Olipa kerran

...puutarhuriopiskelija, joka täytti hyvissä ajoin ennen pääsiäistä kaikki pienet peltiämpärinsä hyvällä uudella mullalla, kostutti mullan ja ripotteli sille ohransiemenet. Kylvöksen hän peitti ohuella multakerroksella ja muovilla, ja siirsi sitten ikkunan viereen itämään. Vaan kävikin niin, että viljelijä oli ollut aivan, aivan liian aikaisin liikenteessä ja jakanut siemenensäkin liian moneen kippoon. Harva ohrapelto hurahti pitkäksi hujopiksi jo paljon ennen pääsiäistä. Matalaksi leikkuu ei kaunistanut eikä vahvistanut viheriöintiä. Puutarhurioppilas oli murheen murtama ja mietti miten kertoa pääsiäisen suru-uutinen kylvöpuuhissa mukana olleille lapsukaisilleen. Vuosikausia he olivat tehneet pääsiäisvalmistelut aivan samoin, tai noh: hieman myöhemmin ja hieman vähemmillä astioilla, ja pääsiäisenä oli ollut kukoistavaa viheriöintiä pitkin poikin kotia. Suuren surun ja murheen keskellä tuleva puutarhuri kuitenkin onnekseen huomasi että samaan aikaan istutetut herneen versot olivat oikein kukoistavia, ja niinpä hän päätti että tänä pääsiäisenä heillä olisi erilaiset viherkoristeet, kenties jopa alku aivan uudelle perheen omalle pääsiäisperinteelle. Lopussa kaikki olivat onnellisia ja söivät sittemmin hyvällä halulla pääsiäisrehut.

Erona satuun on vain se että tämä tarina on tosi ja pani opiskelijan miettimään jopa sitä että mahtaako hän olla oikealle alalle sittenkään suuntaamassa. Mut hei, shit happens, ja kuka niitä iän'ikuisia ohria edes kaipaa?!? Ei meillä ole kissaa...

Mä luulen että tästä tuli nyt meidän perheen pääsiäisjuttu, uuden elämän ja kasvun ihmettä se hernekin julistaa kukoistuksellaan! Ja onhan taas mitä mummona muistella...

Pääsiäispyhäloma tuli niiiin tarpeeseen.
Aurinkoisia pyhiä, ihania vapaita!