sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hanhet lensivät laukkuun

Tai onneksi lensivät vain laukuksi... Elämäni ensimmäiset lentävät hanhet on nyt ommeltu, ja sangen suloiseksi kassiksi ne päätyivätkin. Laukku törötti valmistuttuaan muutaman päivän olohuoneen nojatuolissa, kun en vaan heti raaskinut siirtää sitä piiloon kaapin uumeniin. Tämä kuva nimittäin on lavastettu, sillä normaalisti naulakko on kukkuroillaan erilaisia pienempiä kasseja, ja niinpä tämä ihanuus ei räpsyä pidempään kuormittanut laukkunaulakkoani. Hang it all sai kuitenkin hetkeksi harvinaisen kunnian roikottaa vain yhtä. Yhden pienen hetken ennen kuin se all palasi koukkuihinsa.


 

Tässä samainen ihanuus päädystä ja pullean lähtövalmiiksi jo pakattuna. Pullistusta edesauttaa työhön kiinnisilitettävä laukkuhuopa, jota myös nyt ensimmäisen kerran kokeilin, ja oikein mainioksi havaitsin.


Kuten kuvasta näkyy, ei tämä väska todellakaan ole mikään labelitön harrastelijaompelijan ähellys, vaan todellakin labelillinen laukku. Lapun sain tillkukollega Sarilta käsityömessutuliaisina, ja siihen on kauniisti tiivistetty olennainen message, just read it:


Love it!!

Samaiselta Sartsalta sain saimme koko ryhmä tuliaisina ihania sydännappeja, joiden kauniista kuoseista kukin sai valita juuri ne omissa silmissään kaikkien kauneimmat. Yksi valinnoistani päätyi heti tuoreeltaan vahvistamaan laukun ison sisätaskun keskisaumaa. Niin naisellista, niin naisellista <3 Eikös vaan?


Kuvat ovatkin jo kertoneet kangasvalintani. Laukusta löytyy niin neidin matosta tuttua pilkkukuosia kuin supernaisellista pakkausmuistilistaa viikonloppulaukkuun. Sellaista nimittäin ompelin pitkin syksyä ajatellen matkoja Itä-Uudenmaan helmeen, mutta laukun valmistuttua suunnitelma muuttuikin: siitä tulee uusi tilkkutyökassini. Siinä roolissa kaunotar kun saa ulkoilla ihmisten ilmoilla useammin, ja kaapissaseisotusaika vähenee olennaisesti. Alakuvassa laukku ja ompelijansa eivät vielä tienneet tilkkulaukusta tulevan tilkkutyölaukku...



Tässä näkyy vähän selvemmin hanhien tikkausmalli johon päädyin: kolmioita kolmioille! Melkeinpä kekseliään omaperäistä... Tummaan ruutuun niin monta rundia pinkkiä kuin mahtui ja vaaleaan vain yksi kierros mustaa, jotta hempeä kuosi varmasti erottuisi. Turhamaistako? Ehkä. So what, I like it!


Vihoviimeinen kuva on ompelukuvista ensimmäinen, mutta nyt kyllä last ja least. Kivahan tämäkin monien suorastaan kammoama malli oli toteuttaa, eikä siitä kammotuksia onneksi jäänyt. Ehkä pieni puudutus, joten voin vain todeta että tehty on ja heittää laukun olalle.

Onnea on kyllä uusi laukku!
Varsinkin itsetehty, kröhöm ;)


14 kommenttia:

  1. En voi kuin nostaa hattua teille tilkkutyön taitajille!! Toki minäkin koitan ihan tosi tarkasti ompelukseni suorittaa, mutta turhan suurpiirteisesti kuitenkin tilkkuilua ajatellen. Ja sit toisekseen, olen kuitenkin liian tarkka suurpiirteiseen tilkkuiluun, meinaan jos sitä tosissani tekisin. Vois muutama ärräpää päästä kun saumat ei ihan kohilleen osuisi...

    Mutta siis hienoa on tilkkuilukassi, kelpaa siellä rykiä!! Että kröhömmm vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kröhöm, kiitos! Ja sitten salaisuuden paljastus: olen supersuurpiirteinen ompelija. Yleensä aina se kostautuu työn loppuvaiheessa, mutta silitys saa kummia aikaan. Samoin ylimääräisten vekkien ompelu...

      Poista
  2. Ihana! Tuo mallikin on niin niin söde, etenkin pullukaksi pakattuna. Pilkkuja, ihania. Ihan kertakaikkinen herkku. Pidä tuota monitoimilaukkuna. Vie ehdottomasti myös katsomaan kaunista Porvoota! Tuo tarvitsee niin paljon ulkoilua ja matkailua, hän ei viihdy komerossa yhtään. Ota välillä töihinkin mukaan ja vaikka ihan ulkoiluttaisit ympäri kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin tää on ihana!!! Malli on muistaakseni elokuisesta Käsityökerho-lehdestä, vink vink ;) Kauhian surkea vinkuna kuuluu nyt eteiskomerosta, ehkä mun pitää mennä nostamaan laukku takaisin eiliseltä vierailijalta vapautuneeseen tuoliin...

      Poista
    2. Vapauta hänet välittömästi tai teen ilmoituksen laukunsuojeluun. Täytyy käydä kirjastossa katsomassa, josko ko lehti löytyisi.

      Poista
    3. Yes, mam! Tytärkin tarjoutui sitä mielellään ulkoiluttamaan :) Varmistin vielä asian ja juu: Suuri Käsityö 8/2015.

      Poista
  3. Mitäs muuta tuosta voi sanoa kun hieno on! Laittaisin kyllä olalleni itsekin sen. Mietin jo mistä saisin elokuun lehden että saisin lisättyä mallin jo muutenkin pitkään tekemislistaani:) Nostaisin kuitenkin laukun alkupään ompelukseksi;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja eikun ompeluintoa laukkuun ja sen jälkeen listan purkuun :)

      Poista
  4. Suorastaan herkullisen näköinen laukku! Hyvä malli ja kivat värit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on :) Värit kuin englanninlakuista..?

      Poista
  5. Ihana laukku, tuo sopisi vaikka koristeeksi seinälle, oikea herkku! Eipä tuollaisia saakkaan muuten kuin itse tekemällä! Kiva naulakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä mä tarvitsenkin laukkunaulakon lisäksi laukkuhyllynkin, samaan tyylin kun tauluhyllyt ja muut koristetasot..? Naulakko on ihan mun lemppari <3

      Poista
  6. Siis laukku sävytetty ompelukoneen mukaan? Tuota voisi kutsua jo hifistelyksi! Laukkusi on ihan selvästi ulkoilmalaukku ja tarvitsee säännöllisiä raittiin ilman kierroksia. Ja ei kai sitä vikinää komerossa jaksa kukaan kauan kuunnella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Niin sävytykseen, hifistelyyn, ulkoiluun kuin vikinään :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)