torstai 30. huhtikuuta 2015

Klara vappen vaan!

Sääherrat ovat armahtaneet meitä ja antaneet jollei ihan lämpimän ja aurinkoisen, niin ainakin kuivan juhlapäivän arkisen harmaiden sateiden väliin. Ilmassa on siis edellytyksiä riehakkaan Vapun juhlintaan!

Otimme muksujen kanssa jo sokerihuurteisen varaslähdön tähän kevään suureen juhlaan munkeilla, tippaleivillä ja lähdeveteen pusatulla kaupan simalla iltana eräänä. Serpentiini oli unohtunut ostoslistalta, mutta kummasti vaan ilman sitäkin pääsi juhlatunnelmaan.


Varsinaiset työn juhlan juhlallisuudet kuittaan tänä vuonna tyystin erilailla kuin aiempina vuosina perheen kanssa juhliessa. Nyt vappu menee työn merkeissä töissä, työn merkeissä kotona ja työn merkeissä Villa Mörskällä.

Pitkään vappuviikonloppuun mahtuu onneksi kyllä myös Vapun jatkot parvekkeella ystävien kanssa kevään ensimmäisten grillibileiden merkeissä, joten ei ihan pelkäksi työksi mene koko pidennetty viikonloppu. Voi olla että silloin lipsahdetaan klarasta ja lähdevedestäkin johonkin muuhunkin, mutta eikös se kuulukin asiaan?

Herkullista Vappua anyway kaikille!

 

8 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kuuluu! Eka kertaa mökille ihan kohta. Tarkoittaa talven pölyjen siivousta ja nurkkien tuuletusta. Kivaa!! Ensin Klara ja sitten Glada Vappen! Både bättre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa mökkikauden korkkausta teille! Tuollaiset siivoamiset ovat silkkaa nautintoa :) Glada Vappen!

      Poista
  2. Juu, kuuluu ja täälläkin pidetään grillikauden avajaiset, vaikka viime pyhänä jo vähän otettiin varaslähtöä siihenkin:)

    Iloista ja Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan jo muutamaan otteeseen pienellä porukalla grilliä lämmitetty, mutta nyt vähän isommalla ja enemmillä grillailuilla. Saa nähdä tarkeneeko syödä myös ulkona... Herkullista Vappua teillekin!

      Poista
  3. Mukavia bileitä ja vappu iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, bileitä jo kovasti odotellen, vaikka edessä on vielä kovasti odotettu remppapäiväkin :)

      Poista
  4. Iloista vapun aikaa, on viettotavat sitten mitä hyvänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan on itse valitut nämä viettotavat, vaikka itseäkin vähän ihmetyttää valintani. Uskon iloa kuitenkin niiden tuottavan :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)