Kauppalappu

Nuorempana mua tai meitä muksuja huvitti äidin tapa repiä lähes kaikki jätepaperi ja -pahvi kauppalapuiksi ja muistilistatarpeiksi. Se oli aikaa ennen post-it -lappuja, puhelimen muistioita ja myös aikaa jolloin äiti oli vasta jäänyt pois työstään paperitehtaalla meitä kaitsemaan. Paperitehtaalta, jossa hänen vanhempansakin olivat työskennelleet vuosikymmenet. No, hänen lappunsa olivat sitten joko kauniita kalenterien valokuvalehtiä, joiden kanssa oli ihan ilo mennä ostoksille ja muistella minkä kuun kuva se olikaan, tai noloja Corn flakes -pakkauksen harmaita pahveja. Ajattelin silloin että tohon en kyllä ryhdy! Sen mitä tarttis, sen muistais...

Niin monta sellaista reissua ettei muista mitä muuta pitikään vielä taas samalla ostaa on kauppaan tai keskustaan nyt kuitenkin tullut tehtyä, että erilaisia listoja alkaa multakin pukata. Kunhan vaan muistan niitä kirjoitella silloin kun tarve iskee.

Päätin ottaa asiaan takuuvarman lähestymistavan. Tämä muistivihko ei mulla jää koskemattomaksi! Suklaata sinne ei myöskään koskaan tarvitse kirjata...

Miten sä hoidat asian, käytätkö listaa, muistisääntöjä tai jotain muuta kommervenkkiä? Jos aina ihan vaan muistat kaiken, niin älä vaivaudu sitä kommentoimaan! Rajansa kaikella, myös mun venymisellä tän ikääntymisen mukanaan tuomien lieveilmiöiden kestämisen suhteen.

 Välillä suklaa vaan pehmentää eloa. Monellakin tapaa. 

Ai niin! Muistamisesta puheenollen:

muistakaa osallistua loppukuun arvontaan!