torstai 28. marraskuuta 2013

Haastelua

Kikka Muden muistiinpanoista haastoi viisi bloggaaja viidellä kysymyksellä. Haasteen säännöt olivat yksinkertaiset: Ei oo pakko jos ei taho :D. Tossa ois kyllä ainesta ihan elämänviisaudeksi saakka...

Kysymykset ovat:
 1: Mitä vastasit pienenä kysymykseen "...mikä sinusta tulee isona..."?
2: Tuliko sitä vai jotain muuta?
3: Kääritkö itsetehtyä vai ostettua (joulu)lahjapaketteihin?
4: Joulu vai juhannus? Kesä vai talvi?
5: Mikä saa sinut nauramaan aina ja joka kerta?

Pitkät vastaukset napakoihin kysymyksiin taas ovat: 
1. Ylioppilas! Tätä kerroin kysyjille noin nelivuotiaasta, jolloin olin käynyt vaikuttumassa naapurin neidon lakkijuhlallisuuksissa. Siinä määrin perheen vitsikin siitä jo tuli että asia aikanaan kirjattiin munkin ylppärikutsuun :)
2. Toi äskeinen sepustus jo paljastikin tarkkalukuisille immeisille että kyllä musta se tosiaan tuli. Sen jälkeen jotain muutakin ja taas uudelleen on tulossa vielä jotain muuta. Tänään meni yksi tutkintotilaisuus taas kirkkaasti läpi, joten maali lähestyy lähestymistään. Ja sen maalin lisäksi ne valmistujaiskarkelot, ou jee!
3. Käärin kumpaakin, mutta mieluummin itsetehtyä. Pyrkimys on taas tänäkin vuonna näin tehdä voittopuoleisesti. Ja onhan tässä lähes kuukausi aikaa vielä tehdäkin! Tosin jotkut lahjat ovat kaverin tekemiä. Voiko nekin laskea itsetehdyiksi..? Onhan ne hänen itsetekemiään...
4. Joulu. Ehdottomasti! Juhannuksessa on ajoittain pakkojuhlinnan makua ja lähes aina hyttysiä. Epäloogisesti vastauksena on myös kesä. Ehdottomasti! Hyttysineenkin.
5. Tää on pahapahapaha. Pari päivää olen nyt miettinyt henkevää ja poliittisesti korrektia vastausta, mutta toi AINA kyllä seisauttaa järjenjuoksun ja silloin ei jää vastausvaihtoehdoista jäljelle kuin takuuvarmat p&k -jutut. Kyllä mua nyt nolottaa, mutta minkäs teet. Hulluilla on halvat huvit... Ei oo aikuismainen olo nyt, ei!


Peffaa kylmää kun en kaiken tikistämisen jälkeen keksinyt muuta naurun aihetta, vaikka oikeasti naurankin paljon. Niinpä en jaakaan haastetta vain bloggaajille, vaan kaikille lukijoille! Päästäkää immeiset hyvät mut pinteestä ja antakaa alle vinkkejä omista kokemuksistanne, katsotaan kuinka hienoja naurunaiheita meillä onkaan!


Mikä saa sinut nauramaan aina ja joka kerta?

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Niin kaunis on maa

Pikku pakkanen ja heleä paiste. 
Kuura maassa ja autojen laseissa vielä puoliltapäivin. 
Miten tää onkaan niin uuden ja kiehtovan oloista 
joka vuosi uudelleen ja uudelleen? 
D-vitamiinitankkaus aurinkoisella päiväkävelyllä 
pimeyden keskelle.







Nautitaan nyt taas tästäkin!


lauantai 23. marraskuuta 2013

Varaslähtö

Kuva ei ole kummoinenkaan, mutta tunnelma oli joulua tulvillaan tätä ottaessani. Ulkona kylmää ja pimeää, sisällä lämmintä ja hämyisää. Joululaulutreenejä muksuilla jo pianotunneille, anopin tuoma amaryllis noin seitsemännessä kukassa, joulutähtikynttilä palamassa usean sydämen voimin ja pöydän alla puoliksi tyhjentynyt konvehtirasia. Se mikä kuvassa ei näy, on paksu ja hyvä kirja, minä pötkötysasennossa soffalla sen kanssa ja tyynyn takaa nykäisty shaali vielä kaiken päällä.


Ihanaa että on viikonloppu ja aikaa leikkiä joulua; hengata perheen kanssa, syödä herkkuja ja valvoa niin myöhään kuin kirja kädessä vaan pysyy!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Kuppi nurin

Työharjoittelussa kasvitieteellisessä puutarhassa on monia eksoottisia puolia. Kuten vaikka kahvi. Ei se Moccamasterissa valmistuva litku, joka maistuu yhtä pahalle kaikkialla, vaan kasvava kahvi. Ja kaikki muut puutarhan kasvihuoneista löytyvät tutut herkut: vanilja, kardemumma, inkivääri,...

Kasveja, kasvinosia ja siemeniä ei yliopistollisista elävistä kokoelmista saa omin luvin viedä. Ei vaikka kuinka vannottaisiin varastetun kasvin kasvavan komeimmin. Huoneiden siivoilussa on kuitenkin se hauska puoli, että välillä puutarhuri antaa mukaan maahan varisseita siemeniä. Tai tässä tapauksessa papuja. 


Ovat nyt kupissa, mutta eivät ole missään vaiheessa matkalla vatsaan. Onko teillä kokemusta kahvipensaan kasvatuksesta? Mitä mahdollisesti kannattaa erikoishuomioida kun on tuuppaamassa pavut multaan?


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pieleen meni, kaikki meni

Peltipiirakka jäi pohjasta raa'aksi. 
Ei sitä voinut vieraille tarjota. 
Ei paljon tahtia haitannut. 
Leikkelin pellillisen pieniksi napopaloiksi.
Panin ne terveyttä ja raikkautta uhkuvaan kippoon. 
Kipon jätin keittiön pöydälle. 
Eivät päässeet piirakkafudget kuivahtamaan eikä pölyyntymään.
Hyvin nopeasti tekivät kauppansa meidän herkkupepuille. 
Näiden leipominen yleisön pyynnöstö uudelleen vasta vaatiikin taitoa!




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Glögiä ja lahjoja


Tervetuloa virittäytymään joulutunnelmiin ke 4.12. klo 17 ->
höyryävällä glögillä ja helppoakin helpommilla lahjahankinnoilla!

Ystäväni Rosa taiteilee ihania koruja, ja esittelee 
niitä meille lahjapusseihin sujautettaviksi :). 
Voit ihailla koruja vaikka saman tien osoitteessa 

Rosa on myös lupautunut myöntämään 
jouluisia käteisostoalennuksia.

Nähdään meillä!
Terkuin  

Päivi


Ps. viestitä mikäli kaipaat tarkemmat osoitekoordinaatit ;)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Herkkuja

Näin herkuilla vuoilla ei voi tehdä kuin herkkuja! 
Niin kutkuttavan nameja jo ennen leivontaa! 
Ei taas vaan voinut jättää kaupan hyllylle. 
Plus että tietenkin oli tarvetta muutamalle lisävuoalle. 


Seuraavaksi pitääkin sit lähteä keittiökaappikauppaan.


torstai 14. marraskuuta 2013

Citrus japonica

Näettekö pienen präntin kyltin keskipaikkeilla?!? Pallerofortunella! Entä näettekö surkean näköisen varvun kyltin takana? Siis hei ihan oikeasti, kasvititeellisen puutarhan sitruspuu näyttää vielä surkeammalta kuin mun tehohoitamani oma kasvi.


Siis ennen kuin se otti ja kuoli kesken intensiivisimmän hoitorupeaman...

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Punaiset neilikat

Punaiset neilikat eivät todellakaan ole kuuluneet mun repertuaariin. Liian monta mielleyhtymää politiikkaan jota en tunne omakseni, jäykän jäykkiin tönötysonnittelupuskiin ja hautajaisiin. 

Jotain on nyt kuitenkin tapahtunut. Siippa tarjoutui ostamaan viikonloppuisella ruokakauppakeikalla mulle puntin ruusuja, mutta valitsin mieluummin neilikoita!!! En kirkkanpunaisia, vaan valkoisia, mutta punaisella reunuksella.





 Ovat niin kauniita! 
Onneksi pari kukkaa oli kääreessä katkennut,
ja sain tiskialtaan kulmalle oman kukkavaasin.
Kyllä taas kelpaa!





maanantai 11. marraskuuta 2013

Maitotuotemannekiiniksi?

Pitäisiköhän mun tarjota itseäni tai perhettäni jollekin maitofirmalle mannekiiniksi. Tältä nimittäin näytti tovi sitten meidän jääkaapissa:


Hyllyt pullollaan juustoja, rahkaa, kuohukermaa, raejuustoa, smetanaa, tuorejuustoa ja vaniljavanukasta. Kyllä suomalaisille vaan maistuu maitoinen! No, löytyyhän sieltä ruokaympyrään vielä pari viinapullon jämää vuodelta 1 ja 2 (täytynee vilkaista ovatko jo tyystin kuivahtaneet hyllyllään), makkarakeitonjämä ja purkki kirpeää appelsiinimarmelaadia. Mikään näistä kolmesta ei ole saavuttanut kummoistakaan suosiota...


Ja linja pitää myösa ovessa: triljoona vaniljasoossia, yksi olut, maitoja moneen lähtöön ja meijeristä tullutta mehukeittoa. Taisi tuossa tuoremehussakin olla maitohappobakteereja. Kyllähän tällä ruokavaliolla hetken pärjää...

Mikäli sattuu olemaan tarjolla sisäsiistiä mediatyötä maidon parissa, niin kommenttia vaan tuonne alas! Lypsää en osaa, mutta tunnen muutaman sitä taitavan, joten äkkiäkös senkin tarvittaessa ainakin teoriassa opiskelis!


lauantai 9. marraskuuta 2013

Makumatka mummolaan

Viime keväänä luomuviljelyopettajamme kertoi että Hyvinkään asuntomessujen myötä kylän keskustaan rakennetaan istutuslaareja, joissa on tarkoitus esitellä monikulttuurista ruokakulttuuria. Koululle oli varattu oma loodansa, ja hän kyseli lounaan lomassa meiltä puutarhurioppilailta ideoita. No, mun pulppugeneraattoriani ei tarvinnut kauaa käynnistellä vatsan ollessa täynnä maukasta kasvisruokaa, vaan ideoita alkoi syntyä ja ope kirjasi nopeasti ylös niitä mitä perässäni kerkesi.

Kesän kynnyksellä hän bongasi mut kasvihuoneelta muista puuhista ja huusi pihan yli että voisinko toimittaa hänelle skissin istutusloodastaNI seuraavaan päivään mennessä. Multa tais kottarit pudota käsistä silkasta äimistyksestä. Mun messulooda ja vielä kylän keskustaan!

Mähän olen tuntemistani ihmisistä se surkein piirustelija, ja tuskan hiki niskassa aloin illalla raapustella ideaani kuvaksi. Varmuuden vuoksi kirjasin kasvien tieteelliset nimet työselosteeseen. Tulihan opiskeltua niitäkin ja varmistettua että kuvani tulkittaisiin oikeiksi. Kun sitten pääsin puuvärien makuun, niin tekaisin kaksikin kuvaa opelle valkattavaksi.

Lopputulos oli se että toteutin kaksi loodaa vailla sen tarkempia etukäteistietoja sijainnista ja kokonaisuudesta... Kävi sittemmin nimittäin ilmi että loodat olivat lasten kulttuurikeskus Villa Artun pihalla, niiden tiimoilta hienot avajaiset upeine kutsuineen ja muut monikulttuuriset loodat olivat mm. messujen viherilmeestä vastanneen japanilaisen maisema-arkkitehdin, iranilaisen kuvataiteilijan,  parinkin paperittomia edustavan taiteilijan, afgaanien ja somaliyhteisön sekä taidekoululaisten käsialaa. Jösses, tän kaiken jos oisin tiennyt niin tasan tarkkaan oisin piilottanut kynttiläni vakan alle. Onneksi en tiennyt, sillä projekti on ollut kaikin puolin ratkiriemukas, ja sillä on ihana lämmitellä vielä näin syyskylmyydessäkin!

Olin suunnitellut pari suomalaisten perinnepihojen mukaista laatikkoa, joista toisen työnimi oli "Makumatka mummolaan" ja toisessa oli tarjolla kaikkea "Syötävän söpöä Suomesta". Ajatus oli innoittaa ihmisiä palaamaan hyötyviljelyn ihmeelliseen maailmaan osoittamalla että pienessäkin tilassa on mahdollisuus viljellä niitä samoja herkkuja, joita lapsuudessa oli kukaties saanut mummojen suurilla pihoilla nautiskella. Näin nousevassa kaupunkiviljelytrendissä tää tuntui ainoalta sopivalta idealta ylipäätään!






Pajusta punoin tukisäleikön herneille ja kartion humalalle. Taidekoululaiset olivat tehneet hauskoja veistoksia, jotka hurjuudellaan varmasti pelottivat linnut pois herkkujen luota. Kierrätyshenkeä oli tuotu esiin hauskasti tuunatulla chilifillarilla, chillarilla. 

Istutukset tehtiin polttavan kuumana kesän alkupäivänä. Mustat laatikot sijaitsevat lämpöä tehokkaasti keräävän tiiliseinän vierustalla, joten vettä tarvittiin niin multaan kuin istuttajiin. Hipiänkin onnistuin työstä innostuneena polttamaan. Hieman arvelutti miten hennot taimet ja siemenet mahtavat lähteä kasvamaan kun koulun kesälomat alkoivat. Kulttuurikeskuslaiset onneksi lupasivat kastella, ja näin olivat uutterasti tehneet.

Itse ehdin paikalle taas vasta syyskuussa katselemaan valmista kokonaisuutta. Siinä vaiheessa laatikoista oli pistelty kypsinä herkkuina suihin jo mansikat ja herneet. Toivottavasti muullekin sadolle löytyi käyttäjät! Kehä- ja samettikukilla tarkkaan rajatut istutusalueet olivat kesän mittaan kunnolla pusikoituneet reheviksi loodiksi. Oli hauskaa tehdä retki, poiketa koulupäivän päätteeksi keskustassa ihastelemassa loodia ja tyytyväisenä todeta kaiken kasvavan edelleen upeasti.

Niin kiva proggis tämä oli, että varmasti mut saa uudelleenkin ylipuhuttua vastaavaan. Nytkin puhutus meni niin etten edes tajunnut tulleeni puhutetuksi...



Himpun verran eroa tällä kesäkuun alun "rehevimmällä" kuvalla noihin syyskuisiin verrattuna. Kuten kuuluukin olla :)



torstai 7. marraskuuta 2013

Lasikatossa

Tuli munkin työuralla sitten vastaan se kuuluisa lasikatto. Normaalista poiketen ei kuitenkaan mitenkään kuvainnollisesti, vaan hyvinkin kirjaimellisesti. Työharjoittelu Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa oli noin päivässä nro 5 kun aloitin aamuni kapuamalla kahdeksan metrin korkeuteen, varvistelemalla valjaat kiinni vaijereihin ja leikkailemalla kumi- ja tulppaanipuita. 

Joillekin tää on ihan normiduuniaamu, mulle ei. Työhaastattelussa oli kysytty onko korkeanpaikankammoa, uskallanko nousta parin metrin korkeuteen. No problem! Tässä sen sitten taas näkee miten monenlaisia metrimittoja meillä onkaan käytössä!

Pakko oli kädet täristen pujotella sekatöörit taskuun ja napata kamera käteen. Piti ikuistaa puunlatvuksia kun niitä kerran pääsi lintuperspektiivistä bongailemaan.


Huisia.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Punaista samettia

Löysin Pullahiiren leivontanurkasta niin houkuttelevan näköisen Red Velvet -kakun ohjeen, että sitä oli pakko testata! Houkuttelevina tekijöinä olivat erikoisen vahva väri, kahvikakkumainen koostumus ja taikinaan lurautettu etikka. Ja sekin seikka että Jenkkien kenties suosituinta kakkua leivoin jenkkiorientoituneelle ihmiselle...

Usko oli kieltämättä koetuksella muutamaan otteeseen leipoessa ja valmiita kakkusia ihmetellessä. Vai mitä sanotte tästä näystä? Kysessä oli kuitenkin juhlakakku teinipojalle, ei prinsessajuhlien unelmaluomus...



Pullahiiri käyttää leipomuksissaan pastavärejä, joilla sävyn saa tummemmaksi kuin mulla käytössä olleilla peruskauppojen maustehyllyistä löytyvillä väreillä. Kaakao osaltaan onneksi tummentaa väriä paiston aikana, ja lopputulos ei jäänyt pinkiksi, vaan kauniin syvänpunaiseksi.

Yleensä huidon ainekset kulhoon about-mitalla ja leivontakulhon päällä ne mittaillen. Nyt voin todella sanoa toimineeni etikan kanssa toisin!!! Käsi täristen mittasin tarkan määrän kaukana kulhosta ja etikkaa taikinaan lisäillessäni mietin että koekakun teko ei ehkä olisi sittenkään ollut pöllömpi idea. Mutta luottamus Pullahiireen on sata, joten koekakku jäi tekemättä ja tästä tuli huikea menestys! Suussasulava sellainen.

Koska kakku tosiaan poikkea rakenteeltaan perinteisestä täytekakkupohjasta tiiviydellään, ei siitä tule kovinkaan korkea. Jaoin taikinan kahteen irtopohjaan ja kypsien pohjien korkeus oli noin kolme senttiä. Kaksi pohjaa ja voipohjainen täyte välissä sekä päällä eivät olisi nostaneet kakkua haluamaani korkeuteen.

Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin tekemään kolmivärisen kakun, niin että punainen sametti sai kavereikseen perinteisen vaalean pohjan ja tumman pohjan jossa osa vehnäjauhosta oli korvattu kaakaolla. Väliin tuli väriä kaikista pohjista: vaaleaa vanilja, punaista vadelmaa ja ruskeaa Marianne-raetta, niin että toinen täyte oli vanilja-vadelmaa ja toinen vanilja-Mariannea.


Kuvasta ovat valot valitettavasti syöneet värejä. Tarkoitus oli havainnollistaa suurta kerroksellista värisinfoniaa, mutta selittelen sen sijaan: alimmaksi panin ruskean kaakaopohjan. Sen päälle pinkkiä vadelmatäytettä. Sitten väliin kiinteämpi pohja punaista samettia ja tämän päälle vaalea, ruskeapilkullinen kerros minttuista täytettä. Päällimmäiseksi tuli vaalea pohja. Kaiken kuorrutin voikreemin sijaan kermavaahdolla ja sokerimassasta askarrelluilla punertavilla syyslehdillä.

Kakkua leikatessa hoksasin heti parantelun paikan. Maku siis oli täydellinen, sille en aio tehdä mitään, mutta seuraavalla kerralla (sellainen tulee ehdottomasti!) panen vaalean pohjan alimmaksi ja ruskean päällimmäiseksi. Näin kermavaahto ja pohja erottuvat toisistaan selkeästi ja näyttää varmasti hauskemmalta kuin nyt tekemäni kakut, joissa ylin vaalea kerros kermapursotuksineen näytti yhtä paksulta kuin muut yhteensä.

Piti ottamani kaunis kuva leikatusta kakusta. Juuri sellainen kuin kaikissa leivontablogeissa aina on houkuttimena. Arvatkaa vaan otinko kuvaa??? Eikä tää edes ole leivontablogi vaikka aina välillä ilokseni leivoskelenkin. Mut hei, sain mä jo kutsun leipomaan seuraavatkin bileet ;) 

Ai ai, vesi nousi kielelle tätä kirjoitellessakin. Isänpäiväkakku taitaa olla melko valmiiksi suunniteltu... Ja sen syöntiinhän ei ole enää montaakaan päivää!

Kokeilkaa ihmeessä ja kertokaa kokemuksistanne mullekin!

 


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Merkkipaalu

Äsken pölähti blogissa rikki 20.000 katsomiskerran raja. Jatkossa voin siis todeta blogilla olevan kymmeniätuhansia katsomiskertoja. Prameaa! Vähintäänkin kakkukaffeen arvoinen merkkipaalu.


Juuri nyt katsomisia on ollut 20.248 kpl. Lukijoita on 20. Turinoita on 330 kpl. Elon laskuopin mukaan jokainen lukija olisi käynyt täällä yli tuhat kertaa ja lukenut jok'ikisen turinani vähintään kolmeen kertaan... Äsh, laskuimmeinen mussa pääsi nyt turhankin valloilleen! 

Kaunis kiitos teille kaikille visiiteistänne!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäajeluilla

Muksuna teimme perheen kanssa aina perinteisen Tapaninpäiväajelun. Kuulimme historian rekiajeluista kilisevine kulkusineen, pakkauduimme kirkkaanoranssiin Taunukseen ja köröttelimme naapurikylään äidin nuoruuden ystävän luo syömään suussasulavaa Tosca-kakkua ja listaamaan joululahjoja. Tosca-kakkua jouluna, juu-u! Vuodesta toiseen sama seurue, samat tarjoilut ja sama reitti. Siinä sitä oli perinnettä kerrakseen. Vain Taunuksen väri vaihtui vuosikymmenten mukaan. 

Aikana jolloin autossa eivät sisälämmittimet pösöttäneet kuumuutta paukkupakkasten ja hankien keskellä teitä halkoessamme ja ikkunoista huurua raapiessamme oli takapenkki joulun kunniaksi varustettu punaisella villashaalilla, jonka alle oli ihanaa kömpiä hytisemään. Ja paluumatkalla torkahtaa sokerihumalanirvanaan... 

Viime vuosina Tapanin-ajelut ovat tyystin jääneet, mutta perinteet eivät, sillä olemme kehittäneet perheen oman perinteen. Pyjamapäivän. Silloin ei ulko-ovea avata, vaan mussutetaan suklaata ja porkkanaloodaa yöpeissä jos maltetaan lahjakirjat ja -pelit jättää hetkeksi omilleen. Hela dagen! Aivan lähestulkoon parhautta jouluissa!

Tänään loimme kukaties uudenuutukaisen pyhäajeluperinteen. Aurinkoisen ja mukavan lämpimän marraskuisen aamun kunniaksi hyppäsimme fillareiden selkään ja kaartelimme rantoja pitkin tunnelmalliseen Tervasaareen. Sieltä käsin kyllä kaupunkisilhuetti esittelee parhaintaan! Aamukaffepöydässä olimme juuri miettineet mennäkö kesällä New Yorkiin vaiko eikö mennä. Siinä vasta mitätön pulma, päätimme että emme. Fillarin selästä saikin sitten katsella opiskelijabudjetille sopivampia tornitaloja, joiden kolkkoutta Merihaan komia kulttuurisauna hieman lievensi. Sitä ei ois kait Nykissä nähnytkään...








Kotirannasta löytyi kuitenkin se mikä eniten sydäntä sykähdytti. Kahdeksan vuotta Pelastuslaitoksen palkkalistoilla aikaansai sen että niille tyypeille ja uljaalle kalustolleen mun sydämessä on aina oma pieni soppi.


Pyöräilyn päälle teki kauppansa täytetyt crepit ja välimerellinen salladi. Jollei muuten niin punkulla alas huuhdellen ;). Illalla on luvassa vielä naminamia kurpitsapiirakkaa, kun jatkamme Halloweenin juhlintaa. Karmea juhlinta päätetään kuumasti ja korkeasti katolla yölöylytellen. 

Partsilla palaa jo keraaminen kurpitsalyhty ja koreissa köllettelee pari pientä oranssia kaunotarta, mutta koverruspuuhiin ei nyt ryhdytty. Ollaan kyllä jutuissa palattu muutamaankin otteeseen tänään vuosi sitten Halloween-partyissa saamaamme upeaan lyhtyyn.

Sen näyn ja fiiliksen, jossa komea nuori mies astuu rapusta sisään kantaen jättimäistä, loistavaa kurpitsalyhtyä, toivon saavani säilyttää 
mielessä ja sydämessä kautta aikojeni <3


 



perjantai 1. marraskuuta 2013

Arvontaa aamutuimaan


Arvonta on suoritettu kukonlaulun aikaan! Lukijat on listattu vihon laitaan ja arparumpua pyöritetty manuaalistakin manuaalisemmin pikkuruisilla lippulapuilla (puhtaassa) puurokulhossa. Voittajana kulhosta nousi Sanna Kokkonen. 

Kauniit kiitokset kaikille lukijoiksi kirjautuneille <3

Sanna, panethan mulle osoitetietosi viikon varrella meiliin paivityksia@gmail.com, niin panen Kustin polkemaan muistikirjan ovellesi.

Nyt ravistamaan aamu-unista neitiä hereille, jotta pääsemme kasvomaalaamaan häntä vampyyriksi koulun Halloween-riehaan. Taas yksi asia josta äitiysneuvolassa ei aikoinaan varoiteltu!!!

Leppoisaa Pyhäinpäivä-viikonloppua,
nauttikaa kynttilöistä, herkuista ja ajasta!