maanantai 22. kesäkuuta 2015

Huvilaelo korkattu!

Ji-haa ja vihdoin viimein! Sateisen synkistävän viikon päätteeksi aurinko alkoi paistella juhannusaattoaamuna, ja hyvillä mielin lastasimme fillarikaravaaniin lähes kaiken useamman hengen juhannuksenviettoon vaadittavan kampsukkeen, ja polkaisimme lahden yli mökille huvilaeloa käynnistelemään ja keskikesän juhlia juhlimaan.

Alkukesästä oli hieman harmittanut se että kauden aloitus venyi ja paukkui, mutta nyt jälkikäteen olen vain ja ainoastaan tyytyväinen että sen saattoi aloittaa sangen juhlavasti ja varmastikin ikimuistoisesti.


Kuvista ehkä välittyy se leppoisa fiilis, joka viikonloppuna oli vallalla kokiessamme asioita laidasta laitaan, mm. päätyessämme mökkijuhannuksen lomassa keskelle kesäistä kaupunkifestaria 90-vuotisjuhlaansa viettävän Dallapén ja parinkin suuren kokon houkutellessa Kivinokkaan aivan Villa Mörskän kulmalle yli 3.000 juhlijaa. Tästä lisää mm. Kivinokkalaiset ry:n puheenjohtajan Paulin blogissa KiviNokkailua.

Festareiden vastapainona saimme myös röhnötellä pienessä mökissä isolla porukalla ja kuunnella kuinka juhannuspäivänä sade ropisi kodikkaasti huopakattoon. Peleille, korttipakalle ja kirjoille oli käyttöä, taisi sade olla hyvä syy tupluureillekin.

Ennen festarihumua ehdimme juhlia omassa pihapiirissä juhannusta herkuttelun ja hengailun merkeissä. Aattona pöytä oli kalaisa ja synttärikakkuisa, herkkupeffoja pehmustivat tyynyt terassin kulmalla.




Synttärisankari avustajajoukkoineen kokoili myös yhtä lahjaa, joka sitten juhannuspäivänä sateen loputtua korkattiin käyttöön. Grilli on aivan tavallinen (koska lahjanantaja halusi pienehkön grillin pihamaalleen hehtosellaisen sijaan!), mutta kuvaan päätymättä jääneet grillausvälineet ovat sarjansa aatelia, joilla kurkotella kohden WeberAcademyn herkkutaivaita ;)


Aamupalaksikin oli jo nautittu grilliruokaa: kokkohiillosnakkeja, nam! Mun kesän eka, vika ja ainut makkara tuli siis perinteiseen tapaan nautittua taas juhannuksen hujakoilla. Koskaan ennen ei ole tullut grillailtua Pasilan tv-tornit ja Kallion kirkko taustalla. Eikä (onneksi) katseltua kotitaloa hiilloksen laidalla istuskellen!! Nyt tuli kaikki tuokin koettua.


Kahvia taisi kulua tänä jussina enemmän kuin kuohuvaa. Lämmitti niin mukavasti. Villasukat jalassa ja fleecet päällä tarkeni mainiosti nukkua kaasujääkaapin ja nukkujien lämmittäessä mökin juuri sopivaksi makeille unille. Sää vaihteli hampaita kalisuttavasta vilusta kaiken alleen peittävän sumun ja ajoittaisen sateenkin kautta paisteeseen, joka jopa käräytti nassun ja pani aamu-uimaan meressä. Terassilla oli mukava istua turisemassa ja kaffia ryystämässä visiitille piipahtaneen ystävän kanssa auringon helliessä meitä vihdoin oikein kesäisesti.

Tämä kuva hersytti mummilta hyvät naurut! Hän kun oli aiemmin pariinkin otteeseen hienotunteisesti tiedustellut kuinka monta henkeä aion mahduttaa huvilaani yöpymään, ja vastauksen kuultuaan kysellyt hölmistyneenä  minkä kokoisista ihmisistä mahtaa olla kyse. Nyt on empiirisesti testattu että viisi erikokoista henkeä mahtuu mukavasti, kuudennen kanssakin olisi ovi kyllä mennyt kiinni, mutta myös tunnelma melkoisen tiiviiksi. Tai sitten kuopus olisi päässyt toteuttamaan toiveensa ja yöpymään tyynykassissa, jossa oli jo aattona makeat päikkärit vetänyt.


Mölkkykapulat ja frisbee saivat kyytiä rannalla, Jopot huristivat pitkin poikin Kivinokkaa, uinti-intoa löytyi useammaltakin meistä, naapureiden kanssa on seurusteltu, grilliä kuumennettu useampaankin otteeseen ja tiskejä tiskailtu nautinnolla kalliolla seisoskellen. Hyttysiä on tavattu vain yksi, sorsia samoin, mutta oravia useampikin. Huussi on ensityhjennetty. Mökkielo on jo ihan raiteillaan.

Nyt on huvila raivattu juhannussotkuista ja ovi lukittu yhdeksi yöksi, mutta illalla fillari taas vie mut sinne kesästä nauttimaan. Kokeilemaan millaista on mökkeily ihan vain kahden kesken <3

I just love it!!
 
 


4 kommenttia:

  1. Yllättävän paljon noihin huviloihin mahtuu nukkujia! Vielä riippukeinu seinästä seinään muiden nukkujien yläpuolelle ja taas olisi lisää petitilaa. Oikein hyvä, että saitte kokea Mörskän korkkauksessa monipuoliset säät. Vain kunnon myrsky puuttui. Eilen sankassa sumussa kotiuduttiin, melkein Korkeasaaren kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mahtuu ja aiempina vuosikymmeninä vielä useampikin. Pähkäiltiin sitäkin Jussin mittaan kuinka on kaikki kasvanut pituuden lisäksi: varustelut ja annoskoot. Selvisiköhän muinoin perhe yhdellä kassilla viikonlopusta majalla?

      Riippumattoa kyllä pohdittiin, mutta ei uskaltauduttu sen alla nukkujiksi. Kuopukselle ei myöskään uskallettu ideaa ääneen sanoa, koska sittenhän ois päädytty hänen kiikkunsa alle tutimaan...

      Yhtään ei harmita että myrsky jäi kokematta. Ei myöskään kadehdituta teidän eilinen merimatkailunne... Onneksi teillä kippari ja henkilökuntansa ovat kokeneita merenkävijöiotä ;)

      Poista
  2. No, kyllä Villa Mörkään pikkuruisesta koostaan huolimamatta mahtuukin yöpyjiä, mutta niinhän se on, että sopu sijaa antaa:)
    Kivasti on ollut hulinaa ja huisketta yhden viikonlopun aikana, kiva mökki teillä ja kauniilla paikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tekee, ehkä silläkin hyvin mahduttiin :) Tuntuu tosiaan kuin ois ollut pidemmälläkin lomalla kun ohjelmaa, lorvailua ja sosiaalista meininkiä on mahtunut niin paljon muutamaan päivään.

      Kiitos, tykätään mökistä kuin hullut puurosta, lapsosia piti illalla melkein kiskoa kotiinkin välillä. Kovasti yrittivät ehdotella josko oltais oltu vielä yksi yö ja sitten ihan pirteinä herätty aamulla aikaisin polkemaan kotiin. Ei mennyt läpi ottaen huomioon sen että mökissä nukuttaa paremmin kuin kotona, aamupirteys ei ole erään neidon vahvuuslaji ja muutenkin mukavampi se oli kesäjuhlista palata iltasella auringonpaisteessa kuin aamuaikaisin puolinukuksissa tihkusateessa.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)