tiistai 21. toukokuuta 2013

Pop up

Päätettiin muksujen kanssa polkaista pystyyn Kuppikakkukaffila! Ravintolapäivänä 18.5. meitä pop up -yrittäjiä oli jo melkoinen määrä, 1701 ravintolaa 30 maassa ja 206 kaupungissaHuima määrä innokkaita immeisiä!


Meidän kaffilamme sijaitsi kotitalon ulko-oven vieressä. Myyjinä toimivat lapset saattoivat huudella ovisummeriin kyökissä ajoittain pyörähtäneelle äiteelle tilauksia ja mahdollisia vajauksia, joita sitten hissillä lennätettiin myyntipöydälle.

Valikoimastamme löytyi mehun ja suklaalla höystetyn kahvin lisukkeeksi

 
porkkanakuppikakkuja
 
 
mustikkakuppikakkuja
 
 
maustekakkuja ja
 
 
rocky roadeja niin tummana kuin vaaleana.
 
Säätieteilijät olivat povanneet päiväksi sadetta, mutta olivat taas niin väärässä, hä hää! Aamun pilvisyys vaihtui mukavaksi pikku paisteeksi päivän mittaan ennen illan kaunista ukkosta. Mutta silloin puoti olikin jo suljettu; noin 100 kuppikakkua ja lähes 50 rocky roadia olivat tehneet kauppansa, ja iltapäivällä alkanut lätkäfinaali autioittanut kadut toviksi.
 
Meidän take awaymmekin menestyi loistavasti koska he, jotka eivät istahtaneet kaffilan korituoleihin herkuttelemaan, ottivat rasioissa mukaan evästä niin kisakatsomoon kuin euroviisuihin. Toivottavasti eväät maistuivat makealle ja tasoittivat häviöiden katkeraa jälkimakua!
 
Päivän mittaan saatu palaute oli niin kannustavaa ja inspiroivaa, että hetken jo mietin olenko sittenkään opiskelemassa oikeaa alaa... No, kyllä porkkanakakkukin liippaa puutarhurin eloa riittävän läheltä...
 
Helluntaihin herätessä aamun ensimmäinen ajatus oli että "olipas ihanat juhlat eilen"! Ilmassa oli juuri sopivasti karnevaalihenkeä, tuli nähtyä tuttuja ja turistua tuntemattomienkin kanssa, istuttua mukavasti nojatuolissa ja siemailtua kahvia, tarjoiltua herkkuja palan painikkeeksi ja jätetty hysteerinen kodin siivous aivan väliin ennen juhlakansan saapumista. Taloudellisestikin  jäätiin kivasti voitolle, ja niinpä muksut onnellisina tasasivat kassan keskenään kesäisiä hankintojaan varten. Niin hauskaa meillä koko perheellä, mukaan lukien isi joka innolla kalasteli asiakkaita koirapuistostakin <3, oli että suunnitelmissa on avata kaffila taas 18.8.
 
Avaa sinäkin! Tai tule meille ;)
 
PS. Olli Saarelakin on nyt maistellut herkkujamme...
 
 

6 kommenttia:

  1. Tuohon elokuuhun munkin täytyy nyt ehdottomasti tähdätä! *tekee kalenterimerkintää*

    Kilpailijoitahan meistä ei saa välimatkan takia / ansiosta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      sun täytyy joskus kertoa tarkemmin noista kalenterivalloituksistasi...

      Poista
  2. Näyttää niin herkulliselta, harmi kun ei päästy paikalle! Täytyy laittaa elokuun päivämäärä ylös, jospa silloin pääsisimme kahville (ja toivottavasti privaatisti jo sitä ennen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, harmi ja tervetuloa tuplasti :)

      Poista
  3. wau, olisin minäkkin maistellut noita. hyvä idea!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)