen, ja ennen kaikkea tilavan padan niin ei nyt käynytkään. Viis siitä että kansi pääsi laskeutumaan paikoilleen vasta tunnin hautumisen jälkeen! Levisipä herkullista hillontuoksua kotiin jo alusta asti…

Kun satsi oli pienessä vesitilkassa muhinut muutaman tunnin, lisäsin vähän hillosokeria ja tömpsyt kardemummaa, inkivääriä ja kanelia. Sauvasurvinta surautin muutaman survaisun ajan padassa, ja sitten vain ihailin näkemääni ja maistamaani samettista, kultaista sosetta. Kotona tuoksui niin hyvälle urakan päätteeksi! Yöksi pata pääsi parvekkeelle jäähtymään, ja sitten sisältönsä välivarastoon pakkaseen ennen kuin jatkaa matkaansa paahtoleipien, puurojen, piiraiden ja jäätelöannosten päällä kohden vatsalaukkuja.

H niin kuin herkullinen.
Slurps!

 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lippu korkealla!

On on, vaikka en olekaan täällä juuri pyörähdellyt viime viikkoina. EN kuitenkaan ole vajonnut nyt syysväsyyn, vaan tehnyt kaikenlaista isoa ja pientä mukavaa. Viime viikkoon piti tosiaan mahduttaa miljoonayksituhatta asiaa, oli useampikin aihe juhlaan ja juhlintaan. Kun sitten viimein kaikki oli onnistuneesti hoidettu ja koneessa hurisi viimeisten juhlien viimeiset tiskit, niin viikon varrella kieltämättä kyllä jo merkkejä itsestään antanut flunssa löi päälle kuin halolla päähän.

Kyllä ihmisen koppa ja kroppa toimivat sitten jännästi: venytään ja venytään ja kun koppa kertoo että hommat on vihdoin hoidossa, niin kroppa sitten ”luhistuu” samalla sekunnilla. No, niin monta ”turhaa” tai ainakin itseaiheutettuna turhaa antibioottikuuria olen vuosien varrella vedellyt, että pikku hiljaa alan oppia ja suosiolla jäin kotiin potemaan, enkä ehdoin tahdoin enää vääntäytynyt työpöydän ääreen.

Ryhdyin elelemään Liisana Ihmemaassa. Omissa sairastelupäivissä on nimittäin jotain kovin erikoista: koko koti ympäriltä hiljenee kerrankin, ja kuljeskelen tyhjissä huoneissa siistien jokaisen vähänkin ajelehtivan tavaran paikoilleen, kunnes meinaan tulla hulluksi omasta nipoudestani. Tuntuu kummalta että oma kiire pysähtyy, mutta silti muu maailma ympärillä jatkaa pyörimistään.

Yksi hoidettavista asioista ennen potilaaksi ryhtymistä oli lippusiiman ompelu lasten juhliin. Olimme päättäneet juhlia teemalla ”Ihan pihalla”, kirjaimellisesti siis pihalla. Halusin värittää betoninharmaata kivistä takapihaamme muutenkin kuin villiviinin ruskalla, ja päädyin Tuulentupasen innoittamana ompelemaan pitkän lippu- tai viirisiiman, jonka viritimme juhlapäivänä pergolaan pöytäryhmän yläpuolelle.
 
 
Aiemmin olin ajatellut ommella viirejä, mutta hyvän vinkin saatuani päätin minäkin sitten hankkia kaksipuolista silitettävää tukikangasta. Kangaskaapista valitsin ne riemunkirjavimmat kankaat, joille ei muuta käyttöä tulisi ihan äkkiä löytymään, silitin ne kiinni toisiinsa ja leikkasin kolmioiksi.

Samalla kauppareissulla olin ostanut Eurokankaasta myös koko rullallisen pirteän limeä kanttinauhaa, jonka taitokseen asettelin leikkaamieni kolmioiden yläreunat, ja surauttelin vain siksakkia niin pitkään kuin kolmioita pinossa riitti. Ripustaessa saimme sitten huomata määrän olleen mitä parhain: lippusiima ulottui juuri lasikatoksen päästä päähän edes takaisin. Aivan kuin olisin tarkkaan juuri näin suunnitellut, laskenut ja mitannut! Niinpä niin, mitäpä ei tämä äiti lastensa eteen tekisi ;)

 
Pihaa kirjavoitettiin vielä liinoilla, kukilla, kattauksilla, tarjoiluilla, ilmapalloilla ja riippukeinuilla. Juhlaväki sai saapua suorastaan auringonpaisteiseen karnevaalitunnelmaan, joka entisestään kirjavoitui, kun katuliidut kaivettiin esiin ja pienet taiteilijat päästivät luovuutensa valloilleen.


Haikein mielin juhlien lopuksi irrottelimme lippusiiman. Olisihan sen voinut jättää katokseen liehumaan pidemmällekin syksyyn väri-iloa… Ainakin mun mielestä. No, nyt se odottelee kaapissa syytä seuraavaan juhlaan ja juhlakoristeluun. Varmasti sellainen aivan tuota pikaa kohta löytyy!

By the way, alkuviikon kokemuksen perusteella tiedän nyt että jos kerran pitää jäädä sairastamaan, on se ehdottomasti herkullisinta tehdä juhlia seuraavina päivinä, jolloin lounaan voi aivan hyvin korvata suklaistakin suklaisemman kakun jämillä.


Uskokaa pois…

 

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syksy on saapunut kaupunkiin

Täällä se taas on! Toissaviikolla lopetin capreissa kulkemisen, ja viime viikolla piilotin teinin shortsit pyykkikorin pohjalle, jotta suostuu vetämään pitkät housut aamuisin jalkaansa. Neuleita on kaivettu esiin, huiveja kiedotaan kaulaan harvase aamu, ja pienimmät ovat jo kertaalleen kulkeneet sormikkaissakin. Kääks...

Surettaa kesän päättyminen, ja vähän pelottaa syksyn tulo oikein kunnolla. Viikonloppuna saatiin jo talsia sadetakit päällä ja kastuttiin silti läpimäriksi. Saimme sateen piiskaamilla autioilla kujilla pikaisesti syöksähdellessä ja ikkunastakin katsella kuinka korttelijuhlan valmistelut vettyivät, ja juhlat hiljenivät alkuunsa sateen vain voimistuessa iltaa kohden. Harmittaa järjestäjien puolesta! Onneksi ihanat ilmapalloköynnökset ovat vielä paikoillaan katujen yllä talojen ikkunoista toisiin risteillen. Tuovat nekin osaltaan aurinkoa tähän syksyyn.

Vaikka en koskaan ole pitänyt syksystä, niin on siinä ne omat hyvätkin puolensa. Parhaimpiin niistä pääsi käsiksi heti viikonloppuna, kun ystävien kauniista puutarhoista saimme keräillä runsaasta omenasadosta herkkuja mukaamme. Yksi korillinen kiehui jo soseeksi, ja omenapaistos on menossa uuniin tuota pikaa. Kotona kuuluu lähes tauoton rouskutus, kun omenakoukkuun jäänyt siippa tyydyttää omppunälkäänsä.

Toinen ihana asia on kynttilät. Niitä alkaa kertyä kaappiin ja kaapin kulmallekin runsain mitoin. Kauniita tai hyvälle tuoksuvia kynttilöitä ei raaski heti kynttiläkaapin uumeniin kätkeä, ja niitä pitkiä valkoisia taas tuli hamstrattua marketista niin paljon, että kaappi pitää järjestellä uusiksi jotta ne mahtuvat sisään. Ensimmäinen aamupala on jo syöty noiden pitkien valkoisten valaistuksessa. Pitkät valkoiset ovat ihan legenda meillä 7-vuotiaan miehenalun viime talvena huudeltua aamulla sängystään että ”Äiti oletko sä jo sytyttänyt ne pitkät valkoiset kynttilät?”. Kannattaako vielä nousta vaiko eikö…

Kolmas hyvä puoli on neuleet. Niitä on ihana väsätä ja niihin kietoutua. Voisin kietoa koko pesueen niihin! Heillä vaan on eri näkemys asiaan. Neuleet kuulemma hiostuttavat, kutittavat, tukahduttavat… Höpö, höpö sanon minä! Filttien alle sentään tykkäämme kaikki kaivautua.

Neljäs kiva juttu syksyssä on parveke. Siellä alkaa lyhdyissä olla kynttilät palamassa jo lähes joka ilta, ja kukkien värit ovat muuttumassa pikkuhiljaa syksyisemmiksi. Tosin tällä hetkellä siellä näyttää lähinnä kukkakaupalta, kun on kesäisen heleää ja vaaleaa samassa suloisessa sekasotkussa syksyisten tummempien sävyjen kanssa. Mutta kun ovat niin ihania kaikki! Ja kyllä mä vielä sinne mahdun sekaan kiikkustuoliini istuskelemaan…

Tän syksyn uusi hauska juttu on sirkusvalot parvekkeella. Päivällä aurinkokenno lataa akun täyteen, ja illan riittävästi hämärtyessä sirkusvalaistus räpsähtää päälle. Voilà! Kyllä voi ihminen tulla pienestä onnelliseksi. On nää niin ihanat!
Viides kiva asia syksyssä on… se juttu, mihin odotan kommenttejanne. Mä en nimittäin keksi itse enempää. Kertokaa mulle, niin opin tai huomaan ehkä minäkin ryhtyä iloitsemaan vinkeistänne! Tämä soi nyt päässä tänään:


Syksy on saapunut kaupunkiin,
valot taas heijastuu asfaltiin.
Puistojen hämyssä laulu soi,
tunnelman lämpöisen loi.

Paikasta paikkaan mä kuljeksin,
mennyttä kesääkin muistelin.
Tuttuja kasvoja jälleen nään.
Tuntisko ken ikävää?

Viimeiset ruusut luo hehkuaan,
puistoissa patsaat on paikallaan.
Lehmuksen varjoon viel' istahdan,
haaveisiin mieluisiin jään.
Ps.  Tänään kyllä  jo aloitin kapinankin syksyä vastaan: en suostunut pukemaan aamulla vielä sukkia jalkaan, vaan sujautin paljaat varpaat puukkareihin. Nyt varpaita paleltaa...