keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Haastetta kerrakseen: Gloriosa Rotschildiana, osa 1…



Ystävä kävi kevätmatkalla Hollannissa ja tietenkin pistäytyi myös Amsterdamin kukkatorilla. Matkalta hän viestitti että tuo minulle tehtävän… Kutkuttavan jännittävää odottelua siis tovi, onneksi oli treffit sovittuna pian matkan päälle!

Tavatessamme sain käteen ihanan tulppaanikuvioisen kassin ja sen uumenista suloisen kortin, jossa onniteltiin tuota pikaa 1-vuotiasta blogia, kukkaprosarin ja ruskean, rei’itetyn paperipussin. Pussista löytyi noin kymmensenttinen juuren pätkä ja alkavaa versoa sen päässä. Ystävällä oli ollut suuri huoli siitä että juuri oli varmasti saanut hengitettyä tapaamiseemme saakka. Todettuaan juuren versovaksi hän hymyillen luovutti tehtävän, suoranaisen haasteen minulle. Nyt tuli aika ja paikka parvekepuutarhurin näyttää kyntensä ja kasvattaa juuresta kukoistava kukka!


Gloriosa Rotschildiana ei sanonut siihen päivään mennessä minulle yhtikäs mitään. Kasvien suomenkieliset nimet ovat päästäni jatkuvasti kadoksissa ja latinankielisiä sinne ei vielä toistaiseksi ole kovin montaa mahtunut. Toivottavasti toiste toisin tämäkin asia! Jos ryhdyn latinaa lisää oppimaan, niin ehdottomasti haluan aloittaa jatko-opinnot kasvien nimistä. Mitä hiton iloa on siitä että osaa latinaksi hokea purjehtimisen välttämättömyyttä..?

No, ajattelin että onneksi meillä on Google. Tavasin nimen ruutuun ja käynnistin haun. Löysin useita linkkejä, mutta edelleenkään en ollut juuri hullua hurskaampi. Tai no, tiesin suunnilleen minkä näköisen kaunottaren pitäisi ruukusta putkahtaa (tosin en tiennyt oikeaa kokoa ruukulle…) ja aloin tiedostaa sen että kasvatus ei hoidu samalla rentoudella kuin pääsiäisruohon idätys. Vai olinko ymmärtänyt alla olevan kasvatusohjeen mielestänne väärin?

Hardiness zone : -mini 15ºC in winter.  Germination : seedlings under cover to 28 ° C using 50% of potting soil and 50% sand.  It is recommended that up to 5 hours of bright light by day (Sun or neon) to stimulate the maximum germination. It can be up to 6 weeks, or even to the beyond. To succeed there must be lots of light and heat. Soil property straightened, moist but not soggy.

Että näin. Ensin kuitenkin onneksi luin ohjeen pussin kyljestäkin. Välillä apu ja valaistus ovatkin lähempänä kuin oletamme ja niinpä minullakin ymmärrys lisääntyi olennaisesti, kun vaan maltoin keskittyä ohjeisin, jotka oli muilta mailta kannettu käteen saakka!

Nyt siis vaan hommiin. Ruukuksi taidan valita jonkun vähän reilumman, ehkäpä jopa laatikon, koska vaikuttaa siltä että jos kaikki menee hyvin, niin kesän mittaan tarvitsen myös köynnösritilän. Ja kukka paljon kastelua! Seuraavaksi haen kaupasta multaa ja haalin jostain hiekkaa. Helsingin keskustassa sitä ei saakaan ihan lähimmästä puodista, eikä vielä lumen alta puiston hiekkalaatikostakaan ;). Ja lapset pitää ohjeistaa olemaan maistelematta tätä myrkyllistä kaunokaista.

Huomasitko muuten ylipursuavan optimismin ja itsevarmuuden otsikoinnissa? Osa 2 kertonee siitä mitä on nähtävissä about 6 viikon kuluttua...  Jos tunnistat kasvin ja osaat kertoa mahdollisen suomenkielisen nimen sille + ennen kaikkea antaa vinkkejä jotka mahdollistavat tarinaan sen osan 2 ja vaikka 3, niin panehan kommenttia tulemaan!

African Flame Lilly? Afrikan liekkililja..? Niinkö?

5 kommenttia:

  1. Anonyymi4/4/12

    Hih, tästähän tulee jänskää :) mystinen kukka. Jään innolla odottamaan jatkojuttua edistymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/4/12

      taisin tuoda viidakon parvekkeellenne
      http://radamanth.fotki.com/plants-1/bulbs--co/bulbs/gloriosarothschildi-2.html

      Poista
  2. Salapoliisityön edetessä kukalle, tai ainakin sen lähisukulaiselle, on löytynyt nimi keijunlilja. ihana! voiko juuri kauniimpaa nimeä olla?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16/4/12

    Hei, minäkin tulin juuri 12.4 2012 Amsterdamista ja ostin tuon samaisen kukan juuria. Amsterdamin kukkatorilla kukki useammalla myyjällä kyseinen kukka. Olivat istutettu johonkin 30-40 halkaisijaltaan oleviin ruukkuihin ja olivat nyt kukassa ja noin 80cm about. Minulle jäi epäselväksi monta juuri pötkylää pitää laittaa ruukkuun ? Monta olette laittaneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että olet päässyt heti alkuun ihailemaan kasvia kukassa! Kyllä siellä on kasvukausi jo pitkällä! Sain yhden juurenpätkän, joten istutin vain yhden :). Jossain ohjeessa annettiin ruukun kooksi 20 cm ja niin tein, vaikka tuntui kovin ahtaalta. Joutunen vaihtamaan vielä isompaan jahka siirrän kasvin parvekkeelle... Kerro kesän mittaan miten sun kasvatuksesi etenee!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)