8.5.12

Mopo karkas käsistä…

Mitäpä sitä muutakaan voi todeta, kun on kasannut kaikki kaapissa pyörivät riemunkirjavat kuppikakkukupit tai muffinssivuoat yhdeksi kasaksi. Hurjan kauniiksi sellaiseksi kuitenkin…


Olen viime aikoina hauskan näköisiin, ja paistopelteihin sopivan kokoisiin paperivuokiin törmätessäni napannut aina paketin mukaan. Selkärangassa on ilmeisesti riittävästi tuntumaa niihinkin tilanteisiin, joissa vuokia on metsästetty kissojen ja koirien kanssa, ja lopulta jouduttu tyytymään liian pieniin ja tylsän valkoisiin. Ankeisiin. Mikä teemajuhla niillä muka järjestyy??? Only white ja sekin too small..?

Kiitos meillekin nyt rantautuneen kuppikakkukulttuuriin, alkaa hauskoja vuokia saada jo lähikaupoistakin. Minä vain en ole ihan vielä herännyt tähän todellisuuteen. Vai miten muuten on selitettävissä se että kaapista löytyy nyt noin 170 paperivuokaa, jotka riittävät yli 14 pellillisen paistoon?!?

No, ilon voi ottaa irti niin monista asioista. Minä otan sitä nykyään myös keittiönkaapin avatessani, kun ensimmäisenä törmään herkullisen värikkääseen pinooni.

Iloista päivää Sinullekin!

6 kommenttia:

  1. Ihania ja piristäviä muffinssivuokia! Nämähän toimivat tosiaan samalla koriste-esineenä ja väriterapiana. :)

    Keräilyvimma on paha tauti, minulla se on ilmennyt lähinnä lankojen hamstraamisena. Isäntäkin on moittinut, kun lankakaapin ovi ei mene kunnolla kiinni... Mutta kauniista asioista voi nauttia, kunhan vain pysyy kohtuuden rajoissa. Meillä kummallakaan ei tilanne ole sentään karannut pahasti käsistä kuten esim. erään lankakaupan myyjällä, joka tunnusti, että hänellä on kotonaan yli 80 kg lankaa odottamassa! Kuulemma enemmän kuin hänen painonsa verran. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh heh, riittää kauppialla neulottavaa :). mä juuri tyhjentelin lankavarastoani urakalla kun virkkasin kesävauvalle jo peittoa. tosin eilen ostin 2 vyyhtiä reunusväriksi ja kotona päätin että kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä, joten tänään siis uudestaan lankakauppaan. näin ne varastot purkautuvat ja karttuvat lähes samaan tahtiin!

      kakkuvuoat eivät tosiaan paljoa tilaa vie kaapissa, joten niiden huima määrä tuo enemmän iloa kuin harmia.

      Poista
  2. Tiia8/5/12

    Näille sentään on jotain mahdollista käyttöä tulossa. Meillä saatiin vihdoin viikonloppuna ulkovarastoon hyllyt. Seuratessani isännän hyllyjen täyttämistä mielessä kävi, että jos laittais eräisiin tavaroihin päivämäärän, voisi vuosien päästä poismuuton yhteydessä katsoa kauanko kyseinen tavara pysyi niillä sijoillaan.

    Sain käynnilläni nostettua blogin lukijoiden määrän yli 5000! Eikös sen kunniaksi voisi yhdet muffinssit leipoa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oo la laa, sinäkö se olit! ihanaa! huomasin eilen että tänään menee tuokin raja rikki. kiitos että teit sen jo tässä vaiheessa päivää :) ilman muuta maffareiden arvoinen asia!

      joo mä olin kanssa ihan järkyttynyt kun tein vuoden sisällä 2 muuttoa ja tajusin jotain kamoja pakatessani että olin koskenut niihin viimeksi edellisen muuton yhteydessä 10 v sitten, uudelleen lähtömuuton yhteydessä ja kolmannen kerran paluumuuton yhteydessä. ja niin hurjat määrät kun oli tarpeetonta pantu kiertoon kaikkien muuttojen alla ja vielä jälkeenkin... noi on niitä hetkiä kun kaipaa beduiinin elämää! onnea joka tapauksessa hyllyille! mäkin suunnittelen juuri naapurilta vuokratun kellarikomeronkin hyllytystä...

      Poista
  3. Näitä tuotteita en sentään keräile vaikka laukkuja ja kenkiä tuleekin hankittua yli tarpeiden. eb varmaan mahtuis enää mihinkään vaatteisiin jos vielä leipoisinkin itse hih! Kauniita kyllä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi vaateongelma on tosiaan tän keräilyharrastuksen varjopuoli...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)