Aamun HS uutisoi koko sivun jutulla eilen julkaistuja uudistettuja liikkumissuosituksia. Niissä kevyen ja lyhytkestoisen liikunnan merkitystä korostetaan, ja unen tärkeys nostetaan liikunnan rinnalle osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Aiemman minimissään 10 minuutin kestoisen liikunnan sijaan nyt huomioidaan jokainen liikuntaan käytetty minuutti. Sinänsä loogista, sillä kyllähän lihaksia käytetään ja kaloreitakin kuluu joka hetki. Kevyen liikunnan rooli on nostettu aiemmin painotettujen reippaan ja rasittavan liikunnan rinnalle.
Itse olen oppinut ikääntyessä pitämään liikunnasta. Peruskoulussa liikuntatunnit tuntuivat kamalan nöyryyttävältä pakkopullalta, ja vasta lukioiässä aloin löytää liikunnasta positiivisiakin puolia. Kaikkialle toki pyöräiltiin sulana aikana, iltaisin pelattiin kavereiden kanssa höntsäpesistä, ringette-treeneihin käveltiin parin kilometrin matka varustekassi olalla ja hiihtolenkit + marjastusreissut olivat perheen ainoita yhteisiä harrastuksia, ja sen myötä niistäkin löysi ällön lisäksi myös iloa. Näin jälkikäteen tuntuvat oikein idyllisiltä.
Liikuntaa kuitenkin leimasi suorittaminen; laskin oikeaksi liikunnaksi vain kerrat jolloin hiki lensi aerobicissa kunnolla tai ajettiin autolla kuntosalille ja uimaan. Kävelyjä ja haravointeja ei todellakaan ajatellut liikunnaksi, vaan vain ja ainoastaan pakolliseksi pahaksi.
Maailma on onneksi muuttunut ja minäkin sen mukana. Yhä edelleen suoritan liikuntaa sen lisäksi että teen sitä ohimennen koko ajan. Mittaristoni on muuttunut, ja stressaavan jumputtavat aerobicit sekä salikäynnit ovat jääneet valikoimasta tyystin. Kymmenen vuotta sitten kesken hurjimpien ruuhkavuosien jaksoin vielä vääntäytyä aamuseiskaksi salille matkalla töihin, mutta kun työmatka muuttui ja sali ei enää ollutkaan sen varrella, jäi käynnit hyvin satunnaisiksi.
Yhä edelleen suositusten mukaan lihaskuntoa tulisi treenata vähintään kahdesti viikossa, mutta nyt sellaiseksi lasketaan myös mm. jooga ja maastohiihto. Tiedostan lihashuollon suurena puutteenani, sillä vuoden varrelle osuvat joogani ja hiihtolenkkini eivät kata vielä kovinkaan monen viikon tarvetta. Paluu salille kummittelee mielessä, ja ajoittain olen tehnytkin jotain asian eteen. Myös venyttelyjen vähäisyyden kroppani muistaa kertoa minulle yhtä mittaa.
Uintia rakastan, ja sitä olen harrastanut vuosikymmeniä. Välillä sekin kuitenkin saa pakkopullan leiman, ja silloin jätän altaan suosiolla taakseni odottamaan uutta tulemistaan. Vanhenemisen ja viisastumisen (...) myötä olen onneksi ryhtynyt armollisemmaksi itselleni, ja niinpä en liiku hampaat irvessä, vaan vaalin liikkumisen iloa tiedostaen erittäin hyvin kuinka helppoa homma olisi skipata erilaisten verukkeiden varjolla vapaa-ajan aktiviteettien repertuaarista tyystin.
Askelia kerään useimpina päivinä yli 10.000. Ylitän siis rajan, jonka merkitys juuri äskettäin kumottiin, mutta jota hyötyliikuntana nyt taas uusissa suosituksissa puolletaan. En käy erillisillä kävelyillä juurikaan, vaan kerään askeleet kävelemällä työmatkat ja lounastamalla etäämpämä toimistosta. Samalla ruokin aivoni tekemällä happihyppelyn työpäivän lomassa. Painonhallintaan nuo askeleet eivät vielä vaikuta riittävän kuluttavasti, mutta haluan uskoa niiden edesauttavan lihasten kuntoa ja elimistön toimintakykyä, osaltaan myös estävän tai ainakin lykkäävän mm. tyrkyllä olevia elintasosairauksia.
Autottomana ihmisenä pyöräilen monet matkat. Tarakalla kulkee niin kymmenen litran maalipurkit kuin vuodevaatekassit mökille ja kesäkukat kotiparvekkeelle. Ajoittain silloin kyllä miettii, että helpommallakin voisi päästä, mutta hikisenä ja tyytyväisenä kuittaan pyöräilyt liikuntakalenteriini yhdeksi suoritukseksi.
Ryhdyin kirjaamaan päivittäiset liikuntani ylös puolitoista vuotta sitten ystävän esimerkin mukaisesti työnantajan tarjoaman kuntoremontin nosteessa. Kalenterissani on sarakkeet jokaiselle viikonpäivälle ja viikolle, 52 riviä täyteltävää taulukkoa. A3-printti tököttää keskellä jääkaapin ovea, ja siihen rustaan lajikohtaisen kirjauksen aina kun askelsaldo on vähintään 10.000 tai punnerruksia on tehtynä oli 100. Merkintä tulee myös jokaisesta puoli tuntia ylittävästä liikunnasta, eli kun takana on vaikkapa jumppa, uinti, pyöräily tai sauvakävely meren rannalla. Myös puutarhanhoitopuuhat saavat oman merkintänsä.
Suorituksen kesto voi olla 30 minuutista useaan tuntiin, mutta merkintöjä kertyy vain yksi. Viikon lopussa lasken suorituskerrat yhteen ja silmäilen edellisten viikkojen saldoja. Kilpailen siis itseni kanssa varsinaisesti kuitenkaan kilpailematta. Ennemminkin kannustaen keräämään seuraavalla viikolla edellistä useamman merkinnän. Viikkojen varren loppusaldoista on selkeästi nähtävissä niin flunssat viikkoina jolloin suorituksia ei ole kertynyt montaakaan kuin joogaretriitti etelän lämmössä merenrantafillarointeineen.
Vuosien varrella työelokin on muuttunut ihanan ergonomiseksi. Sähköpöydän ansiosta teen suurimman osan työstäni seisten, kokouksissa seisomaan nousijoita ei enää katsella kummastellen vaan ihastellen, näytölle räpsähtelee säännöllisin väliajoin muistutukset ohjatuista taukojumpista ja kävelypalaveritkin on koettu. Ulko-oven ja toimiston oven väliset seitsemän kerrosta kipuan rappusia pitkin, kotona ravaan kolmen kerroksen väliä ees'taas.
Salille palaamisen lisäksi to do -listallani pyörii uni. Univammaiselle ihmiselle arka asia. Pahimmat ongelmat unen tiimoilta olen saanut selätettyä, mutta aallon pohjalla käyneenä huomaan toistuvasti kuinka herkässä uniongelmien paluu onkaan. Ei tarvita enää elämää ravistelevia suruja ja stressejä, unet menevät sekaisin paljon pienemmistäkin murheista. Hyvät unet ovat asia, joita joudun jatkuvasti vaalimaan. Riittävän unen nimissä sallin itselleni myös tupluureja, elvyttäviä päikkäreitä silloin kun ne tuntuvat tulevan kohdalle ja ajoittuvan unirytmiä rikkomatta. Jokainen nukuttu minuutti on kuin rahaa pankkiin panisi, vai miten sitä aiemmin sanottiinkaan...
Miten ja millä sinä kannustat itseäsi?
Aiemman minimissään 10 minuutin kestoisen liikunnan sijaan nyt huomioidaan jokainen liikuntaan käytetty minuutti. Sinänsä loogista, sillä kyllähän lihaksia käytetään ja kaloreitakin kuluu joka hetki. Kevyen liikunnan rooli on nostettu aiemmin painotettujen reippaan ja rasittavan liikunnan rinnalle.
Itse olen oppinut ikääntyessä pitämään liikunnasta. Peruskoulussa liikuntatunnit tuntuivat kamalan nöyryyttävältä pakkopullalta, ja vasta lukioiässä aloin löytää liikunnasta positiivisiakin puolia. Kaikkialle toki pyöräiltiin sulana aikana, iltaisin pelattiin kavereiden kanssa höntsäpesistä, ringette-treeneihin käveltiin parin kilometrin matka varustekassi olalla ja hiihtolenkit + marjastusreissut olivat perheen ainoita yhteisiä harrastuksia, ja sen myötä niistäkin löysi ällön lisäksi myös iloa. Näin jälkikäteen tuntuvat oikein idyllisiltä.
Liikuntaa kuitenkin leimasi suorittaminen; laskin oikeaksi liikunnaksi vain kerrat jolloin hiki lensi aerobicissa kunnolla tai ajettiin autolla kuntosalille ja uimaan. Kävelyjä ja haravointeja ei todellakaan ajatellut liikunnaksi, vaan vain ja ainoastaan pakolliseksi pahaksi.
Maailma on onneksi muuttunut ja minäkin sen mukana. Yhä edelleen suoritan liikuntaa sen lisäksi että teen sitä ohimennen koko ajan. Mittaristoni on muuttunut, ja stressaavan jumputtavat aerobicit sekä salikäynnit ovat jääneet valikoimasta tyystin. Kymmenen vuotta sitten kesken hurjimpien ruuhkavuosien jaksoin vielä vääntäytyä aamuseiskaksi salille matkalla töihin, mutta kun työmatka muuttui ja sali ei enää ollutkaan sen varrella, jäi käynnit hyvin satunnaisiksi.
Yhä edelleen suositusten mukaan lihaskuntoa tulisi treenata vähintään kahdesti viikossa, mutta nyt sellaiseksi lasketaan myös mm. jooga ja maastohiihto. Tiedostan lihashuollon suurena puutteenani, sillä vuoden varrelle osuvat joogani ja hiihtolenkkini eivät kata vielä kovinkaan monen viikon tarvetta. Paluu salille kummittelee mielessä, ja ajoittain olen tehnytkin jotain asian eteen. Myös venyttelyjen vähäisyyden kroppani muistaa kertoa minulle yhtä mittaa.
Uintia rakastan, ja sitä olen harrastanut vuosikymmeniä. Välillä sekin kuitenkin saa pakkopullan leiman, ja silloin jätän altaan suosiolla taakseni odottamaan uutta tulemistaan. Vanhenemisen ja viisastumisen (...) myötä olen onneksi ryhtynyt armollisemmaksi itselleni, ja niinpä en liiku hampaat irvessä, vaan vaalin liikkumisen iloa tiedostaen erittäin hyvin kuinka helppoa homma olisi skipata erilaisten verukkeiden varjolla vapaa-ajan aktiviteettien repertuaarista tyystin.
Askelia kerään useimpina päivinä yli 10.000. Ylitän siis rajan, jonka merkitys juuri äskettäin kumottiin, mutta jota hyötyliikuntana nyt taas uusissa suosituksissa puolletaan. En käy erillisillä kävelyillä juurikaan, vaan kerään askeleet kävelemällä työmatkat ja lounastamalla etäämpämä toimistosta. Samalla ruokin aivoni tekemällä happihyppelyn työpäivän lomassa. Painonhallintaan nuo askeleet eivät vielä vaikuta riittävän kuluttavasti, mutta haluan uskoa niiden edesauttavan lihasten kuntoa ja elimistön toimintakykyä, osaltaan myös estävän tai ainakin lykkäävän mm. tyrkyllä olevia elintasosairauksia.
Autottomana ihmisenä pyöräilen monet matkat. Tarakalla kulkee niin kymmenen litran maalipurkit kuin vuodevaatekassit mökille ja kesäkukat kotiparvekkeelle. Ajoittain silloin kyllä miettii, että helpommallakin voisi päästä, mutta hikisenä ja tyytyväisenä kuittaan pyöräilyt liikuntakalenteriini yhdeksi suoritukseksi.
Ryhdyin kirjaamaan päivittäiset liikuntani ylös puolitoista vuotta sitten ystävän esimerkin mukaisesti työnantajan tarjoaman kuntoremontin nosteessa. Kalenterissani on sarakkeet jokaiselle viikonpäivälle ja viikolle, 52 riviä täyteltävää taulukkoa. A3-printti tököttää keskellä jääkaapin ovea, ja siihen rustaan lajikohtaisen kirjauksen aina kun askelsaldo on vähintään 10.000 tai punnerruksia on tehtynä oli 100. Merkintä tulee myös jokaisesta puoli tuntia ylittävästä liikunnasta, eli kun takana on vaikkapa jumppa, uinti, pyöräily tai sauvakävely meren rannalla. Myös puutarhanhoitopuuhat saavat oman merkintänsä.
Suorituksen kesto voi olla 30 minuutista useaan tuntiin, mutta merkintöjä kertyy vain yksi. Viikon lopussa lasken suorituskerrat yhteen ja silmäilen edellisten viikkojen saldoja. Kilpailen siis itseni kanssa varsinaisesti kuitenkaan kilpailematta. Ennemminkin kannustaen keräämään seuraavalla viikolla edellistä useamman merkinnän. Viikkojen varren loppusaldoista on selkeästi nähtävissä niin flunssat viikkoina jolloin suorituksia ei ole kertynyt montaakaan kuin joogaretriitti etelän lämmössä merenrantafillarointeineen.
Vuosien varrella työelokin on muuttunut ihanan ergonomiseksi. Sähköpöydän ansiosta teen suurimman osan työstäni seisten, kokouksissa seisomaan nousijoita ei enää katsella kummastellen vaan ihastellen, näytölle räpsähtelee säännöllisin väliajoin muistutukset ohjatuista taukojumpista ja kävelypalaveritkin on koettu. Ulko-oven ja toimiston oven väliset seitsemän kerrosta kipuan rappusia pitkin, kotona ravaan kolmen kerroksen väliä ees'taas.
Salille palaamisen lisäksi to do -listallani pyörii uni. Univammaiselle ihmiselle arka asia. Pahimmat ongelmat unen tiimoilta olen saanut selätettyä, mutta aallon pohjalla käyneenä huomaan toistuvasti kuinka herkässä uniongelmien paluu onkaan. Ei tarvita enää elämää ravistelevia suruja ja stressejä, unet menevät sekaisin paljon pienemmistäkin murheista. Hyvät unet ovat asia, joita joudun jatkuvasti vaalimaan. Riittävän unen nimissä sallin itselleni myös tupluureja, elvyttäviä päikkäreitä silloin kun ne tuntuvat tulevan kohdalle ja ajoittuvan unirytmiä rikkomatta. Jokainen nukuttu minuutti on kuin rahaa pankkiin panisi, vai miten sitä aiemmin sanottiinkaan...
Miten ja millä sinä kannustat itseäsi?
Minua kannustaa mukava lenkkiporukka. Sitä on vähän pakko treenata jos meinaa pysyä heidän menossa mukana. Välillä lähteminen on sitä hampaat irvessä mutta lopussa kiitos seisoo! Pidin joskus myös kirjaa mutta se on jäänyt, voisi taas ottaa sen käytäntöön.
VastaaPoistaJep, ryhmäkuri on ehkä paras keppi ja porkkana; hauska liikkua kimpassa ja korkea kynnys perua sovittuja treenejä!
PoistaMinua on vaivannut liikuntalaiskuus jo vuoden. Nyt olen aloittanut hydrobicin ja tuleehan koiran kanssa käveltyä joka päivä. Minulla nukkuminen parantui painavalla peitteellä eli normaali täkki ja tilkkupeitto sen päälle!
VastaaPoistaHydro on aivan loistava laji varsinkin iltaisin, koska vesi ja mahdollinen saunonta päälle parantavat myös unta! Painopeitto ja painavat peitot, uniemme pelastajat 💕
PoistaIhailtavaa kirjaamista! Mie aina aloitan kirjaamisen tai muistiinpanojen tekemisen, on sitten kyse tilkkutöistä, luetuista kirjoista tai liikkumisesta. Ostan kauniita muistikirjoja sitä varten, mutta kirjaamiseni lopahtaa viimeistään kuukauden kuluttua. Liikkumisen suhteen turvaudun aktiivisuusrannekkeeseen ja sport trackeriin, jos vain muistan laittaa sen päälle. Valitettavasti päivittäinen ympäristöni on aika tasaista, joten porrastreenit jäävät aika niukoiksi. Onneksi työ ei vaadi kokoaikaista istumista, sähköpöytää surruttelen ylös ja alas päivän mittaan.
VastaaPoistaNiinpä niin, pääasia että liikuntaa muodossa tai toisessa mahtuu päiviin. Kirjauksesi kuulostavat tutulta ja tällä kertaa erona entiseen lienee se että printti on jääkaapin ovessa - silmissä siis yhtä mittää :)
PoistaKaikenlainen kirjaaminen liikuntasuoristuksissa ja jakaminen somessa, kuten mun #liikuntahaaste260 auttaa ja kannustaa, mutta ei loputtomasti kuitenkaan, sehän tässä täytyy myöntää. Joka päivä kävelen kuitenkin koiran kanssa 1-3 kertaa, vaikka hidasta menoa vanhan herran kanssa nykyään onkin. 260-haasteeni alkoi hyvin, mutta sitten tuli pientä terveyskremppaa, joka hidasti tahtia, mutta josko sitä nyt taas pääsisi vauhtiin. Tosin olen tässä haasteen aikana miettinyt paljonkin liikuntatottumuksiani ja liikkumistani ylipäätään ja tullut myös johtopäätökseen tämänkin osalta että armollinen saa ja pitääkin olla, kuten kaiken tekemisen suhteen. Töissä minäkin seison noin nelisen tuntia kuudesta, joten sekin on vaan plussaa ja olen jotenkin paljon tehokkaampi kun seison sähköpöydän ääressä. Kotiinkin pitäisi saada jokin vastaava kotitoimistopäiviä varten. Kivaa päivää, liikkuen sitten miten vaan!
VastaaPoistaSun haasteen etenemistä on ilo seurata, kannustaa itseäkin! Kiitos, tänään työpäivään kuului hyvinkin paljon seisomista Otahallissa, joten kireytyneitä lihaksia pitää verryttää illan mittaan vielä ihan urakalla :). Leppoisia nuuskuttelulenkkejä teille, ja meillekin höpötyslenkkiä tuotapikaa!
Poista