Yy, kaa, koo

Kerroin jokunen aika sitten kuinka olen hurahtanut isoäidinneliöihin. Niitä tulee tässä taas lisää :). Olen nimittäin saanut osakseni ihmettelyä ja ihastelua uusimman tuotokseni myötä, ja jopa ihanan imartelevan kysymyksen että kuinka osaankaan tällaisia askarrella. Niinpä ajattelinkin röyheästi jakaa neuvoja siitä kuinka itse kukin voi tehdä itselleen / läheisilleen / vielä vaikkapa joulumyyjäisiin virkatuista neliöistä myssyjä, tunikoita, kasseja, ponchoja, peittoja, ihan mitä vain lystättää…

Vaihe 1: Tarvitset silmääsi miellyttäviä ja käteen mukavalta tuntuvia lankoja. Itse suosin villaista ”7 Veljestä” -lankaa, joka on niin peruslankaa, että sitä löytää jopa heinäkuun helteissä pienen Tervakosken suuresta Valintatalosta. Eikä maksa paljoa.




Kuva 1: Tytär halusi tehdä inventaarin virkatuista lapuista. Inventaarin lopputuloksena aloin arvioida tulevan peiton kokoa ja sain päiväksi kauniin tilataideteoksen olohuoneen lattialle.

Vaihe 2: Lisäksi tarvitset intoa. Paljon intoa. Innon lisäksi tarvitset taidon. Jos sitä ei vielä ole, niin voit hankkia sen täältä.



Kuva 2: Myöhemmin syksyllä pääsin itsekin kokoamaan lattialle, lakanan päälle pehmeää palapeliä. Lakana on helppo kääriä rullalle siinä vaiheessa kun peiton kokoaminen alkaa tuntua siltä tylsältä työvaiheelta...

Vaihe 3: Lopuksi tarvitset vielä himpun kärsivällisyyttä. Et kuitenkaan niin paljoa kuin luulet katsoessasi jonkun toisen virkkaamaa valmista peittoa / ponchoa / pikkurikiriikkistä kassiakin. Alkuun tarvitset sitä muutamaan ensimmäiseen lappuun ja sitten into viekin jo niin lujaa että työ alkaa valmistua liiankin nopeasti. Believe me, I've been there!



Kuva 3: Tässä se nyt poseeraa. Kuvan oton jälkeen peitto pääsi taiteltuna sohvan käsinojalle odottelemaan pimeitä telkkari-iltoja.

Tämän peiton virkkasin syysauringossa ja pitkälti partsin kiikkustuolissa. Ensimmäisen peiton tein mökillä heinäkuisissa helteissä ja niitä seuranneissa syyspimeissä ja talvipakkasissa iltapuhteina. Se lämmittää päiväunia nyt mökillä, tämä telkkarin tuijottelijaa kotona.

Myös rakas ystäväni virkkasi kesällä lämpimikseen peiton (jipijajee, en siis ole ainut heinäkuussa villapeittoja ahkeroiva!!!). Hän juhlisti peittonsa valmistumista järjestämällä naapuruston rouville peittobileet. Peittobileet??? Noh, tietenkin bileet jossa kuohujuoma virtaa ja kaikki kilvan kehuvat peittoa. Aivan superidea! Lupaan kutsun saadessani saapua teidän kaikkien tuleviin peittobileisiin ja kehua peittonne taivaisiin! Itse vellon nyt siinä määrin syysväsyn ja pikkujoulusesongin välisessä haljakassa olotilassa, että en ryhdy kopioimaan hänen ihanaa ideaansa, vaan tyydyn jakamaan peitto-onneni täällä blogissa, ja käperryn sohvan nurkkaan ihanan peittoni alle odottamaan joulua.

Saa herättää kun laatikot ovat kypsiä!

Joulua odotellen,

 Päivi

P.s 1: Jos kolmas peittoni sattuisi valmistumaan valoisampana vuodenaikana, niin saattaisin harkita peittobileiden järjestämistä…

P.s. 2: Kaltaisteni virkkausnoviisien on hyvä tiedostaa harrastuksen vaarat: väärällä virkkaustekniikalla ihminen saa kehitettyä itselleen sekä tennis- että golfkyynärpään lyömättä kumpaakaan palloa. Välillä vaan tulee eteen tilanteita, joissa mieslääkärille ei kehtaa kertoa vaivan todellista syytä, vaan antaa hänen pitää kiinni noista vakiintuneista diagnoositermeistään. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin kertoa että sattuu ja paljon kun riesat hankkii samanaikaisesti ja vielä samaan käteen. Luomisen ilo kuitenkin voittaa nuo tuskat! Kokeile vaikka!

P.s. 3: Anteeksi, rehellisyyden nimissä joudun toteamaan että jutun otsikko on aavistuksen harhaanjohtava. Oikeasti näin vaativien käsitöiden luomisessa pitää osata laskea kahdeksaan ketjusilmukkaan asti. Sen jälkeen pärjääkin pitkään kahdella ketjusilmukalla ja kolmella pylväällä.