Vaahtokarkkia ja valkamaa

Ihanan aurinkoisen, lämpöisen ja superkeväisen päivän kunniaksi pumppasin talviteloilla olleen fillarini gummit pulleiksi (kädet pikimustina, kun oli toi syyshuolto jäänyt tekemäti muuttokuvioiden lomassa...) ja huristeltiin neidin kanssa kotikulmain rautakauppaan maaliostoksille. Oikein oli netistä katsottu mistä maalia saa uusilla kotinurkilla. Fillarilla kun taitetaan taipaleet, niin yhtään ylimääräistä kilometriä ei viitsi tonkkia tarakalla hölskyttää.

Oltiin menossa ostamaan pinkkiä, helmenharmaata ja vitivalkoista. Oli tarkoitus käynnistää Villa Mörskän kevätremontit maalailun merkeissä. Mieli kuitenkin aavistuksen muuttui värikarttoja tutkaillessa. Valkoinen pysyi valkoisena. Pinkki vaihtui suloisen vaaleaan vaahtokarkki-nimiseen sävyyn, koska Mörskällä vaahtokarkkeja on kovasti paistettu ja aiotaan jatkossakin paistella. Salaa olin mielessäni tyytyväinen, kun neidin halajama ärhäkkä pinkki olikin hänenkin mielestä liian ärhäkkää. Helmenharmaakin sai puolestaan taitoksen ehkä sinisempään, koska sävyn nimi valkama viittaa minusta veteen. Ellei sitten harmaaseen rantakallioon, jonka suojaisaan koloon veneellä lipua?

Maalitonkat, hiomapaperit ja -lastat, maalisudit ja -astiat, suojapressut ja -pahvit, maalarinteipit, sorkkarauta, lukkoöljy ja eväät kasseissa keikkuen polkaisimme kevääseen heräilevälle merenrantahuvilalle, ja ryhdyimme kevätpuuhiin. Meillä se ei nyt tarkoittanut haravointia, vaan ihan ensimmäiseksi talvella ruostuneen lukon rasvausta, ulapalletuijottelutuolien nostoa kalliolle ja sen päälle mökkerön tyhjentämistä syksyllä sinne jääneistä rakennustarpeista.

Tämän jälkeen päästiin varsinaisiin päivän hommiin: vanha romuluinen pikkulipasto nostettiin pihalle hilseilevien maalien rapsuttelua varten, syksyn kurissa rapaantuneen tuoreen lautalattian hiontaa kurasotkuista ja sen sun tän teippailua maalailun alla.

Puuhailun lomaan toi ihanan yllätyksen ystävä, joka oli hypännyt fillarin selkään ja lähtenyt katsomaan projektimme etenemistä. Yhdessä tuumin naureskeltiin että vielä on matkaa siihen kesäiseen päivään, kun vaan istumme rantatuoleissa auringonpaisteesta ja kuohujuomasta nautiskelllen. Naapurikin kävi meitä moikkailemassa pitkän talven päälle ja kehumassa muuttunutta mökkiä, luomassa meihin uskoa ja intoa. Kumpainenkin kohteliaasti rapsuttivat vähän maaliakin hilseilevästä ulkoseinästä, ja näin edistivät hommaa, joka on isommin edessä parin viikon päästä.

Neidille avattiin purkillinen vaahtokarkkia, jolla hän onnellisena ja aamulla Intian helteistä asti nimettynä maalarimestarina tyytyväisyydestä hykerrellen suti lipaston herkän rähjäromanttiseen kuosiin. Samaa sävyä sai myös sisäseinään jääneen vanhan pikkuikkunan karmit.

Minä sudin tuon mökin sisään jääneen pätkän vanhaa keltaisenkukertavanrusehtavaa seinää ja sitä kannattelevan uuden palkin vitisenvalkeaksi. Niitä vasten valkoiset raakalautaseinät ja -karmit eivät näytäkään enää ihan valkoisilta... Pikkuruisen huvilan lattiat konttasin polvet hellinä isoa sutia heilutellen valkaman harmaaksi. Sinne peittyivät viimeisetkin kurasotkut, ja lopputulos hiveli silmää.

Millään ei olisi malttanut sulkea mökin ovea kaikkea aikaansaamaamme kaunista ihaillessa, mutta kesken niin ihanan lämpimän ja aurinkoisen viikonlopun alkanut jäätävä vesisade nopeutti kummasti toimintaa. Puhelu kuopukselle kotiin, ja saunamestari hommiin! Ihanaa oli palata ulkoilusta ja remontoinnista raukeana sekä sateesta hytisevänä suoraan kuumille lauteile <3 Saunan päälle kaksoset vielä kunnostautuivat kotiparvekkeella grillimestareina, joten kyllä uni tuli aikaisin silmään kaiken päivään mahtuneen ihanan päälle!

Elämä on.