torstai 3. tammikuuta 2019

Lomat lusittu

Tuon kommentin kuulee hämmästyttävän usein lomien päälle. Mulle ei koskaan käy niin, sillä lomaa ei tosiaankaan tarvitse lusia kuin pakollista kakkua, vaan aina sitä ehdin jo odotella ja siitä kovasti nautiskella.

Mennyt joulusesonki ja vuodenvaihde lomineen olivat mitä leppoisinta lomailua. Niin paljon hauskaa ja ihanaa ehti tapahtua, ja silti puolitoista viikkoa meni erittäin leppoisasti enimmäkseen kotikulmilla.



Kotoa singahdeltiin niin kuopuksen viimeisiin joulukonsertteihin Tuomiokirkolle kuin perhebrunssille keskustaan Hotel Lilla Robertsin Krog Robaan. Suosittelen paikkaa niin tarjoilujen, interiöörin (entinen sähkölaitoksen ja sittemmin poliisiaseman konttori) kuin hauskan kansainvälisen henkilökunnan puolesta.


Laiska emäntä syötti rakkaansa hyvin paiskimatta itseänsä uuvuksiin kyökin puolella joulun alla, ja jätti kinkun syötöt suosiolla muiden harteille. Possun makuun pääsivät halukkaat suvun kesken joulua Espoon rannikolla vietellessämme, ja siellä(kin) toinen toistamme lahjoessa.

Ei kotonakaan silti tarvinnut kuivin suin olla, vaikka minimaalisilla jouluhössöillä mentiinkin. Lapset koristelivat pipareita useammankin teinin voimin, ja itse päällystin maustekakun valkoisella sokerikuorrutteella lumiseksi kakuksi. Suolaisesta puolesta vastasivat pitkälti Teurastamon Kalatukku ja herra Wotkin sekä kulmien juustotiskit.


Lunta ja pakkasta saatiin onneksi myös pihamaalle siinä määrin, että kerrostaloasukki pääsi askartelemaan omaksi ja naapurienkin iloksi jäällä.


Jäälle ei sentään vielä uskaltauduttu, vaikka rantoja kierrettiin harvase päivä. Tutuksi tulivat nyt niin HKL:n kesämaja-alue läntisessä Helsingissä kuin Uutelan luonnonsuojelualue upean sinisine hetkineen ja Skattan tila kivoine kotineen ja puheliaine kotavahteineen itäisessä Helsingissä. Sillä reissulla päästiin myös Vuosaaren Aurinkolahden Kahvila Kampelan kuuluisan lohisopan makuun, nams!

Näiden reissujen välissä taivallettiin jälleen myös Kruunuvuoren rannoilla, josta suureksi surukseni olivat upeat huvilat yhtä lukuunottamatta hävitetyt. Vain kiveykset lähinnä enää kertoivat menneistä loistokkaista lomapäivistä niillä seuduilla.


Kuten totesin, niin myös kotona tuli oleiltua aivan urakalla. En muista koska viimeksi olisin viettänyt niin monta tuntia sofffannurkassa lukien tai Yle Areenasta pariakin sarjaa tykittäen. Kivinokka-majailijana Koukussa-sarjan 2. kausi oli riemullista katsottavaa; niin vilahtelivat tutut mökkimaastot tiiviisti ruudussa <3.


Pari kesää sitten luin Finlandia-voittajat vuodesta 2011 eteenpäin, ja tällä lomalla sitten purin voitokasta kirjapinoa vuosilta 2000-2010. Vielä on pari kirjaa odottamassa omaa vuoroaan yöpöydällä, mutta melkoisen nautinnollisia lukusessioita on taas tuntikaupalla takana toisen käden käännellessä sivuja ja toisen hamutessa pähkinöitä soffapöydän kulhosta.


Vuosi vaihdettiin aikuisten kesken blinien ja skumpan voimalla melkoisessa lumimyräkässä raketteja mäen päältä ihastellen. Lumi kuorrutti vauhdilla niin silmäripsiä kuin partakarvoja.

Eilen totesin pariinkin otteeseen (kommentistani enemmän tai vähemmän järkyttyneille) työkavereille että oli tosi kiva palata taas töihin rentouttavan loman jälkeen, ja on siistiä että tuleva viikonloppukin tulee taas tuntumaan viikonlopulta, puolessatoista viikossa kun ehti itsekin mennä Päivistä sekaisin.


Tänään sitten jo mietinkin että onneksi tämä työviikko on vain 3-päiväinen, ja vähän jo kauhistelin ajatusta ensi viikon 5-päiväisestä työviikosta. Sellainen kun on osalleni sattunut viimeksi syksyllä ennen lapsen operaatiota, ja sen mukana tulleita jokaviikkoisia sairaalakäyntejä.


Huomenna aloittanen laskeutumisen viikonloppuun hurraamalla hiljaa mielessäni tiedolla, että käyttämättömiä lomapäiviä on plakkarissa tasan 50! Mahdollisuus lomailla 10 kokonaista viikkoa!! Lomat ei todellakaan oo lusitut tällä daamilla vielä toviin!!! Eikun siis lomasuunnitelmia laatimaan, ehdotuksiakin vastaanotetaan...




6 kommenttia:

  1. Leppoisalta joulunajalta kuulostaa. Hurja lukutahti sinulla, minä olen nyt innostunut äänikirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se totisesti oli, ja juuri sen verran aktiivista että tuntui ihanan pitkältä! Nyt oli aikaa istua ja lukea :). Äänikirjat on mulle vielä vieras maailma, koska tapana on rauhoittua uneen kirja kädessä sängyssä, mutta mielessä kyllä käy entistä useammin että kuuntelua vois tehdä muina aikoina muiden puuhien yhteydessä. Se vaan jäänyt vielä toteuttamatta kuuloke-kuvion vuoksi, kun pitäis hankkia MUKAVAT kuulokkeet. Eikä sitä saa aikaseks ;)

      Poista
  2. Muutaman lomapäivän ja nippu saldovapaita käytettynä sain minäkin pidemmän loman kuin koko viimekesäinen oli. Ja oli kiva mennä töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, varmasti tuntui sitäkin lomemmalta nyt <3

      Poista
  3. Voi miten kivalta kuulostaa joulunaikasi:) Mukavalta mutta sopivan rauhaisalta. En kyllä itsekään enää hössötä mitään ylimääräistä, yritän vaan nauttia kaikesta täysin rinnoin:)
    Kirjojen lukeminen on mielestäni aivan huippua. Joka ilta ennen nukkumista on saatava lukea muuten ei yöstä tule mitään!!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tosiaan oli :). Samaa mieltä; vaikka kuinka väsyttäis niin lukematta ei voi unille mennä!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)