10.5.17

Metsään mentiin

Sain täydelliseltä ystävältä joululahjaksi aivan huippuihanan lahjakortin, jolla hän lupautui viemään mut metsään maaliskuussa yhtenä Suomen luonnon neljästä juhlapäivästä. Mahtista että 100-vuotiastamme näinkin juhlitaan! Juhlat niin mun makuun kuin olla ja voi <3



"Satavuotiaan Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri vuodenaikojen lauantaipäivänä". Retkikohteeksi ystävä oli valinnut meille itäiseltä Uudeltamaalta Loviisan kyljestä Kukuljärven reitin. Matkalla poikkesimme Sipoon ihanassa N'avetta -leipomokahvilassa aamukaffeella toteamassa paikan todella ansainneen tuoreen voittonsa aamiaispaikkakisassa.

Opaskirja ohjasi meidät Ruotsinpyhtäällä urheilukentän laidalle, jossa kirjan mukaan "upea porttirakennelma" saatteli meidät matkaan. Termi upea sai kikatustemme maustamana aivan uuden mittasuhteen, mutta matkaan pääsimme siitä joka tapauksessa mainiosti.



Seurailimme polkua pitkin sulavan Kymijoen vartta ja ihastelimme yhteen ääneen lähimatkailun hienouksia. Kaikkihan me olemme mantsantunneilla Kymijoen alueesta oppia ammentaneet, vaan ihan jokainen, tässä tapauksessa meistä kumpainenkaan emme olleet sinne saakka kotimaanmatkoillamme ehtineet. Kyllä kannatti mennä!



Jokirannasta reitti nousi kivikkoisille kallioharjanteillle. Noustessa oli aikaa ihastella ja ihmetellä jääkauden voimaa, joka on heitellyt isompia ja pienempiä siirtolohkareita kallion kupeet täyteen. Kateeksi ei käynyt muinaisia pellonraivaajia niillä kulmin!

Vatsat välipalalla ravittuina ja auringosta raukeina saattoi matkaa taas jatkaa köydestä itsensä kallion laelle kiskoen. Henkeäsalpaavan upeat olivat maisemat ja alla levittäytyvä koivikko näytti paljaaltaan lähinnä varvikolta jalkain juuressa.

Harjanteilta laskeuduimme Kukuljärven rantaan, jossa pilkkijöitä tovin tarkkailtuamme itsekin uskaltauduimme vielä jään yli kävelemään kohden laavurantaa. Aurinko sai helliä poskipäitä ja käpyrauhasia trangian poristessa vettä kuumaksi retkikuivamuoniin ja kuksan täytteeksi.



Kaltaisilleni vaellusharrastuksen aloittelijoille annan yhden ensiarvoisen tärkeän vinkin: kun kerran lähdet metsään päiväksi, niin pidä huoli että lähdet sinne martan matkaan! Näin varmistat ylihyvät pöperötarjonnat ;). Ihan joka vaelluksella kun ei taida olla vastaleivottua mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta tarjolla?!? Meillä oli. Niin tällä reissulla kuin seuraavallakin!

Opaskirja vinkkasi meidät etsimään alueella oleilleen paimenen kotiluolaa, joka aikamme kallioita kierreltyämme löytyikin jäisen polun päästä. Matkan varrelta sinne sen sijaan löytyi jotain paljon koskettavampaa: kauniin terhakkaasti lumipeitteestä vapauteen pyrkivät saniaiset. Aivan uskomattoman kaunista ja niin ihanan elinvoimaista!



Alkuilta oli jo käsillä kun palailimme Kymijoen vartta kohden kuulua porttirakennelmaa ja autoa, jolla hurautimme Loviisan hiljaiselle satama-alueelle herkuttelemaan toisetkin piirakkapalat. Tarkoitus oli nauttia ne illan viimeisillä auringonsäteillä lämmitellen, mutta tulipahan syötyä ne ainakin laiturin päässä. Joku olisi saattanut ihmetellä kahta hysteerisesti kikattavaa piirakanpopsijaa pimenevällä laiturilla pakkasen kiristyessä, mutta me olimme päättäneet kerätä senkin muiston vanhainkodin kiikkustuolissa kerrottavaksemme. Suosittelen...

Lounastauolla ystäväni oli harmitellut sitä ettei perheestään kukaan ole innostunut hänen kanssaan metsään lähtemään, ja päivän annista halkeamaisillani lupasin hövelisti lähteväni AINA metsään hänen kanssaan. Tästä riemastuneena joululahjaksi saatu metsään meno muuttuikin kertaheitosta jokakuiseksi vaelluspäiväksi. Mikäs sen mukavampaa!!! Vähän kuin autolastillinen lahjoja olisi muuttunut rekkalastilliseksi...

Siltä istumalta sovimme uusinnan koittavan pääsiäisenä, ja minun hommaksi jäi vuorostani valita seuraava retkikohde. Intensiivisesti luin opaskirjaa vuorostaan läntisen Uudenmaan retkikohteista noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Vaihtoehtoja puntaroidessamme kummallakin meistä oli hyvin pian selvänä päivän Porkkalan ulkoilualueilla Kirkkonummella houkuttelevan siihen hätään kaikkein eniten.

Aamuauringossa suuntasimme auton nokan kohden Porkkalanniemeä. Tiedossa oli että edellispäivänä oli sopivasti auennut kahvila matkan varrelle, joten se ensietappina huristelimme paikalle, ja matkan varrella totesimme sään suosivan ja meitä hellivän aina retkipäivinämme.



Autosta luontoon päästyämme totesimme humpsahtaneemme merellisen niemen kallioisessa maastossa kuin kertaheitolla Lapin maisemiin. Niin oli merituulet tuivertaneet maaston jylhäksi ja matalakasvuiseksi. Lennätinvuoren laella valkohäntäpeura vilisti neniemme edestä sellaista vauhtia, että kamerat jäivät suosiolla taskuihin verkkokalvojen taltioidessa näkyä mieliimme.

Huimat kalliot saivat meidät huokailemaan niin laella kuin meren rannalla, jossa välillä osa reitistä kulki jopa sileää pyllymäkeä kohden hyistä vettä. Vauhti oli kuitenkin hallinnassa ja kengät pysyivät kuivina ;)
 


Vaikka olimme niin lähellä koteja, niin silti tunnelma oli kuin olisi ollut kovinkin kaukana. Lapin tunnelmista ja jylhistä merenrantamaisemista pääsi jopa japanilaisten puutarhojen sfääreihin käkkärämäntyjä ja luonnon muovaamia "vesipuutarhoja" ihastellessa.



On meillä uskomattoman upea luonto, ja on se kyllä hyvä että Porkkalan vuokra-aikakin jäi reiluun viidennekseen alkuperäisestä 50 vuoden suunnitelmasta. Hienoa ettei veli venäläinen keksinyt alueelle pidempään käyttöä, vaan asukkaat pääsivät korjailemaan tiluksiaan ja me muut sen upeassa luonnossa samoilemaan.

Eväsleirin pystytimme Porkkalanniemen nokkaan. Joutsenpariskuntaa ei meidän läsnäolomme haitannut, päinvastoin soivat meille kevätinnoissaan huiman lentonäytöksen aivan nokkaimme eestä. Sille ja meille oli aihetta kippistellä sillä välin kun eväät muhivat kypsiksi!


 

Tulipahan nautittua ikimuistoinen pääsiäisateria ulapalle tuijotellessa auringon sekä merituulen ahavoittaessa kasvot ihanan rohtuneiksi. Seuraavanakin päivänä muisti ulkoilleensa, ja se muisto sitten vasta lämmittikin lasin läpi vesisadetta katsellessa!!

Toukokuun retkipäivä suuntautuu myös läntiselle Uudellemaalle. Tuolloin vaeltelemme Karkalissa. Kesällä on suunnitelmissa tutustua Uudenmaan saaristoon, telttailla kenties rantakalliolla tai Nuuksion metsissä, ja suunnata hyttysten häivyttyä kauas pohjoiseen kävelemään tunturilta toiselle. Aivan huimaa!!!

Lapinvaellusta pian Porkkalanretkemme jälkeen ehdottaessaan ystäväni oli varautunut pitkälliseen ylipuhumiseen, joten taisikin suorastaan hieman hämmästyä kun välittömästi ilmoitin olevani messissä. Se mitä hän ei tiennyt puhelua aloittaessaan, oli se että ryhtyipä siinä juuri purkamaan lentoaikatauluiksi, reittisuunnitelmiksi ja varustehankintalistoiksi pitkäaikaista salaista haavettani. Mä taas mietin aikatauluja lukkoon lyödessämme ja lentoja siltä istumalta maksaessani parhaiden ystävien olevan heitä jotka lukevat ajatuksia <3

Seuraavaa retkipäivää jo innolla odotellen...
 
 

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Sinulla on onnea omistaa tuollainen ystävä! Minun ystävät lähtevät mukaan patikoimaan kaduille enkä kyllä tumpelona uskaltaisi heidän kanssaan metsään mennäkään. Eksyisin heti. Paitsi olisikin kiva eksyä vaikka kangasmetsään : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa on helppo kuvata ;) Olen onnekkaasti teidän ihanien ystävien ympäröimä! Kangasmetsä, tilkkuilijan lempimetsikkö :D

      Poista
  2. Malja ystävyydelle <3

    VastaaPoista
  3. Upea on upea vaikka voissa paistaisi! Siis porttkikin.

    Kivoja retkiä ja allekirjoitan täysin, että kannattaa lähteä matkaan martan kanssa. Pahin seuralainen olisi joku, joka nälissään marisisi ja kärisisi koko matkan.

    Suomessa on niin paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Porkkala olisi yksi sellainen. Saaristo on mulle ihan tuntematonta. Lappia en uskalla ajatella, sillä minkäänlainen hyttysen ininä saa mut aivan raivon valtaan. Varmaan jokin alkukantainen muisto siltä ajalta, kun asusteli luolissa...

    Sulla on ihana ystävä. Ja taidat olla itse samanlainen.

    VastaaPoista
  4. Hienoja maisemia ja upeat eväät. Suosittelen lämpimästi myös Repoveden aluetta, vaikka ei taida tuohon tunnin matkasäteeseen mahtuakaan. Siellä on pohkeille haastetta ja komeita näkymiä. Tuli mieleen Vysotskin Ystävän laulu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Repoveden upeutta kävin ihailemassa pari vuotta sitten, aivan huima paikka!! Heti alkoi hyräilyttää ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)