perjantai 6. helmikuuta 2015

Pikkupimut biletti

Pikkuneiti oli pahana, kun edellisessä kodissa käytiin sillä lailla vain pikaisesti kääntymässä, ettei edes tupareita ehditty järjestellä. Oikeasti niitä ei kyllä jaksettu järjestää ja läksijäisetkin jäi järjestämättä. Niitä ei ehditty järjestää, koska tämä mama taas kunnostautui pikaisissa käännöksissään. 

Alvariinsa tapahtuvissa muutoissa muuttomiehistäkin 3/5 oli samoja niin heinäkuussa kuin joulukuussa, joten yksi heistä totesi ihan asiallisesti muistavansa kuinka oli vast'ikään kantanut ovesta sisään kampsun, joka sylissä asiaa puhuessaan suuntasi samasta ovesta juuri ulos...

Ennen tuoreinta muuttoa tyttönen varmisti että onhan tämä tuleva koti sellainen koti jossa hän saa järjestää ihan omat tuparit tytöille. Kyllä tämä on juuri sellainen koti, kullanmuru! Tuparit ja ihan mitä juhlia vain haluat <3

Kutsukortit siis työn alle ja jakoon koko luokan tytöille. Äidin kanssa loskassa tarpoen kaupasta  raahaamaan hartaudella mietityn menun herkut. Pöytäkartan piirtelyä ja ilmapallojen puhaltelua. Soittolistan laadintaa ja vieraiden noutoa ratikkapysäkiltä. Pöytään liina ja kuorrutus herkuilla:


karkkibuffaa ja juustolautasia,


keksejä, rypäleitä ja poppareita.
 

Booli sitruksista ja kuplivista vesistä,
kuppikakkuja irtsareilla koristeltaviksi. 


Lisää juustoja,  vielä lisää namuja ja palan painikkeeksi hillosipuleita ja oliiveja. Yksi kulho jäi korkkaamatta. Mikäköhän lie..?

Joskus vois kokeilla tätä ihan samaa menuta aikuisten naistenkin juhliin. Hirveän hauskaa pikkupimuilla kun tuntui olevan. Näiden juhlien keskeisen ohjelmanumeron, koirien paijailun ja koulutuksen, tosin vois vaihtaa johonkin muuhun.  

Mikäköhän se vois olla..?



13 kommenttia:

  1. Mahtavat tarjottavat pikkupimujen tuparibileisiin! Tokihan nuo tarjottavat käy myös aikuistenkin tupareihin ja veikkaan, että hillosipulit jäivät korkkaamatta:)

    VastaaPoista
  2. Hillosipulit ja oliivit mä olisin jättänyt väliin ;)

    Ihana kun kutsui kaikki luokan tytöt, tuollaiset vapaa-ajan tapaamiset ihan varmasti lisää hyvää henkeä myös luokassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oisit siis voinut olla yksi näistä juhlijoista :) Joo meillä kutsutaan aina koko kööri, oli se sitten päiväkodista tai nyttemmin koulusta. Toiveena tietenkin yhteishengen ylläpito, neidit kun saattavat välillä olla hyvinkin räjähdysherkkiä koulupäivän mittaan toinen toisilleen...

      Poista
  3. näyttää hyvältä ja ihanan kotoisalta .)

    VastaaPoista
  4. Mulla olis mennyt alas kaikki muut paitsi karkit ;) Ja hyvinhän sä olet keksinyt aikojen saatossa ohjelmaa vähän aikuisemmallekin vierailijajoukolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun karkkilakkosi tuntuu jatkuvan vuodesta toiseen??? Wau! Kiitos, yritän taas jatkossakin keksiä :). Ja jollen keksi, niin onhan mulla noi koirat vielä...

      Poista
  5. Ai jai mitä herkkuja! Mä olisin voinut tulla kuokkimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi ettei aiemmin keksitty! Nyt on kuokkijat jo kuokkineet ja loput syöty itse loppuun :)

      Poista
  6. Ihanat tarjoilut pikkupimuilla! :) ja kiva idea.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)