26.11.18

Kärkihankkeita

Taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta jolloin töissä siivoillaan hektisesti pöydän kulmilta tämän vuoden hommat tehdyiksi, ja samalla pohditaan jo joulun, siis pyhien ja lomien, jälkeistä aikaa, uuden vuoden alkua ja uusia kuvioita. Pohdimme, kiteytämme ja kirjaamme tehtäviämme toimintasuunnitelmiin, ja vallitsevassa jargonissa nimeämme osan töistä kärkihankkeiksi.  Kimpassa pohdiskellaan aatosten terävin kärki suorastaan puuduksiin saakka.

Muutaman männä kerran olen Tilkkuterapiassakin keskittynyt hyvin intensiivisesti kärkihankkeisiin.  Aivot eivät ole silloin päässeet puutumaan, päinvastoin. Korkeintaan peffa on puutunut kovilla penkeillä tiiviisti istuskellessa. Mutta on ollut puuha niin antoisaa, että on sen kaiken puudutuksen väärtti!




Värikynäpaletti alkaa olla jo Faber-Castellin keskikokoisen peltirasiallisen kokoinen. Muutaman kynän vielä väsään, jotta ovat yhteen ommeltuina myös ison tyynyn kokoinen. Jo tässä vaiheessa työtä olen päättänyt, etteivät kynät ompeloidu toisiinsa sävyjärjestyksessä, vaan sikin sokin, kuten ne ainakin meillä laatikossakin ovat muutaman käyttökerran jälkeen.

Varsinainen syy tähän ratkaisuun on tosin se, että kankaiset kynät "katosivat" toisiinsa, kun ne ryhmiteltiin session päätteeksi sävyittäin. Mun elämässä niin moni asia on nykyään muutenkin just niin kuin se itselle parhaalta tuntuu ja vailla ylimääräisiä rajoittimia, joten miksei myös tässäkin työssä?


Värikästä päivänjatketta!






22.11.18

Kaikki keinot käytössä

Tällä äiteellä alkaa olla lähes kaikki keinot käytössä hillitessään ison lapsosensa ikävöintiään. Tovi sitten kotoa poismuuttanutta lapsosta naurattaa makeasti kun näkee millä tuoksukynttilät on nykyään korvattu mamin kodin uutena huonetuoksuttajana. Joutunen vielä parfyymiostoksille miesten tuoksujen puolelle kun näytelappu on nuuhkittu "kuiviin".


Kyllä äidit saavat näin tehdä. On suorastaan äitien oikeus käyttäytyä tarvittaessa kummasti.

15.11.18

Penaalin terävimmät kynät

Kyllähän mä aivan hyvin muistan äidin neuvon, ettei keskeneräisiä töitä koskaan pitäisi esitellä, mutta koska kaikkihan me tiedämme äiti-tytär -jutut ja koska oon niin innoissani eilisistä ompeluksista, niin toimin juuri toisin kuin on neuvottu, ja esittelen vielä vähän hölmöltä näyttäviä tekeleitäni.

Aikani ihailin lukuisia värikynätöitä, ja kun pari viikoa sitten ne olivat Tilkkuterapian ohjelmassa, niin otin härkää sarvista ja puhisten piirtelin kaavoja paper piecing -työhön. Nämä kaavalliset työt kun eivät varsinaisesti ole mun juttu, ja sen tietävät kaikki ryhmässämme!!! Ihana opekin jo vitsailee silmät naurusta viiruina tyypillisestä pedantista neitsyt-luonteestani. Not me, vain ne toiset...




Ensimmäinen terapiakerta meni enimmäkseen kaavoja väsätessä ja ekan kynän vaatimiin lukuisiin purkutöihin. Että se pirun ratkojakin otti ja katosi juuri samaan saumaan, niin aikaavievää oli jatkuvasti pyytää ratkojaa lainaksi naapurilta. Vähän noloakin se tietysti oli kaiken harmittavuuden lisäksi.

Kotiinpalataessa esittelin anopille kolmen tunnin aikaansaannokseni, yhden pinkin kynän. Katsoi työtä, katsoi mua ja totesi kannustavasti josko seuraavalla kerralla olisin vähän tehokkaampi. Meillä oli jälleen kerran yhteinen toive ja mulla tavoite.


Eilen homma oli jo himpun vahvemmin hallussa, joten päätin ottaa oikotien onneen käyttöön, ja heivasin hiiteen kaavat kynän varsien osalta. Niinpä purettavaa oli enää kärkien kanssa. Työ eteni huomattavasti vauhdikkaammin.

Kynien raidat ovat 3/4 tuumaa leveät. Kaavalla ommelluissa saumanvarat ovat kapeammat, joten kynät ovat paksumpia. Ilman kaavaa tekemäni varret ompelin leveähkön paininjalan päästä, joten kynistä tulee ohuemmat. Ensi kerralla taidan ommella penaaliini kyniä myös tuuman levyisistä kaitaleista, jotta saan työhöni oikein monenpaksuista ja -pituista kynää. Sellaisiahan värikynäpurkkikin on pullollaan.


Nyt kärjen ja varren yhtymäkohdat näyttävät vielä ihan muotopuolilta, mutta saumanvarojen ommeltuessa kohdilleen paranee sekin tilanne vielä parempaan suuntaan. Muutamat kynät jäivät illalla ilman kärkiä, ja laukussa odottaa vielä jokunen värisetti, jonka haluan ommella lisäkyniksi.

Kuosien ja sävyjen sommittelu on nyt mitä sattuu johtuen rajallisesta kangasvarastosta, ja jo tässä vaiheessa työtä hoksaan juttuja joita voisi tehdä paremmin. Kehityn siis koko ajan. Kukaties innostun tehtailemaan kyniä ihan urakalla?!?


Toistaiseksi kuitenkin suunnitelmana on että tyynyllinen niitä riittäisi. Työn tekee erityisen haastavaksi se että päänalusen, jota koristavat penaalini ne kenties kaikkein terävimmät kynät, tulisi olla mukavan pehmeä. Sellainen jota vasten saattaisi vaikka torkahtaa soffalla illan hämäryydessä. Katsotaan miten tässä haasteessa onnistun...



14.11.18

Hissukseen


Elämä soljuu meillä nyt tovin ylen kovin hissukseen. Ei edes pienin askelin, vaan kirjaimellisesti rullaten. Tässä vallitsevassa loka-marraskuun lonkeronharmaudessa ja koleudessa vietän puolet vuosilomastani lasta sairaalassa ja kotona hoivaten.

Lapsi ei ole sairas, päinvastoin häntä korjataan entistä eheämmäksi. Hän ei vaan nyt juuri pärjää itsekseen, sillä kävellä tai edes jaloilleen ei voi nousta vielä moniin viikkoihin. Elämä on hidastunut hoivan ja toipumisen priorisoituessa meidän ykkösjutuiksi, ja lähes kaiken ylimääräisen karsiutuessa ohjelmistosta.


Taivas on harmaa, mutta mielet onneksi pääsääntöisesti aurinkoisemmat. Valtava operaatio sujui hienosti Suomen huippuspesialistien toimesta, toipuminen etenee mainiosti ja meitä piristää paljon myös kotiin kääntynyt vilkas sosiaalinen elämä ja kannustavat viestit.

Lautapelit on kaivettu esiin, kirjoja tullut luettua meistä useammankin, ja Netflix pyörii tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Elämä on keskittynyt soffan ympärille. Kotia koristaa kauniit kukat, ja herkkuja riittää tarjolla jo suorastaan liikaakin!

Nämä ihanat kaalit toi rakas ystävä tunti sairaalasta paluumme jälkeen piristämään meitä. Muutamaa päivää myöhemmin saapui joukko lapsen koulukavereita tuoden mukanaan ison kukkakimpun. Suorastaan liikutuin huomatessani teinityttöjenkin antavat toisilleen kukkia <3


Ulkoilu, tai oikeastaan lenkkeily, hoituu sateelta suojassa sisätiloissa. Shoppailua rakastavaa teiniä se ei tunnu haittaavan lainkaan ;)


Meistä monen pahaa mieltä on aikojen saatossa hoidettu herkuilla, asia joka nykyään saa osakseen tuomitsevuutta niin ravintoterapeuttien kuin psykologien osalta. Mummi kuitenkin luottaa vanhaan reseptiinsä, ja kiikuttaa kyökkiin perinteisen tiikerikakun junaillessaan toipilasta tapaamaan. Osansa tästä lääkkeestä saa onneksi muukin perhe.


Kouluun ja töihin, harrastuksiinkin palaillaan hissukseen. Invataksi kyyditsee meitä viikottain uuteen uljaaseen Lastensairaalaan toipumista ja edistymistä toteamaan, siihen lisädraiviakin hakemaan. Kelan taksipalveluihin tuntumaa otellessa on aikaa ihailla sairaalan taidetta ja tiloja. On huima etuoikeus saada hoitoa tuollaisessa paikassa!


Vaikka elämä juuri nyt on rankkaa niin fyysisesti kuin ajoittain psyykkisestikin, niin päällimmäisenä on iso kiitollisuus siitä että tällainen hoiva on meillä mahdollista, ja että se toteutetaan niin upeasti. Kaiken mediaurputuksen keskellä muistaa taas erittäin konkreettisesti elävänsä hyvinvointivaltiossa.

Meillä tämä elämänvaihe kestää vain viikkoja, korkeintaan muutamia kuukausia. Tämä hetkellinen rankkuus on tyystin eri kategoriassa kuin heillä, jotka turvautuvat yhteiskunnan tarjoamiin apuihin koko elonsa. Näinä päivinä ajatuksemme ovat useaan otteeseen käyneet heissä, täysin vieraissa ihmisissä. Omat ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Tunne ja ymmärrys jota haluan meidän vaalivan.



27.10.18

Vihreää voimaa

Partsin kesäinen kukkaloisto on enää muisto vaan, mutta ruukuissa riittää vielä vihreää rehevyyttä runsaasti. Kesän ulkona viettäneet viherkasvit, huonekuusi ja orkidea ovat palanneet kylmenneiden öiden myötä sisälle. Samaan ruukkuun päätyneistä kolmesta orkideasta yksi antaa lupausta tulevasta kukinnasta hennon kukkavanan kasvattamisen myötä.


Vihreää kukkaa pukkaa nyt kulkeutumaan kotiin. Tai no, kukkaa ja kukkaa, kasvia oikeastaan enimmäkseen. Vihertävät krysanteemit kun ovat ainoat kukalliset.


Metsäretkellä koppa täyttyi sienten sijaan lehdensä pudottaneilla mustikan varvuilla, jotka kynttilän kanssa virittävät jo ajatukset ihan Halloweeniin.



Tuntuu että kodin voisi nyt täyttää kynttilöillä ja kasvi-ihanuuksilla, asioilla joista tankata itseensä energiaa syksyn haasteisiin.


Viheriloa sinunkin päiviin <3


24.10.18

Syyssiivoukset

Kuuma kaakao vauhditti ja lämmitti touhuajia.
Kimpassa sudittiin mökkimiljöö siistiksi
ennen loppuviikoksi luvattuja lumia,
tai ainakin suuria sateita.
Saas nähdä mitä saadaan.

Kaksoset harjojen kanssa katolla kikattelemassa,
jäkälälle ja sammaleellekin kyytiä antamassa.
Minä pihamaalla haravalla syyslehdet kasaamassa,
koko väriloiston kompostiin kärräämässä.



 


Turhankin kovaa kyytiä annoin haravalle,

kun vartensa raksahti rumasti poikki.
Naapuriapuun lainaharavan muodossa
päädyin loppumetreillä turvautumaan.

Touhujen päälle riitti intoa ja virtaa metsäänkin mennä.
Vaikka tyhjän kopan kanssa sieltä palattiin, 
ei sekään hyvää mieltä himmentänyt.

Syksy on tältä osin paketoitu.



22.10.18

Sumuista lähimatkailua

Sumuisena loma-aamuna pakkasin eväsreppuun lämmintä kaakaota ja suolaisia sekä vähän makeitakin herkkuja. Hyppäsimme fillarien selkään ja huristelimme pitkin Arabianrantaa kohden Lammassaareen ja edelleen viereiselle Kuusiluodolle johtavia pitkospuita. Kaislikon keskellä kävelimme saarille lampaita silittelemään, kaupunkilaislapsia kauhistaneita papanoita väistelemään, lounastamaan, puihin kiipeilemään (en minä...), sumuun tuijottelemaan, pittoreskeja kesämajoja ihastelemaan, laitureilla pomppimaan (en minä tätäkään...) ja lintutorniin kapuamaan (paitsi minä...).




Mökkeilykausi saaressa näytti täysin päättyneeltä ja terassit erittäin suljetuilta. Vastarannalla olevassa, sumun täysin peittämässä omassa kesäparatiisissa Kivinokassa tuntuu vipinää ja vilskettä riittävän ympäri vuoden. Lammassaaressa oli lomaviikosta huolimatta todella hiljaista. Vain yhdessä majassa näkyi väkeä, ja me muut saarella liikkujat vaikutimme enemmän vähemmän turisteilta. Saari ja luoto ovat ympärivuotisia vakkariretkikohteitani, ja aina sieltä löytää jotain uutta vuodenaikojen vaihtelun myötä.





Sumun takana, uimamatkan päässä tietää olevan oman kotirannan, vaan eipä näy siitä vilaustakaan sumuisena syyspäivänä. Normisti laiturinnokasta voi ihailla myös Tuomiokirkon siluettia, vaan eipä tällä kertaa totta totisesti!

Saarella on aikoinaan sijainnut palvelijattarien kesäkoti, Lepola. Nyt paikan historiasta muistutti hauskat "tienviitat"; puiden oksille ripustetut kauniit valkoiset yöpaidat. Ne liittyivät lokakuun aikana saarella esitettyyn "Rosemaryn huone" -esitykseen, mutta sopisivat kyllä ihan jatkuvaksikin ripustukseksi alueelle.




Viimeksi ystävän kanssa heleässä syysauringossa saarella lenkkeillessämme pääsimme keskelle syyshäiden valmisteluja, ja kauniin raittiusseura Koiton talon, Pohjolan pirtin avoimista ovista kurkkaamaan myös sisään kauniiseen juhlatilaan. Nyt paikka vaikutti sumuisessa hiljaisuudessa lähes eri talolta...




Paluumatkaan mennessä sumu oli sen verran hälvennyt, että kaislikon takana erottui jo Arabianrannan siluetti. Aurinkoisempiakin kuvia saaresta ja juttua sen historiasta on blogissa näkynyt jokunen vuosi sitten.  



Kimpsujen kuljettelussa pitkospuita pitkin oivat kärryt on lukittu puihin odottamaan kevättä ja seuraavaa sesonkia. Mekin hyppäsimme omien kärryjemme selkään, ja käänsimme nokat viereiselle Vanhankaupungin koskelle. Kävimme näyttämässä syyslomavieraallemme, innokkalle kalamiehelle, kosken jonka toinen innokas kalamies Jasper Pääkkönen haluaisi vapauttaa.  




Kyllähän se koskikin hetken kiinnosti, mutta ehdottomasti eniten huomioita lapsilta saivat sillankaiteeseen kiinitetyt rakkauslukot. Niiden nimiä ja päiväyksiä jaksoivat tutkia pitkän tovin. Mulla oli aikaa ihailla kaunista koskimiljöötä vanhoine rakennuksineen.




Kotiin kulkeutui punaposkisia ulkoilijoita ja nippu kauniita syyslehtiä lapsukaisen askartelutarpeiksi. Hauskaa oli huomata myös muksujen nauttivan lähimatkailusta!


Missä sinä lähimatkailet?




17.10.18

Ihana valo

Syyslomailun tapahtuessa kotikulmilla on loman luxusta heleästä päivänvalosta nauttiminen keskellä päivää. Normiarjessa tuota valoa pääsen ihailemaan vain työhuoneen ikkunasta, ellen sitten kävele vähän kauemmaksi lounaalle. Kieltämättä sitä pyrin tekemän usein, jotta saan ravinnon lisäksi tankattua valoa ja happea samalla kertaa.

Tällä kertaa otin iloa irti päivänvalosta, lux-matkailin Kivinokan ihanassa aarniometsässä. Toiveena oli täyttää sienikoppaa samalla, mutta koppa keikkuikin matkassa ihan muuten vaan, ja huomio keskittyi luontoon ja siihen kuinka kauniiksi ja uudenlaiseksi valon luxit sen saivat. Tuntui jälleen kerran käsittämättömältä että elelee tällaisen upeuden läheisyydessä, keskellä hektistä pääkaupunkiamme. Metro ja paloautot kyllä hurisivat äänekkäästi pitkin Itäväylää, mutta silti nautin pari tuntia täysin siemauksin metsän lumosta.








Metsäkävelyn päätteeksi fillaroin mökkipihalle hetkeksi luutimaan. Syksyn valo ja ruska näyttivät tutun, niin rakkaan pihan taas uudessa valossa lehtien täplittäessä kuistin ja kallion. Kesäisin niin vehreän ja rehevän saniaisaidanteen syksy on kuivattanut ja värjännyt ruskeaksi pehkoksi, jonka kohta saa jyystää haravalla tunkiolle. Ihan vielä sitä ei kuitenkaan raaski tehdä.





Kotonakin laskeva päivänvalo tarjoili uuden valotaideteoksen valaistessaan parvekkeen luona kohoavassa kalliossa olevan lohkeaman reunat kuin valonheittimellä rajatuiksi, nostaen framille kalliosyvänteessä sinnittelevän villikukan.


Ihmeellinen luonto ja ihana valo <3