Lonna, lonna, lonna...

Matkustettiin teinin kanssa Kauppatorilta JT-Linen Suomenlinnan lautalla (lähdöt aina klo puoli jotain) kymmenisen minuuttia entiselle miinanraivaussaarelle Lonnaan. Oltiin suunniteltu lounaskeikkaa tähän merelliseen hipsteriparatiisiin jo muutamakin viikko, ja nyt vihdoin se toteutettiin.

Saari on avattu vasta tänä keväänä yleisölle, ja se valitettavasti näkyy monin paikoin. Koko saari on remonttityömaata tarvikekasoineen ja aitauksineen, rantapusikot ruokkoamattomia, väylät kovin rouheita ja hankaliakin kulkea ja palvelukin vielä aika ontuvaa. Roskiksia on picnicväkeä ajatellen hyvin, mutta joku vaan on valitettavasti tainnut unohtaa niiden tyhjennyksen.

Laituriin päästyämme liitutaulusta oli luettavissa että lounaallekin pitäisi olla pöytävaraus. No ei ollut koska mantereelle asti ei tämä tieto ollut meille kulkeutunut paristakin luetusta artikkelista huolimatta. Oli vain nälkä. Kävimme vielä varon vuoksi toiveikkaina kurkkaamassa ravintolaan, mutta saimme tehdä täyskäännöksen ennen kuin ehdimme edes sisälle asti. Huoh ja voih sitä pettymystä! 

Onneksi muistin että kahvilasta saa ostaa picnickasseja. Violetteja ja Vallilan sponssaamia. Kiltisti hikoilimme pitkässä jonossa kaikkien muiden lounaatta jääneiden kanssa odottamassa vuoroamme. Aikanaan vuorollamme kuulimme kassin valmistumisen kestävän vartin, seuraavalle tilaajalle kuuleman mukaan jo puoli tuntia alimiehitetyllä tiskillä. 

Tilasimme helteisen odotuksen ratoksi frozen yoghurtit marjoilla. Hieman surkuhupaisasti meitä hymyilytti liian pirteän kassaneidin marjoja jukun päälle teelusikalla annostellessa. Ja mustikoita per annos laskiessa... Herkku oli kuitenkin aivan superia, parempaa kuin jäde. Saakohan meidän lähi-Siwasta frozen yoghurtia? Että pitikin myydä se pehmiskone kirpparilla! Heti olis taas ollut käyttöä sillekin...

Picnickassin hinta on 17 €/nenä. Siihen kuuluu "lihalautanen, juustolautanen, päivän salaatti, levite, näkkileipää, makea piiras ja kahvi / kaakao / tee". Yllätyksenä kassin pohjalla oli myös picnicliina, tosin kahvitahrainen sellainen. Hellepäivän ratoksi ostimme mukaan vielä pari vesipulloa, 7 € lisää hintaan. Ihastelimme Airamin retrotermoksia ja ajattelin kuinka nostalgista onkaan siitä kohta kaataa kuuma juoma kuppeihin.

Entä mitä saimme, kun kassin kävimme lattialta kassan vierestä noukkimasta? Kaksi kassan vieressä jo aikansa haalennutta kertakäyttömukia, toisessa maitokahvini ja toisessa teinin kaakao. Ne ja kassi kädessä kävelimme kivisiä ja hanhenpökäleisiä rantoja pitkin kakattomalle kalliolle ja avasimme eväskassimme.

Liina peffan alle, pari pientä pahvilautasta ja aterimet käteen ja sitten evästen kimppuun. Kunhan ensin olimme päättäneet ettemme lähde palauttamaan kassia takaisin, koska luulimme saaneemme jonkun tilaamaan yhden hengen kassin matkaamme. Kaksi mustikkapiirakan palaa paljasti sen sittenkin olevan meidän.

Kahdelle hengelle tilatut juusto- JA lihalautaSET olivat yksi ja ainoa pieni vati, jolla oli kaksi viipaletta makkaraa ja kaksi haarukallista murenevaa, ylikypsää kinkkua. Niiden vieressä nökötti kaksi miniatyyrisliceä kahta juustoa ja kuppi, jossa oli levite näkkärin päälle. Mausta, näöstä ja hajusta päättelin ettei se ole tapenadea, hummusta eikä edes valkosipulitöhnää, mutta mausta, näöstä ja hajusta päätellen en myöskään keksinyt mitä se oli...

  
Päivän salaatti oli pieni ja vajaa rasia halkaistuja perunoita ruohosipulisilpulla ja vaalealla kastikkeella (ei majoneesia, ei kermaviiliä...). Ymmärrän että esimerkiksi vaikka kaprikset olisivat nostaneet salaatin hintaa, mutta edes ripaus pippuria ja suolaa jotain makua antamaan ei kait olisi ollut liikaa pyydetty??

Näkkäri oli pakattu trendikkäästi paperipussiin. Sitä oli paljon. Niin paljon että palautin 2/3 ravintolaan kassin ja liinan kanssa. Mustikkapiirakat olivat isot ja mehevät. Niillä sitä sitten helteellä täytimme vatsaa lounaaksi ennen keikkuvaa merimatkaa paahteessa takaisin kotirantaan. Haalean kahvin huuhtoessa piirakan alas. Kahvi pahvimukista hörpittynä maistui luonnollisesti pahville.

Hintaan kuului onneksi ihana merituuli, joutsenpariskunta seitsemän poikasensa kanssa ja upea näkymä Kauppatorille. Näki työpaikkansakin lomailun lomassa. Eilen ostetut korkoiset korkkisandaalit osoittautuivat huonoksi valinnaksi rouheisilla poluilla hoippuessa. Kengät ovat pilalla. Onneksi ehdin niitä eilen ulkoiluttaa päivällä kahvilassa ja illalla terdellä.

Tässä kohtaa voisi todeta että paska reissu, mutta tulihan tehtyä, mutta eipäs voikaan! Kaikesta edellä kerrotusta ja koetusta huolimatta reissu oli odotettu saariseikkailu rakkaan teinin kanssa. Vaikka mehevä lounas menikin kulinaristilta ohi suun, sai poika vetää päikkärit rantakalliolla ja mami ihailla näkyä. Yhdessä oli myös hauska iltapäivä naureskella kaikelle koetulle tai jutuissamme muuten pyöriville asioille. 

Suurella sydämellä myös toivon paikan pysyvän hengissä ja kehittyvän sellaiseksi, joka suunnitelmissa välkkyy. Yritystä ilmassa on paljon, ja toivon suunnitelmien kantavan toteutukseen saakka. Niin että sinänsä iloinen palvelu saadaan vielä tehokkaaksi, annetut lupaukset lunastetaan luvatun mukaisina, runsaat ruukkukukkaistutukset muistetaan kastellakin (puutarhuri oli viittä vaille valmis tempaamaan tiskistä limevesikannun ja antamaan ensiapua pihan puolella...) ja roskikset tyhjentää.

Päätimme teinin kanssa laiturilla venettä odotellessa palaavamme saarelle parin vuoden päästä. Sitten kun poluilla ei enää ole kompastumisvaaraa, myymälä-näyttelytila on avattu ja ennen kaikkea yleinen sauna on rakennettu. Otetaan silloin mukaan pyyhkeet, simmarit ja itse pakattu eväskassi. Eipähän tarvitse sitten enää urputtaa sen sisällöstä. Tai jos tarttee, niin ihan voi itselleen natista.

Jälkkäriksi kävelimme mantereella Musa-Fazulle ostamaan pianon. Flyygeli toimitetaan huomenna aamupäivällä meille...