lauantai 15. syyskuuta 2012

H niin kuin…

Ahneella on hyhhynen loppu! Näin opetti äiti aikoinaan. Se tuli taas mieleen kun ryhdyin omppuhillon keittelypuuhiin. Eihän siinä hillonkeitossa sinänsä ole mitään ahnetta eikä varsinkaan sitä hyhhystä, mutta kun mulla on työkseni numeroita pyörittävänä immeisenä ongelma noiden mittasuhteiden kanssa...

Suuressa perheessä kasvaneena suuren perheen äitinä en osaa tehdä kyökissä oikein mitään pienesti ja sirosti, vaan aina täytyy olla vähintään puolta joukkueellista ravitsemassa. Näin ollen koko iso kassillinen ystävien ihanasta siirtolapuutarhasta saatuja talviomppuja päätyi kertaheitolla palasiksi ja kattilaan muutamaksi tunniksi muhimaan.
 

Normaalikattilassa tälle tarinalle olisikin tullut se hyhhynen, tai ainakin ylikiehunut loppu. Mutta kiitos siipan Tanskasta löytämän ihanan monikäyttöisen, ja ennen kaikkea tilavan padan niin ei nyt käynytkään. Viis siitä että kansi pääsi laskeutumaan paikoilleen vasta tunnin hautumisen jälkeen! Levisipä herkullista hillontuoksua kotiin jo alusta asti…

Kun satsi oli pienessä vesitilkassa muhinut muutaman tunnin, lisäsin vähän hillosokeria ja tömpsyt kardemummaa, inkivääriä ja kanelia. Sauvasurvinta surautin muutaman survaisun ajan padassa, ja sitten vain ihailin näkemääni ja maistamaani samettista, kultaista sosetta. Kotona tuoksui niin hyvälle urakan päätteeksi! Yöksi pata pääsi parvekkeelle jäähtymään, ja sitten sisältönsä välivarastoon pakkaseen ennen kuin jatkaa matkaansa paahtoleipien, puurojen, piiraiden ja jäätelöannosten päällä kohden vatsalaukkuja.

H niin kuin herkullinen.
Slurps!

 

4 kommenttia:

  1. Tällaista lukiessa tulee mieleen, että pitäiskö sittenkin istuttaa pihalle muutama omppupuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehdottomasti! jopa mä harkitsen sitä samaa meidän takapihalle ;). ja ehklä tosiaan vaan muutama, useampi saattaa sitten vuosien varrrella muuttua jo riesaksi. tosin ainahan on meitä, jotka ilomielin saapuvat tyhjentämään osan sadosta matkaansa...

      viikonloppuna harrastin kokeilevaa leivontaa. pakkasesta nimittäin löytyi ruisperunataikina, jonka kaulin vuokaan ja latasin päälle about 5 cm korkeudelta omenasosetta, taikinaristikon ja mantelirouhetta runsaasti. lämpimän piirakan tai paistoksen lisukkeena tarjoilin kardemummaista kermavaahtoa. voi pojat että oli toimivat yhdistelmät! ei jäänyt piirakanjämät pöydänkulmille happanemaan...

      Poista
    2. Kukakohan kävis hakemassa mulle uuden näppiksen? Tätä vanhaa peittää kuolakerros...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)