Marle toi Mörskällä visiteeratessaan tuliaiseksi kaiken muun ihanan ohella Lapuan kankureiden palttinaisen pyyhkeen. Pääsi saman tien toinen pyyhe vaihtoon pyykkipussiin, ja nyt herkulliset omput virittelevät kauniisiin (mutta myös haikeisiin, nyyh nyyh) syystunnelmiin. Värit ovat vielä aivan kesää, mutta kuvaan liitän kyllä vahvasti myös syksyisten omenoiden imelän tuoksun ja kirpakat kelit joissa omppuja puun alla keräillä.
Pakastimeen pariinkin otteeseen torilta kerättyä mustikkasatoa (juu-u, tiedän nyt olevan ennätyshyvä mustikkavuosi, tiedän pitäväni marjastuksesta, mutta tiedän myös menettäneeni lähivuosina kaksikin rakkainta marjapaikkaani ja tiedostan / myönnän olevani oikeutettu suruaikaan niidenkin menetyksen osalta) survoessa käteen osui muutama iso purkillinen viimesyksyisiä omenasoseita ja -hilloja. Kuinkas ne sinne olivatkaan jääneet pyörimään..?
No, löydön myötä ei ole mitään välttämätöntä pakotusta päästä omppupomppuja poimimaan ja keittelemään, kun on täten selvästi käynyt ilmi ettei omenapiirakankulutus taloudessamme ole niin suuri kuin olen viime syksynä olettanut. Tai noh, olisihan se varmasti just niin suuri ja kukaties suurempikin jos joku niitä jatkuvasti tyrkylle leipoisi. Onneksi ei leivo :)
Tämän syksyn omenasato taitaa suosiolla jäädä osaltani ihan omppupuuttomalla Villa Mörskällä sijaitsevien pehmeiden tekstiiliomenien ihailuun. Miellyttävät silmää, tuntuvat käteen ihanan karhean pehmeiltä eikä madoista ole pelkoa.
Omena päivässä pitää lekurin loitolla... Mulla terveyttä riittänee siis tuhdisti näiden myötä!!
Pakastimeen pariinkin otteeseen torilta kerättyä mustikkasatoa (juu-u, tiedän nyt olevan ennätyshyvä mustikkavuosi, tiedän pitäväni marjastuksesta, mutta tiedän myös menettäneeni lähivuosina kaksikin rakkainta marjapaikkaani ja tiedostan / myönnän olevani oikeutettu suruaikaan niidenkin menetyksen osalta) survoessa käteen osui muutama iso purkillinen viimesyksyisiä omenasoseita ja -hilloja. Kuinkas ne sinne olivatkaan jääneet pyörimään..?
No, löydön myötä ei ole mitään välttämätöntä pakotusta päästä omppupomppuja poimimaan ja keittelemään, kun on täten selvästi käynyt ilmi ettei omenapiirakankulutus taloudessamme ole niin suuri kuin olen viime syksynä olettanut. Tai noh, olisihan se varmasti just niin suuri ja kukaties suurempikin jos joku niitä jatkuvasti tyrkylle leipoisi. Onneksi ei leivo :)
Tämän syksyn omenasato taitaa suosiolla jäädä osaltani ihan omppupuuttomalla Villa Mörskällä sijaitsevien pehmeiden tekstiiliomenien ihailuun. Miellyttävät silmää, tuntuvat käteen ihanan karhean pehmeiltä eikä madoista ole pelkoa.
Omena päivässä pitää lekurin loitolla... Mulla terveyttä riittänee siis tuhdisti näiden myötä!!
Aurinkoista kesän viimeistä päivää, ystävät!