tiistai 16. toukokuuta 2017

Punkit pois nurkista!

Merellisessä kesämajamme ympäristössä viihtyvät koko ajan laajemmalle ja laajemmalle leviävät punkit. Koko pesue on kivuliaasti ja kalliisti niitä vastaan rokotettu, mutta silti ajatus niistä pöpöineen inhottaa suuresti. Jokailtaiset punkkitarkastukset ovat aivan liian usein jääneet meillä pelkäksi suunnitelmaksi tai äidin huono omatunto -osastossa roikkuvaksi möykyksi kun hämärässä majassa olemme hellepäivistä ja uinneista raukeina kaatuneet sänkyyn höpöttelemään mukavia ennen nukahtamista.

Punkkikarkotesumutteet ovat unohtuneet happanemaan mökin hyllylle ja punkkipihdit lojuvat (onneksi) käyttämättöminä laatikossa. Viime vuonna kuitenkin tietämättäni hoidin ongelmaa luomusti oman mökin ympäriltä kauniilla, rehevällä ja huumaavasti tuoksuvalla laventelilla. Olin puskan hankkinut ja terassiruukkuun istuttanut ihan vaan omaksi ilokseni. Talvella sitten luin punkkien inhoavan laventelin tuoksua, ja tajusin miksi olimme riesoilta säästyneet, vaikka naapurimajalaiset raportoivat niihin uudelleen ja uudelleen törmänneensä.

Samaisessa artikkelissa mainittiin myös sitrus punkkien yhdeksi inhotustuoksuksi. Niinpä olen nyt valmistautunut tulevaan mökkikauteen hankkimalla luottopuutarhuriltani ison kimpun erittäin vahvasti sitruunalle tuoksuvan palsamipelargonin pistokkaita. Kasvin kauppanimenä näkee usein myös tuoksupelargonin.


Toistaiseksi vielä pieniä juuria maljakossa työstäessään oksat tuoksuvat kotiparvekkeella, mutta harvase päivä käyn tsekkaamassa tilanteen josko pääsisi pian pistokkaita multaan istuttelemaan. Kenties tulevaan viikonloppuun jo saisi mahdutettua tällaisenkin istutusmatkan? Ainakin sellaisesta on aurinkoisena arkipäivänä mukava haaveilla, ja siten pitää kesän ja mökkeilyn odotuksen tunne vahvana arjen karusellissa pyöriessä.

 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Tilkkuilijan poika

Ei ole nyt kyseessä lentäjän poika, joka vielä lentäisi isäänsäkin paremmin, vaan tilkkuilijan poika, joka ehkä kirjoitteli äitiäänkin paremmin ;) Ylpeä äiti sitten innolla askarteli lakkiaiskutsuvaihtoehtoja lapsen valkkailtavaksi. Kun yhteisymmärrys lopullisesta versiosta oli löytynyt ("Äiti, eksä vois heti kertoa mikä on sun suosikki, niin multa säästyis valinnan vaiva..?"), pääsi äitee itse askarteluun. Mitenpä muutenkaan kuin tilkkuilijan perustyökalujen eli leikkurin, viivaimen ja alustan avustuksella..?!?


Poika taitaa jo kauhulla odottaa iltaa jolloin säädetään menu kohdalleen. Rippijuhliinsa sai aikoinaan Red Velvet Caken. Mitäköhän samettista tarjottavaa nyt keksimmekään? Kaikki kait kuitenkin about hyvin niin kauan kun ei livetä juuttikangasosastolle, ja panna pöytää koreaksi kurkkuun juuttuvilla herkuilla..?

Tällaista tähän väliin. Mitäs teille?


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Metsään mentiin

Sain täydelliseltä ystävältä joululahjaksi aivan huippuihanan lahjakortin, jolla hän lupautui viemään mut metsään maaliskuussa yhtenä Suomen luonnon neljästä juhlapäivästä. Mahtista että 100-vuotiastamme näinkin juhlitaan! Juhlat niin mun makuun kuin olla ja voi <3



"Satavuotiaan Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri vuodenaikojen lauantaipäivänä". Retkikohteeksi ystävä oli valinnut meille itäiseltä Uudeltamaalta Loviisan kyljestä Kukuljärven reitin. Matkalla poikkesimme Sipoon ihanassa N'avetta -leipomokahvilassa aamukaffeella toteamassa paikan todella ansainneen tuoreen voittonsa aamiaispaikkakisassa.

Opaskirja ohjasi meidät Ruotsinpyhtäällä urheilukentän laidalle, jossa kirjan mukaan "upea porttirakennelma" saatteli meidät matkaan. Termi upea sai kikatustemme maustamana aivan uuden mittasuhteen, mutta matkaan pääsimme siitä joka tapauksessa mainiosti.



Seurailimme polkua pitkin sulavan Kymijoen vartta ja ihastelimme yhteen ääneen lähimatkailun hienouksia. Kaikkihan me olemme mantsantunneilla Kymijoen alueesta oppia ammentaneet, vaan ihan jokainen, tässä tapauksessa meistä kumpainenkaan emme olleet sinne saakka kotimaanmatkoillamme ehtineet. Kyllä kannatti mennä!



Jokirannasta reitti nousi kivikkoisille kallioharjanteillle. Noustessa oli aikaa ihastella ja ihmetellä jääkauden voimaa, joka on heitellyt isompia ja pienempiä siirtolohkareita kallion kupeet täyteen. Kateeksi ei käynyt muinaisia pellonraivaajia niillä kulmin!

Vatsat välipalalla ravittuina ja auringosta raukeina saattoi matkaa taas jatkaa köydestä itsensä kallion laelle kiskoen. Henkeäsalpaavan upeat olivat maisemat ja alla levittäytyvä koivikko näytti paljaaltaan lähinnä varvikolta jalkain juuressa.

Harjanteilta laskeuduimme Kukuljärven rantaan, jossa pilkkijöitä tovin tarkkailtuamme itsekin uskaltauduimme vielä jään yli kävelemään kohden laavurantaa. Aurinko sai helliä poskipäitä ja käpyrauhasia trangian poristessa vettä kuumaksi retkikuivamuoniin ja kuksan täytteeksi.



Kaltaisilleni vaellusharrastuksen aloittelijoille annan yhden ensiarvoisen tärkeän vinkin: kun kerran lähdet metsään päiväksi, niin pidä huoli että lähdet sinne martan matkaan! Näin varmistat ylihyvät pöperötarjonnat ;). Ihan joka vaelluksella kun ei taida olla vastaleivottua mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta tarjolla?!? Meillä oli. Niin tällä reissulla kuin seuraavallakin!

Opaskirja vinkkasi meidät etsimään alueella oleilleen paimenen kotiluolaa, joka aikamme kallioita kierreltyämme löytyikin jäisen polun päästä. Matkan varrelta sinne sen sijaan löytyi jotain paljon koskettavampaa: kauniin terhakkaasti lumipeitteestä vapauteen pyrkivät saniaiset. Aivan uskomattoman kaunista ja niin ihanan elinvoimaista!



Alkuilta oli jo käsillä kun palailimme Kymijoen vartta kohden kuulua porttirakennelmaa ja autoa, jolla hurautimme Loviisan hiljaiselle satama-alueelle herkuttelemaan toisetkin piirakkapalat. Tarkoitus oli nauttia ne illan viimeisillä auringonsäteillä lämmitellen, mutta tulipahan syötyä ne ainakin laiturin päässä. Joku olisi saattanut ihmetellä kahta hysteerisesti kikattavaa piirakanpopsijaa pimenevällä laiturilla pakkasen kiristyessä, mutta me olimme päättäneet kerätä senkin muiston vanhainkodin kiikkustuolissa kerrottavaksemme. Suosittelen...

Lounastauolla ystäväni oli harmitellut sitä ettei perheestään kukaan ole innostunut hänen kanssaan metsään lähtemään, ja päivän annista halkeamaisillani lupasin hövelisti lähteväni AINA metsään hänen kanssaan. Tästä riemastuneena joululahjaksi saatu metsään meno muuttuikin kertaheitosta jokakuiseksi vaelluspäiväksi. Mikäs sen mukavampaa!!! Vähän kuin autolastillinen lahjoja olisi muuttunut rekkalastilliseksi...

Siltä istumalta sovimme uusinnan koittavan pääsiäisenä, ja minun hommaksi jäi vuorostani valita seuraava retkikohde. Intensiivisesti luin opaskirjaa vuorostaan läntisen Uudenmaan retkikohteista noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Vaihtoehtoja puntaroidessamme kummallakin meistä oli hyvin pian selvänä päivän Porkkalan ulkoilualueilla Kirkkonummella houkuttelevan siihen hätään kaikkein eniten.

Aamuauringossa suuntasimme auton nokan kohden Porkkalanniemeä. Tiedossa oli että edellispäivänä oli sopivasti auennut kahvila matkan varrelle, joten se ensietappina huristelimme paikalle, ja matkan varrella totesimme sään suosivan ja meitä hellivän aina retkipäivinämme.



Autosta luontoon päästyämme totesimme humpsahtaneemme merellisen niemen kallioisessa maastossa kuin kertaheitolla Lapin maisemiin. Niin oli merituulet tuivertaneet maaston jylhäksi ja matalakasvuiseksi. Lennätinvuoren laella valkohäntäpeura vilisti neniemme edestä sellaista vauhtia, että kamerat jäivät suosiolla taskuihin verkkokalvojen taltioidessa näkyä mieliimme.

Huimat kalliot saivat meidät huokailemaan niin laella kuin meren rannalla, jossa välillä osa reitistä kulki jopa sileää pyllymäkeä kohden hyistä vettä. Vauhti oli kuitenkin hallinnassa ja kengät pysyivät kuivina ;)
 


Vaikka olimme niin lähellä koteja, niin silti tunnelma oli kuin olisi ollut kovinkin kaukana. Lapin tunnelmista ja jylhistä merenrantamaisemista pääsi jopa japanilaisten puutarhojen sfääreihin käkkärämäntyjä ja luonnon muovaamia "vesipuutarhoja" ihastellessa.



On meillä uskomattoman upea luonto, ja on se kyllä hyvä että Porkkalan vuokra-aikakin jäi reiluun viidennekseen alkuperäisestä 50 vuoden suunnitelmasta. Hienoa ettei veli venäläinen keksinyt alueelle pidempään käyttöä, vaan asukkaat pääsivät korjailemaan tiluksiaan ja me muut sen upeassa luonnossa samoilemaan.

Eväsleirin pystytimme Porkkalanniemen nokkaan. Joutsenpariskuntaa ei meidän läsnäolomme haitannut, päinvastoin soivat meille kevätinnoissaan huiman lentonäytöksen aivan nokkaimme eestä. Sille ja meille oli aihetta kippistellä sillä välin kun eväät muhivat kypsiksi!


 

Tulipahan nautittua ikimuistoinen pääsiäisateria ulapalle tuijotellessa auringon sekä merituulen ahavoittaessa kasvot ihanan rohtuneiksi. Seuraavanakin päivänä muisti ulkoilleensa, ja se muisto sitten vasta lämmittikin lasin läpi vesisadetta katsellessa!!

Toukokuun retkipäivä suuntautuu myös läntiselle Uudellemaalle. Tuolloin vaeltelemme Karkalissa. Kesällä on suunnitelmissa tutustua Uudenmaan saaristoon, telttailla kenties rantakalliolla tai Nuuksion metsissä, ja suunnata hyttysten häivyttyä kauas pohjoiseen kävelemään tunturilta toiselle. Aivan huimaa!!!

Lapinvaellusta pian Porkkalanretkemme jälkeen ehdottaessaan ystäväni oli varautunut pitkälliseen ylipuhumiseen, joten taisikin suorastaan hieman hämmästyä kun välittömästi ilmoitin olevani messissä. Se mitä hän ei tiennyt puhelua aloittaessaan, oli se että ryhtyipä siinä juuri purkamaan lentoaikatauluiksi, reittisuunnitelmiksi ja varustehankintalistoiksi pitkäaikaista salaista haavettani. Mä taas mietin aikatauluja lukkoon lyödessämme ja lentoja siltä istumalta maksaessani parhaiden ystävien olevan heitä jotka lukevat ajatuksia <3

Seuraavaa retkipäivää jo innolla odotellen...
 
 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Tilkkulanit

Tilkkuterapiassa kausi päättyi jo muutama viikko sitten, mutta se ei onneksi tarkoittanut sitä että tilkkuterapialaisten tilkkuilukausi olisi vielä päättynyt. Ehei; me senkun lisäsimme kierroksia ja päätimme ryhtyä ompelemaan yötä myöten! Lanit pystyyn siis!!


Tätä varten buukkasin taloyhtiömme kerhohuoneen Helsingin kattojen tasalta. Aurinkoisena lauantaiaamuna kokoonnuimme brunssille maailmaa parantelemaan ja ompeluorientoituimaan.


Croissantit eivät kauaa pöydällä vanhenneet kun oli jo aika nostaa koneet tilalle. Vatsat täynnä eivät koneet olleet ehtineet pitkään surista kun ensimmäinen peitto jo oli valmiina! Vaikka tehokkaita olemmekin, niin myönnettäköön tuon peiton ompeloituneen ja tikkautuneen aiemmin, ja nyt laneissa saaneen reunuksen ympärilleen. Mutta siis peitto valmistui anyhow!!

Turinan ja surinan lomassa ompeloitui viikonlopun varrella muitakin peittoja ja useampiakin laukkuja niin valmiiksi kuin valmiimmiksi. Sopivissa lomissa  kokkailimme ja nautimme pizza- ja salaattibuffia, päivä- ja iltakaffitteluja herkkuineen, ilta- ja aamupaloja ja joka väliin hörimme skumppaakin. Oli kyllä vhh:t ja sokerilakot niin katkolla kuin olla ja voi...

Seuraavat neljä kuvaa nappasin terapiaryhmämme Fb-sivulta, jonne Marle oli kauniita otoksiaan julkaissut ryhmäläisten iloksi. Kuvissa on ainakin minun silmissä ihania tunnelmia, kevään iloa ja tekemisen meininkiäkin.

Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva. Henkilön Marja Karlin kuva.
















 
Sisäpöydän olivat vallanneet koneet, joten terassipöytä oli vuoroin toisena leikkuupöytänä, vuoroin lounaspaikkanamme. Aurinko suosi puuhaa, joskin tuuli oli sen verran navakka että uutuusruokalaji lentosalaatti tuli samalla myös lanseerattua. Salaatti oli maittava, mutten silti kirjaa tänne sen ohjetta saati suosittele sitä ;)

Illan mittaan maltoimme kömpiä lauteille löylyjen ja kuorintojen hellittäväksi, ja sitten taas naamat punoittaen jatkoimme ompelua yötä myöten. Suuri osa seitsemän hengen porukastamme käväisi kotosalla yöpymässä, mutta tosilanittajan varusteista löytyi makuupussi, jossa pötkähtää yöksi vuodesohvalle ennen aamun jatkoja.

Hämmentävää oli se miten oma operaationi "tilkkulooda tyhjäksi" eteni: kaksi päivää sinnikkäästi ommeltuani kasassa oli blokit vauvanpeittoon ja torkkupeiton puolikkaaseen, mutta looda edelleen lähes yhtä täysi kuin sen laneihin kantaessani. Totaalisen outoa!!


Näissäkin laneissa tosiaan pöydät olivat täynnään koneita ja niiden innokkaita räpeltäjiä, mutta kolajuomaa ei kulunut pisaraakaan. Nesteytyksestä toki huolehdittiin kuitenkin. Siinäkin oli sitten samoja piirteitä kuin tilkkujen hupenemisessa: kovasti tehtiin töitä, mutta silti jotain jäi jäljelle. Juomia kyllä paljon vähemmän kuin tilkkuja...


Kyllä mua näin vielä arkenakin hihityttää tää aikuiseen ikään päässeen naislauman lanitusinto! On taas mitä mummona muistella. Eikä muistoissa mitenkään vähäisimpänä lapsosen ilme kun kuuli äiteensä järjestävän lanit kattosaunalla kamuilleen ;)

Hetki arkea tähän väliin, ja sitten voikin aloittaa seuraavien sessioiden suunnittelun. Niin kivaa tää kimppaompelu on, ettei siitä tarpeekseen meinaa saada. Nytkin on ihan selvästi vieroitusoireet päällä, vaikken aivan satavarmaksi uskalla sanoa mistä osasta viikonlopun nautintoja eniten...