maanantai 18. toukokuuta 2015

Kasvihuoneessa kaikki hyyvin!

Ei mulla oikeasti mitään kasvihuonetta ole! Mutta on ison huoneen kokoinen lasitettu parveke, jolle olen kasvimaatani perustellut. Tomattisato kypsyy jo runsaana ja taimen varren kantokykyä suorastaan uhmaten. Otin tänä vuonna oikotien onneen ja ostin valmiin taimen, kun ei huvittanut esikasvatus ikkunalaudalla ruokapöydän vieressä. Laiskotti.


Neiti rakastaa persiljaa, ja silläpä sitä löytyy useammastakin ruukusta hänen, ja vähän meidän muidenkin napsittavaksi. Kesän uutena tulokkaana on kynteli, jonka siemeniä heittelin suureen ruukkuun keväällä. Kauniilta näyttää, mutta makutestaus on vielä suorittamatta. Vinkkejä mihin sitä käytellä??? Parhaat reseptit jakoon, kiitos! Talven piristykseksi kotiin kannettu kevätesikkokin porskuttaa tyytyväisenä vähän reilumpiin multiin päästyään. Viis siitä ettei kuki. Ainakaan just nyt.


Basilika on venähtänyt viileässä pitkäksi ja honteloksi, mutta uutta taimea pukkaa alta kovasti. Pahat pojat eli nukkatyräkit on istutettu yhteiseen ruukkuun ja nostettu pihalle. Eivät tykkää lainkaan... joko toisistaan tai koleahkosta kelistä. Pottua ei koleus ole haitannut, vaan perinteisesti äitienpäivän tietämissä istutettuna porskuttaa  se jo huimalla varrella ja juhannuspöytään on tosiaan tarkoitus satoa nostaa kalan kaveriksi.


Herneenversoa on männä kesinä puputettu kaniinien lailla ja sama meno taitaa jatkua tänäkin kesänä. Kuvassa kun ei edes näy kaikki herneviljelmämme...  Hortensioita pitää aina olla! Niin kotona, Mörskällä kuin isovanhempien mökillä. Toisen näistä ostin keväällä paljon piskuisempana ja lihotin isossa ruukussa runsaalla kastelulla komeaan kukkaan, toisen toi ystävä juuri lahjaksi. Niin ihania!


Kasvihuoneessa on siis kaikki hyvin ja asiat mallillaan! Onneksi ne ovat about niin koko valtakunnassakin huolimatta erikoisemmasta vaalituloksesta, salamyhkäisestä naapurimaan isännästä ja katkerasta lopusta lätkäkisan päätyttyä osaltamme aivan kesken. En viitsi edes moisia nyt murehtia, vaan otan ilon irti omasta mikrokosmoksestani parvekkeella. Kuplassa on kiva elää...

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! laitoin eilen basilikan maahan. en hennonut enää pitää sitä sisätiloissa :) Persilja vielä odottaa ulospääsyä

    VastaaPoista
  2. Apua! Sinulla parveke kukoistaa kuin paraskin puutarha. En ole tehnyt parvekkeella mitään, kun se ei ole lasitettu ja siellä on aina kylmä. Pääsiäisen aikaan ostettu esikko on hengissä, epäilen, onko se muovia. On minulla hieman siemeniä itämässä, taidan olla aika myöhäinen viljelijä. Minulta saa sitten myöhäiskurpitsaa. Ellei ne kuole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh, kiitos, alan jo kaivella sitten kurpitsakeittoreseptejä esiin ;)

      Poista
  3. Sietähän löytyy vaikka mitä...Tomaatin taimista lähtee ihana tuoksu. Kynteli on kyllä arvoitus, en edes muista miltä maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatissa parasta on just taimen ja auringon lämmittämän pallon tuoksu!!! Sitten värit, sitten maku, sitten terveellisyys. Tai noh, flavonoidit ajaa maunkin ohi :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)