sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Melkein Lontoossa

Rakastan Lontoota. Rakastan sinne matkustamista. Rakastan siellä olemista. Aikaa siitä kun sinne viimeksi olen matkustanut ja siellä voinut oleilla on vaan kulunut huimasti. Kolmen muksun kanssa reissatessa vilkas kaupunki ei ole ollut ykköskohteena listalla, vaan rannat ja kaikenmaailman Bamse-klubit ovat vieneet voiton.

Rakkaus vaan ei ole haihtunut, vaikka aikaa on kulunut. Tietyt asiat vaan yksinkertaisesti ovat siellä niin hohdokkaita. Esimerkiksi nyt vaikka Harrods, joka vetoaa jopa suomalaiskansalliseen itsetuntoon tavaratalon omistajan naitua missimme Heini Wathenin.

Kaipa sitä elää niin nykyisen elämäntilanteen ehdoilla, että ei tunnu edes pahalta vaikka en ole aikoihin päässyt Lontoon vilinään. Sekin jo riittää että siipalla on työmatkoja sinne! Pysyy kuninkaallisessa hääkrääsässä, pysyy Harrods-hömpässä ja pysyy nyt myös kesäolympialaisten oheistuotteissa... Blaah... vaikka tosi hyviä ne perinteiset voikeksit siinä Olympialais-purkissakin ovat…

Muutama viikko sitten ihailin liikennevalojen vaihtumista odotellessa kadun toisella puolen naisen kädessä uutta Harrodsin vahakangaslaukkua, jossa oli hauska talopiirros. Mulle kanssa samanlainen ja heti paikalla!

Kerroin salkkuaan pakkailevalle siipalle toiveen ja sain kuulla että kongressihotelli jossa hän vain ja ainoastaan oleilee, sijaitsee 50 minuutin taksimatkan päässä tavaratalosta, ja että toiveeni olisi näin ollen tuhoon tuomittu. Miehet!

Kun sitten sain puhelun hotellista kentälle huristavalta siipaltani, niin pääsin vitsinä muistuttamaan että kentälläkin sijaitsee Harrodsin puoti. Tunnin päästä alkoi puhelin töötätä viestejä saapuviksi.

-Talokassi. Tämäkö?

-Ei, ihan kivan näköinen, mutta ei ollut toi. Ruskeasävyinen.

-Entäs tää perussetti?

-Ei, ei! Täti olen, mutten mummo.

-Tää olis aika makee

-Raidallinen kiitos! Mä <3 sua
-Siis mustavalk?

Rakastan Lontoota. Rakastan siippaa. Rakastan uutta kassiani.
Se kädessä kulkiessa Helsinki tuntuu melkein Lontoolta ja pystyy
taas hyvin lykkäämään reissua sen toisen suuren rakkauden luo.


Mullahan on taas kaikki mitä sieltä tähän hätään halusinkin.
Kaupunki puistoineen odottaa aivan varmasti mua.

Keväiset terkut Kassi-Almalta kaikille muillekin Kassi-Almoille!


12 kommenttia:

  1. etäostoksia. toi oli paras!!!

    VastaaPoista
  2. Tunja6/5/12

    Lontoo <3 Me NIIN jaetaan toi rakkaus :)

    Ja mitä kassiin tulee, se on täydellinen! Ja Talokassikin näytti hauskalta. Kyselin jo omalta siipalta, seuraava työmatka Lontooseen olisi kuulemma lokakuussa. Hmm, pitäiskö lähteä muksujen kanssa mukaan.. Kuopus ei olekaan siellä koskaan käynyt, ja toistuvasti kyselee koska pääsisi, esikoisen kanssa tehtyä matkaa muistellaan vieläkin niin unelmoivasti :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkin muistelen tyytyväisenä esikoisen kanssa tehtyä matkaa lontooseen. ½-vuotiaan kanssa siellä reissaaminen oli ihan käsittämättömän helppoa: ihaniin mustiin takseihin pystyi vaan työntämään vaunut sisään ja metron hissittömyydestä selvisi avuliaiden ihmisten kanssa vauhdikkaasti. kahden eri suuntiin kirmaavan 7-vuotiaan kanssa en ole sinne nyt edes haikailemassa... ehkä päästän heidät kielikurssille johonkin idylliseen pikkukaupunkiin, ja hankin siksi kuukaudeksi kämpän lontoosta, jotta mami varmasti on lähettyvillä ;). saanko kämppiksen..?

      Poista
    2. Oh, pitäisköhän kummitädinkin tehdä sama juttu ja lähetä "valvomaan" meinikiä tienoille. Hyvä idea. Mut eka me mennään Jimin kaa Lontooseen käymään. Kahden vuoden päästä kun Lontoo alkaa sujumaan.

      Poista
    3. mäkin vein aikoinaan yhden kummityttöni sinne kun hällä alkoi lontoo sujumaan. tyttömatkailua :) tai muuten vaan aika shoppailupainotteista...

      Poista
    4. Pienet miehetkin taitaa tykätä shoppailusta :)

      Poista
  3. Mielikuvamatkailu on parhautta :) mä suljen kans välillä silmät työmatkajunassa ja kuvittelen olevani olevani Lontoon metrossa. Siinä kaupungissa on varmasti jokaiselle jotakin annettavaa. Itse viehätyn Camdenistä ja Brick Lanen alueesta ja kaikesta vintagesta mitä Lontoosta löytyy. Tyylikäs kassi. Mulla tarttui kans eilen matkaan yksi käytetty veska, se tuoksuu vähän autotallille. Taidankin napata siitä kuvan ja tehdä postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa mielikuvamatkailua sulla :). miltä vaikkapa kuulutus "tikkurila" kuulostaa sun lontoon metrossasi?

      Poista
    2. mun juna ei yleensä pysähdy Tikkurilassa mut se varmasti kuullostaisi ihanalta englantilaisittain äännettynä :)

      Poista
    3. joo, mua jäi nyt kiehtomaan tää ajatus. kuinka vahva olisi mielikuvan voima, saisiko tikkiksen vääntymään kosmopoliitimmin???

      Poista
    4. Joo tai Tiksi, mä kuulen sen kyllä päässäni :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)