perjantai 8. toukokuuta 2015

Liian äijä

Tapasin eilen kaatiskuormaa kasatessani aboriginaaliksi esittäytyneen kivinokkalaismiehen, joka tuli katselemaan josko kuormasta irtoaisi poltettavaa juhannusjuhlan kokkoon. Esittäydyimme, kerroin mökkini numeron ja hän heti totesi edellisen omistajan kertoneenkin käynnissä olevasta remontista.

Heidät kummatkin oli jo vauvoina kannettu Kivinokkaan lomailemaan. Kertoi myös auttaneensa tyhjentämään mökkini takavajaa "kaiken maailman sodan aikaisesta romppeesta". Jep jep, sitä sälää löytyy yhä edelleen pihalta vaikka niin kovasti sitä kalusin jo viime kesänä!

Minä heittelin roinaa kottareista peräkärryyn ja mies katseli touhuani. Totesi muuttuneen paljon entistä kauniimmaksi. Suu hymyssä ja vaahdossa aloin paasata tyyliin "eikös ookin ja on kyllä kokenut melkoisen muodonmuutoksen vuoden takaiseen rappiotilaan verrattuna". Jatkoin ja jatkoin toisen vaietessa, pääsin lopulta timpurienkin kehumiseen mökin kaunistamisosuudessa.

Siinä vaiheessa mut keskeytettiin toteamalla "Mä puhuin kyllä Raikasta..." Jösses, tää raksailu vai vain yhden aikuisen perheenpääroolitusko musta on tehnyt jo liian äijän??? Jotain tarttee tehdä ja äkkiä, kun ei enää erota kehuja naisen (vieläpä itsensä) ja mökkinsä ulkonäön välillä!


Kottarit tyhjennyttyäni haistelin orvokeita, jotka pyhänä istutin,
ja yritin ajatella naisellisia asioita.
Täytyy jatkaa harjoitusta.
 
Kivaltahan tuollainen tuntuu,
tottakai!

2 kommenttia:

  1. Herranjestas Päivi! Nyt kyllä alat keskittymään siihen, mitä ne miehet sulle oikein puhuu. Minä tiesin heti, että sinua se kehuu, kauniita mökkejä se mies on ehtinyt nähdä ihan tarpeeksi eikä ne enää tee semmoista vaikutusta. Tuoksuttele niitä orvokkeja oikein kunnolla : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on hämäläisen hittaat hoksottimet :) Pitää nuuskutella oikein urakalla :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)