maanantai 15. elokuuta 2016

Kukat akkunalla

Aikoinani olen tehnyt paljon tilkkutöitä kankaan ohella myös lasista. Vuosia ne koristivat kotimme ikkunoita. Sitten tuli muutto ensin remonttievakkoon ja vuoden päästä paluumuutto uusittuun kotiin, jonka puukehyksiset ikkunat oli poissaollessamme uusittu metallikehyksisiksi.

Evakkomatkaa varten pakkasin työt huolella isoon pahvilaatikkoon, jossa ne näihin päiviin ovat oleilleet, sillä laatikkoa on käsitelty viime vuosina vain ja ainoastaan neljän (!!!) muuton yhteydessä. Huoh. Aina välillä olen muistanut lasityöni ja hetken surrut niiden laatikoistumista.

Tänä kesänä olen tuuletellut asioita elämässäni; karsinut mielipahaa ja surua aiheuttavia tai energiaa syöviä juttuja, ja yrittänyt nostaa pintaan lisää iloa tuottavia. Yksi tällainen juttu on ollut lasityölaatikon avaaminen ja sieltä (edes) muutamien pienten töiden esiin ottaminen.

Nykyisessäkin kodissa ikkunapokat ovat metallia, enkä ole lähtenyt niitä rei'ittelemään, mutta merenrantahuvilallapa pokat ovat puuta, johon oli helppo napauttaa nauloja ja ripustella kukkaruukut verhojen sijaan akkunaan.
 
 

Nämä kukat kukkivat aikoinaan kivitalojen keskellä Punavuoressa. Nyt ne näkivät päivänvalon saniaismättäillä Kivinokassa. Kyökin ikkunassa toki kumpaisessakin osoitteessa. Näyttävät muuten tosi hyviltä ilta-auringon säteillessä keltaoranssin ja punaruskean lasin läpi! Me like <3
 
 

10 kommenttia:

  1. Mökki-ikkunalla ne pääsevätkin täyteen kukoistukseensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kiitos, luonnon helmaan nekin :)

      Poista
  2. Helppohoitoiset kaunokaiset eivät vaadi isommin hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan vaadi, voin rauhassa keskittyä nurmen trimmailuun ;)

      Poista
  3. Ihanat! Ja aina kukkii Mörskän akkunalla, todella kätevää. Meidän möksällä vartoo sammakko samasta materiaalista, jos joku sitä suutelisi. En ole viitsinyt, kun meidän mökkiin ei enempää prinssejä mahdu. Ja sammakko on niin kivan näköinen ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Parempi olla pussammatta tosiaan ettei jo mökkeilevä prinssisi hermostu! Sen sijaan mä voisin vähän koesuukottaa sitä ;)

      Poista
  4. Seuraavalla vierailulla voit sen tehdä, jos lupaat viedä prinssin sitten mukanasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vierailut ovat aina iso ilo kesäparatiisissanne, mutta ajatus sammakkoprinssiin pysyvästi sitoutumisesta on kyllä liian iso juttu nyt mulle :D

      Poista
  5. Kovin hyvin käyvät merenrantahuvilasi kyökin ikkunaan lasitaidetyöt. Kauniita ovat nämä ikikukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt ne ovatkin hoodeilla ainoat kukkivat vielä sitkeästi sinnittelevien syysasterien kanssa...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)