sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Virpoen ja varpoen

Neidin trulliystävättäret kokoontuivat meille virpomavitsojen askartelutalkoisiin. Pöytä peittyi pajunoksiin, höyheniin, silkki- ja kreppiparereihin, piippurasseihin, lyhtykoisoihin ja kimalleliimatuubeihin. Taiteilijat päästivät luovuutensa valloilleen ja ryhtyivät taikomaan. Aih, voih ja iiiiihanaaa huudahdukset kuuluivat pöydän ympärillä tyttökuorosta yhtä mittaa aina jok'ikisen vitsan valmistuttua.


Askartelun lomassa neidillä oli myös tuikitärkeä pesti dj:nä. Pädillä piti pomppia yhtä mittaa toivebiisejä latailemassa. Olin kuunnellut sen verran radiota automatkaillessani, että kuvittelin olevani perillä vallitsevista suuntauksista, siitäkin mikä on hot ja mikä not. Vaan niin siinä sitten kävi että äitee taisi olla ainut joka enää fanittaa Cheekiä, ja yllättäin Smurffit olivat ihan jyränneet jo tuon namupalan. Hih! Kyllä mäkin aikoinaan olen smurffeja fanittanut, mutta aika aikaansa kutakin.

Myös ex tempore tanssiesityksiä mahtui askartelun lomaan. Samoin mielenkiintoisia keskusteluja kolmasluokkalaisten naisenalkujen suurella kokemuksella, näkemyksellä ja tietämyksellä. Tämä mami parkkeerasi itsensä virkkuun kanssa nojatuoliin pöydän läheisyyteen, jottei yksikään viimeisin juoru, lähinnä luokan pojista, mennyt ohi korvien. Luokan pahis oli se useasti keskusteluissa pyörinyt nimi. Niin se vaan taitaa olla että naiset rakastuvat renttuihin ;)

Luokan kivoimmaksi julistetun pojankin häitä eräs trulli jo suunnitteli kovin pitkälle. Siinä vaiheessa minäkin puutuin keskusteluun aiheuttamalla samalla pienen hämmennyksen todetessani että tuon trullin itselleen valitseman sulhon äitinä aion sitten istua niissä kekkereissä etupenkissä!


Keittiöön katoin trulleille seisovan pöydän herkkuhetkeä varten. Mehua (jääpalat on niin kova juttu!!!), appelsiinipullia, vaahtokarkkeja ja mummin Espanjasta kotiin kantamia hedelmäkarkkeja. Helppoa kuin heinänteko! Tai varmasti sitä paljon helpompaakin. Joka tapauksessa herkut kirvoittivat ihastuneita huudahduksia ja trullit tuli tankattua energialla (sokerilla...) niin että askartelut saattoivat jatkua ja jatkua tuntitolkulla.


Reilun viiden tunnin urakoinnin jälkeen neideillä oli muhkeat puskat kauniita virpomavitsoja kullakin valmiina ja virpomispläänit melko selkeinä. Mielessäni toivoin aurinkoa päivään (huonolta näyttää so far) ja neideille onnea munamatkalleen.


On noi pikkunaiset niin suloisia otuksia <3 
Suloista Palmusunnutaita, ystävät!


7 kommenttia:

  1. tärkeä tehtävä ja muistan miten sitä lapsuudessa suurella innolla odotin:)
    kohta se Pääsiäinen siellä onkin ja nauttikaa pyhistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nin, kyllähän tää muksuna oli se Pääsiäisen tärkein päivä. Lähes koko munasaalis tuli silloin, koska meillä ei käynyt tipu enää erikseen munimassa. Jossain vaiheessa jo surin useampana vuonna sitä että noidat olivat kadonneet katukuvasta ja varsinkin rappukäytävistä, ja nyt sitten on sitäkin ihanampaa kun on trulli talossa omasta takaa :)

      Poista
    2. Juhlitaanko Kiinassa Pääsiäistä..?

      Poista
  2. Onnellinen sinä, kun olet trulleja nähnyt! Koiralenkillä ei tullut yhtään vastaan, mikä pettymys. Minulla oli suklaapötköjä taskussa! Olisin viahtanut virpovitsaan. Nyt kun kaikki alaovet ovat lukossa eikä rapussamme asuu trulli-ikäisiä, luulen että saan syödä itse kaikki namuset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttu tunne :( Auttaisikohan jos ulkoiluttaisit tänään hauvaa vähän useammin..? Jos ei auta, niin toivon että patukat ovat lempimerkkiäsi :)

      Poista
  3. Siellä ollaan kunnolla panostettu virpomisvitsoihin. Tykkään noidista kotiovella, mutta tavalliset vaatteet ja paljas oksa ei kyllä iske. Jotain rotia sentään pitää olla :)

    Kolmasluokkalaiset on tytöt on!! Hyvässä ja pahassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kerjäläisille ei namuja tipu :). Täällä panostetaan oksiin, asuun, meikkiin ja "asusteisiin" eli lentoluutaan, mustaan kissaan korissa ja jopa pieni hiiri pilkistää meidän trullin essun taskusta. Kunpa vitsat vaan ei ihan vettyisi tuolla tihkussa...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)