9.5.18

Kohti korkeuksia

Viime kesänä thermolaatikoihin istuttamani villiviinit selvisivät talvesta paukkupakkasineen loistavasti eli kaikki 3 hengissä. Yhtä hyvin ei mennyt kärhöillä toisessa loodassa; siellä henkiin jäi vain 1/3.

Viime päivien paiste ja lämpö on vetreyttänyt kasvit huimaan viheriöintiin. Jopa niin khimaan että katto tulee tuota pikaa villiviineillä vastaan, ja saanemme parvekkeemme sisäpuolelle viherkaton...


Lisääntyneen valon huomaa ilokseen myös iltaisin hämärän tullen, kun päivän paisteessa latautuneet sirkusvalot pamahtavat loistamaan pimeydessä.


Kevät <3
Se vaan yllättää kerta toisensa jälkeen ja ihan joka vuosi uusilla aluillaan, vehreydellään ja valollaan.
Kevät <3


8.5.18

Sydämiä pikkuisille

Kesällä syntyvien pikkuprinssin ja pienen rinsessan peitot valmistuivat tovi sitten. Prinssin peiton taustaksi päätyi äitinsä kummitytön vanhaa naperoajan pussilakanaa, jonka kääntöpuolta löytyy myös peiton etumuksesta. Kantin ompelin vauvan äidin yhden poikaserkun ylijäämäpeittokankaasta.


Tikkasin kumpaisenkin työn kevyesti lähinnä vain blokkien reunoista, jotta peitot pysyivät mahdollisimman pehmeinä ja laskeutuvaisina. Pienen printtisydämen prinssin peitosta tikkasin vielä erikseen nousemaan esille lähitulevaisuutemme rakkaimman pikkuprinssin kunniaksi. Olisipa jo kesä, ja tuo vauveli isotädinkin syliteltävänä!!

 


Pikkuprinsessan hempeän peiton kanttasin oman rinsessani peitosta jääneellä pallokankaalla. Taustaksi päätyi Marimekon pirteää kirjainkangasta. Tikkauksen sai blokkiruudukon lisäksi myös parit pienet painetut sydämet, kulmissa olevat tilkkusydämet ja kankaanpainantaa harrastaessa tekekmäni parit kyyhkyset.

 
Toivottavasti vauvoilla tulee peitoillaan kölliessä olemaan yhtä mukavat oltavat kuin minulla oli näitä heille työstäessäni <3



27.4.18

Onnellinen ja palkittu


Harrastusopinahjollani Etelä-Helsingin kansalaisopistolla on ihana perinne huomioida kevätjuhlassaan vuoden varrella ansioitunut opiskelija entisen rehtorin mukaan nimetyllä Jussin pokaalilla, jonka juureen on kaiverrettu vuosilukuja ja nimiä huomioiduista.


Yllätys ja ihastus olivat sangen suuret kuullessani valinnan tänä vuonna osuneen minuun. Näyttävä malja koristaa nyt tulevan vuoden olohuonettamme, ja maljakossa hehkuvat jo toista viikkoa kauniit ja kovin kestävät kukkaset. 

Kevätjuhlassa maljan luovutuksen yhteyteen kuului niin ex-rehtorin kuin opiskelijan puhe. Sitä rustatessa oli hauskaa palautella mielliin mitä kaikkea onkaan tullut menneiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana tullut puuhasteltua. Silti juhlassa palaili muistiin vielä ainakin pari Toimelassa kokeiltua juttua, jotka olivat oheisesta puheesta unhottuneet pois.

Hyvät kanssajuhlijat,
jo viime vuosituhannella alkaneesta toimelalaisuudestani huolimatta olen nyt ensimmäistä kertaa mukana viettämässä Etelä-Helsingin kansalaisopiston kevätjuhlaa. Sitäkin juhlavammin nyt! Jokunen viikko sitten kuullessani tästä ihastuttavasta perinteestä huomioida vuoden opistolainen, ja samassa yhteydessä vielä valinnan osumisesta tänä vuonna kohdalleni luulin kyseessä olevan aprillipila. Mutta ei, täällä ollaan onnellisena hymyillen muistoja ja ajatuksia Toimelasta kertoillen.
Juna toi viime vuosituhannen lopulla vastavalmistuneen neidon Helsinkiin töihin ja perhettä perustelemaan. Uuteen kotikaupunkiin kotoutumista vauhditin jo hyvin pian Toimelassa. Asuntomme remontin suunnitteluun hain inspiraatiota ja näkemystä sisustussuunnittelukurssilta Tehtiksellä. Mökkiterassille puolestaan kaavailin ilmeisen rehevää ruukkupuutarhaa, koska päädyin savenvalantaa kokeilemaan Ruoholahden kulmille. Musikaaliseen sukuun liityttyäni toteutin täällä myös pitkäaikaisen haaveen pianotunneista. Tavoitteekseni asetin Für Elisen, mutten koskaan päässyt Jaakko-kultaa pidemmälle. Ongelma ei ollut opetuksessa vaan oppilaassa.
Ruuhkavuosien rutistuksissa äitiyttä ja uraa yhdistellessä vaalin jaksamistani jumppaamalla ja salsaamalla täällä Snellulla, venyttelemällä Laivurinrinteellä ja paritanssimalla Merimelojien majalla. Viikonloppukursseilta ammensin oppia niin terveellisestä ruokavaliosta, joogasta kuin intialaisesta päähieronnasta. Aivoille tarjoilin virikkeitä italian tunneilla. Valitettavasti sanavarastoon muistuu noista kieliopinnoista enää hajanaisia rippeitä, kuten esim. sotto la tavola, suomennettuna pöydän alla. Selvää lienee ettei termille ole ollut käyttöä viime vuosien perhematkoilla…
Äitiyslomalla ollessani jätin muutaman kuukauden ikäiset kaksoset kerran viikossa muutamaksi tunniksi muiden hyviin hoiviin, kipaisin puiston poikki Laivurinrinteeseen, ja vietin äidin omaa aikaa aikuisten naisten seurassa tilkkutäkkejä vauvoilleni ommellen. Kaksoseni täyttävät seuraavaksi 14 vuotta, mutta yhä edelleen ompelen tilkuista peittoja vauvoille. Toki jo eri vauvoille. Toinen ”vauvoistani” on varttunut itsekin jo etkolaiseksi. Takana hällä on muutamia vuosia niin tyttöjen taidekerhossa kuin pianotunneilla Roballa.
Osallistuminen ETKOn kevätjuhlaan ei ole lainkaan ainut uusi juttu osaltani kuluneen vuoden varrella. Viime syksynä sain ilon olla mukana ETKO-raadissa, jossa Facebook-ryhmässä raatilaiset pureskelivat rehtorin johdolla muutamia pähkinöitä opiston toiminnan suuntaviivoihin liittyen. Tänä keväänä varsinainen opiskelukausi on taas jo päättynyt, mutta ensi kertaa olen nyt ilmoittautunut mukaan kevään tiiviskurssille. Jälleen sitkeästi toteuttamaan pitkäaikaista haavetta musiikin saralla. Tällä kertaa aion selvittää olisiko minussa ainesta kuorolaulajaksi vaiko eikö.
Melko paljon olen ehtinyt harrastaa opiston tarjonnan parissa, mutta jos kysyttäisiin mitä opisto minulle ensisijaisesti merkitsee, olisi vastaus ilmiselvä: tilkkuterapiaa. Se taasen tarkoittaa laatuaikaa samanhenkisten ihmisten kanssa luovasti puuhastellen, toisten kauniita kankaita ja taitoja ihastellen (välillä toki ääneen kadehtienkin), uutta oppien, herkutellen ja mukavia höpötellen töiden samalla edistyessä. Endorfiiniä. Tuon hilpeyttä säännöllisesti herättävän nimen ryhmällemme lanseerasi vuosia sitten eräs kanssatilkkuilija.
Vuosien varrella tilkkuterapiaryhmämme kokoonpano on pysynyt melko vakiona. Kausittain joku meistä on jäänyt hetkeksi tauolle, uusi tai parikin uutta jäsentä tullut mukaan, osa heistä jäänyt ryhmään ja osa jatkanut muihin harrastuksiin. Ryhmässä on siis monta meitä jo vuosia yhdessä ommelleita. Satunnaiset kanssaharrastajat ovatkin muuttuneet tärkeiksi ystäviksi, joiden kanssa jaetaan niin ilot raskauksista, lasten varttumisista ja työasioistakin kuin myös surut avioeroista ja läheisten poismenoista. Opiston toiminnan ulkopuolella olemme lentäneet tunturiin lomailemaan sukset ruumassa ja ompelukoneet käsimatkatavaroissa, hankkineet kausikortit oopperaan ja kippistelleet balettien väliajoilla, kokoontuneet parvekeompeluksiin ja sittemmin jo perinteisiin tilkkulaneihin, sekä nauttineet kesäpäivistä meren rannoilla toistemme kesämajoilla vieraillen.
Tällaista laumaa uusia ystäviä harvemmin saa enää keski-ikäisenä. Näitä rakkaita ystäviä ja ihania onnistumisen kokemuksia en olisi saanut ilman ETKOa, tai Toimelaa kuten nimensä minun päässäni yhä edelleen on. Kiitänkin kauniisti kuluneista vuosista, teistä osaavista hyvän mielen tuottajista, tästä ihanasta huomioinnista, ja lupaan viettää tulevatkin vuodet tai jopa vuosikymmenet kanssanne. 

Lupaus josta on enemmän kuin helppo pitää kiinni <3


23.4.18

Kevät!

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa mahdollisuus, ja melkeinpä ihana pakko viettää aikaa Villa Mörskällä. Talven pakkasten lomassa kun olin herännyt intoon ryhtyä vihdoin viimein palstaviljelijäksi kuljettuani vuokrapalstan läpi neljä kesää Mörskälleni, ja aina ohi kulkeissa muiden työn tuloksia ihaillen. Nyt olin sitten kypsytellyt itseni vastaavaan valmiuteen, ja sopinut treffit palstavastaavan kanssa katsastaaksemme vapaat palstat voidakseni valikoida niistä mieleiseni.


Lauantain ratoksi sekä voimakkaan tuulen tasapainottajaksi paistoi aurinko, ja hyppäsin lapselta lainaamani Jopon satulaan oman hyvin palvelleen kulkurini päästyä ansaitsemaansa huoltoon. Mutta jestas sentään, olikin kulunut vuosia siitä kun viimeksi olen sotkenut vaihteettomalla ja jalkajarruisella menopelillä yhtikäs minnekään! Lyhyt mökkimatka alkoikin tuntua polkiessa todellista paljon pidemmältä...




No, perille pääsin kuitenkin ja treffit toteutuivat sovitun mukaisesti. Viljelysalueella puikkelehdimme palstalta toiselle ihmettelemään ryteikköjä toisensa perään. Eivät täysin vastanneet mielikuvaani aloitustilanteesta, sen verran tuoreessa muistissa on vielä Villa Mörskänkin pihapiirin viidakon kesytys. Jäinkin siis suosiolla odottelemaan lisätietoja mahdollisesti muista keväällä vapautuvista viljelyskohteista.


Palstatarvonnan  päälle pääsin rantautumaan omalle plantaasilleni, jossa odotti pienimuotoisempi raivausoperaatio. Eräs kun oli jättänyt syksyllä haravoinnin tyystin väliin, perustellut laiskuuttaan itselleen sillä että lehdet saavat luovuttaa viimeisetkin ravinteensa nurmelle jnejne... No, nyt oli lumi sulanut nurmelta jättäen sinne tänne vielä melkoisia kosteikkoja ja paljastaen ankean työmaan.




Eikun kottarit pihalle ja harava kouraan. Samaiseen kouraan myös laastarit valmiiksi ja villahanskat puutarharukkasten alle jottei tulisi rakkoja. Koskahan tämä toimistoduunari vihdoin myöntää että ne rakot tulevat joka tapauksessa ja joka haravoinnilla? Kumpaankin käteen.

Piha on pieni, mutta pitkälle neljättä tuntia sen siistiminen kesti, koska ajellun nurmialueen ja kalliopläntin lisäksi putsasin reunuksilta pitkät heinät ja ruskettuneet saniaisenvarret pois jotta tulevan kesän "viidakko" näyttäisi myös siistiltä.

Pariin otteeseen maltoin istua aurinkotuoliin ja nauttia rinsessallisen voffelikaffin tai maukkaat eväsvoikkarit, paistatella nassua auringossa ja lepuuttaa jalkoja. Melkoisen monia kottarikuormia haravointijätettä kasasin kompostoitumaan pihan laidalle, ja kukkaruukkujen multia tyhjentelin kasvilavaan.



Voimaannuttavasta taukokahvittelusta huolimatta oli kotiinpalaava fillaroitsija päivän päätteeksi aikas kaput. Aurinko, tuuli ja liikunta sekä illalla kotona nautitut grilliherkut, punaviinilasillinen ja kuuma vaahtokylpy tekivät tehtävänsä. Uni tuli aikaisin ja maistui pyhänä pitkään <3


5.4.18

Hurmurini mun

Äiti palaa iltamyöhällä kotiin kantamuksien kanssa, selkä kipeänä usean tunnin antoisasta ompelusessiosta tilkkuterapiassa. Nälkä kurnii vatsassa, lasten asioita pitää säätää ja sopia, tukkakin pitäisi vielä pestä ennen tuota pikaa tapahtuvaa unille menoa. Kuopus on pyjama päällä vastassa eteisessä selostamassa päivän kuulumisiaan.

Äiti istahtaa, riisuu kengätkin jalasta ja lapsukaisen juttu senkun jatkuu:
lapsi: "Äiti, haluuksä mennä kylpyyn?"
äitee: "En mä taida enää näin myöhään jaksaa."
lapsi: "Mut se ois jo valmiina."




Hellanlettas tuota poikaa, niin tietää mistä narusta äitiä vedellä <3


3.4.18

Lanipeitot

Viime toukokuussa järjestin kattosaunallamme ja kertsillä tilkkuterapialaisille tilkkulanit, joissa parina päivän ompelin omaa jämäloodaa tyhjemmäksi. Sain aikaan nipun blokkeja, jotka jäivät samaiseen laatikkoon lähes vuodeksi.

Koska tuore vauvanpeittotyö oli vauhdissa muuttunutkin tyynyksi, oli tarve uudelle peitto-ompelukselle. Ilokseni löysin sitten viimekeväiset blokit, jotka vauhdittivat työtä melkoisesti. Niin mukavaa surautella peittoa valmiimmaksi valmiista blokeista hei ;)

Lähipiirissä on nyt vauvoja tulossa oikein kaksin kappalein ja kumpaakin merkkiä, joten päädyin työstämään kahta peittoa. Tältä ne näyttivät ennen ensimmäistäkään tänä vuonna ommeltua pistoa.



Ihan saatte itseksenne pohtia kumpi on menossa pojalle, kumpi tytölle. Sain moitteita sukupuoliroolittavasta värisommittelusta, joten välittömästi ne kuultuani lupasin korjata tilannetta hankkimalla pojalle aikoinaan barbeja. Olenhan hänen äidillekin askarrellut ja kalustanut muinoin barbietalon. Perinteet jo velvoittavat...

Kyllä vauvat ovat sitten ihania, ja niin hyvä syy ommella välillä ihanan pieniäkin peittoja <3


29.3.18

Ei tullut takki, tuli...

Tai siis ei tullut täkki, tulikin tyyny. Niin menee tämä tarina! Mexico100-peiton jämistä kun suunnittelin ompelevani seuraavan vauvanpeiton, vaan toisin kävi!
Päällisen jämistä kokoon surauteltuani menin ja ostin innoissani turhan tuhdin vanun väliin ja ryhdyin tikkaamaan sitä päällisessäkin olevaan keltavalkoiseen pallokankaaseen. Jota siis kävin ostamassa lisää tähän "jämäpeittoon" samalla kertaa kuin hain mukaani vanun ja keltaisen tikkauslangan.

Tikkausta aloitellessani sain osakseni huvittuneita kommentteja, joilla varmisteltiin sitä että tällä kertaa teen edellistä väljemmän = vähemmän työlään tikkauksen. Pontevasti nyökytin päätä kyselijöille, vaihdoin paininjalan vapaatikkausjalkaan ja ryhdyin surruuttelemaan pyörylöitä peittoon.


Jossain vaiheessa hikistä työstöä havahduin siihen että pyörylät senkuin pienenivät ja työkin edistyi yllättävän hitaasti. Kun sitten huomasin kauniiseen taustaankin tulleen harsimisesta huolimatta ryntäntynttää ja tikkauksen loppumetreillä (langan siis loputtua kesken...) tajusin paksun vanun ja tiiviin tikkauksen tehneen työstä tönkön, lensi ajatus pehmeästä vauvantäkistä romukoppaan, keräsin kampsuni kasaan, hylkäsin tilkkuterapiaystävät viikoksi ja hyppäsin ritarin paikalle sopivasti ohjaaman peltihevon kyytiin sulattelemaan vastoinkäymisiä ja voimaantumaan uuteen nousuun. Tykkäsin kuosista ja tikkauksesta siinä määrin että jotain tiesin niistä varmuudella vielä työstyvän.


Viikon varrella heitin ROSKIIN reikiintyneen tilkkutyynynpäällisen sohvalta ja hiljaa mielessäni manasin kakaroita, jotka noin vain rötköttävät KORISTEtyynyillä, joita äiteensä kovalla työllä on ommellut. Kerran aikaisemminkin olen pitkän harkinnan päälle heittänyt tilkkutyynynpäällisen roskiin, mutta tällä kertaa en enää edes harkinnut sen paikkaamista. Paikattuja tilkkutöitä kun en kaipaa, joten aika aikaansa kutakin.

Soffa ei sinänsä jäänyt kaipaamaan tyynyä päällisineen, sillä sellaisen hain nopsaan toisesta huoneesta korvaamaan edeltäjän, mutta ajatus jäi mieleen muhimaan, ja viikon varrella se kirkastui. Ennen seuraavaa tilkkuterapiasessiota hain kaupasta uuden tikkauslangan lisäksi myös pitkän, keltaisen vetoketjun.

Tilkkuterapiassa ompelin tikkaukset valmiiksi, ketjun "peiton" päätyihin kiinni ja näin syntyneen lieriön sivusaumat yhteen. Kotona pujotin sisään muhkean tyynyn, vedin vetskarin kiinni ja heitin soffalle torkkupeiton seuraksi paremmin riehumista kestävän ja mukavamman torkkupäänalusen tarjoavan tyynyn.


Tyynyn takana koreilee ystäväni Rosan ihanan värikäs Alppila-maalaus muistona elostamme Alppikadulla. Kivasti istuvat tyynyn värit ihanaan maalaukseenkin. Taas on tainnut alitajunta ollut työstämässä kangasvalintojani melkoisen vahvasti :)


Lisää tauluja ja muita Rosan ihanuuksia mm. tämän linkin takana https://www.facebook.com/ruusaart/.




28.3.18

Nysse on täällä

Kevät nimittäin! Nyt minäkin sen uskon ja tajuan. Astuin illanpimeydessä parvekkeelle ja kas-kas; aurinkokennovalot loistivat parvekkeen perällä heleänä. Juuri toista tuntia aiemmin olin valitellut ettei valoa vielä olisi tähän ihanuuteen riittävästi. Mutta siis on sittenkin!! Usein nää pienet ilonaiheet ja riemut ovat niitä kaikkein suurimpia. Onneksi.


Mun sirkusvalot <3


26.3.18

Muscari


En ole tainnut koskaan olla narsissi-ihminen. Joku sinänsä kauniissa kasvissa on aina tökkinyt. Joskus se on ollut kirkkaan keltainen väri, toisinaan narsismin mieleen tuova nimensä ja joskus jopa pottu kauniin vaalean kukan nimessä.
Valintani varhaiskevään kukkijoista onkin helmililja eli muscari, jota myös helmihyasintiksi kutsutaan.




Mikä kevään kukkijoista on sinun lempparisi?



23.3.18

Valmiina ollaan

Täällä ollaan purettu viherpeukalon syyhyntää toistaiseksi vain ja ainoastaan rairuohon kasvatteluun. Sitäkin menestyksekkäämmin sitten sillä saralla!


Saa tulla Palmusunnuntai pääsiäistä käynnistelemään, ja vaikka tuoda tullessaan sylillisen virpojia, meillä nimittäin ollaan valmiina vastaanottamaan kumpaisetkin!

Tervetuloa vaan :)


22.3.18

Kylmä, karu, kaunis kevät

Kevätpäiväntasaus on jo takanapäin. Aamuisin silti yhä pakastaa ja päivisin pyryttää. Ei auta kuitenkaan valittaa, sillä voittavathan nämä toki räntäsateen. Kroppa ja koppa kuitenkin kaipaavat jo tässä vaiheessa vuotta aurinkoa ja lämpöä. Niistä sai onneksi nauttia viime viikonloppuna siinä määrin, että innostuin "riisumaan" parvekkeen kevätkuosiin.

Riisuminen tarkoitti tällä kertaa sitä että aamuauringosta nauttien, yöpaidan helmat vaan heiluen leikin tuulta ja keräilin villiviinistä ja kärhöstä ylivuotiset, kuivat lehdet pois, parvekelasien suojassa kun tuuli ei ollut niitä syksyllä pudottanut.


Nyt köynnökset ovat karun paljaat. Hentojen varsien seassa roikkuvat jouluvalot odottamassa seuraavaa sesonkiaan. Nyt vain irrotin töpselit valoista ja jätän ne piiloutumaan lehtien taakse.

Myös ruukuissa talven yli olleista kasveista nypin kuivat "suojat" pois ja katsastelin tilanteen. Muratti porskuttaa vehreänä, mansikka hennosti viheriöi ja ketoneilikka näyttää so far so good. Hortensiakin tuntuu selvinneen talvesta parvekkeella isossa ruukussaan, sillä lupaavasti se jo vihertää. Antaa toivoa kevään lämmöstä.


Urakasta hikisen teki pulkkien, kelkkojen, suksien ja muiden jouluvalojen keräily ja kantelu kellarin uumeniin. Kummasti tuntui feng shui taas parvekkeellakin lisääntyvän tavaran vähentyessä :) Kevään ensimmäiset parvekekahvitkin jo tarkenin nauttia iltapäiväauringon lämmössä. Juhlan kunniaksi kinuskikeksi kaffen kyytipoikana.


Keväinen valo on uskomattoman kirkas ja karu. Sen huomaa näistä kuvistakin niin kovin selkeästi, varjot suorastaan huutavat vahvuuttaan.

Kevättä odotellessa ja kesäkin jo mielessä
- it is always summer somewhere!



12.3.18

Kevään merkkikö?

Lautasella makuuhuoneen lipaston nurkalla oleva valikoima arjen käyttökoruja on hyvin mustahopeasävyinen. Kuvan napsaisin iltahämärässä, joka osaltaan korosti mustaa. Monena vuonna hopeakorut ovat kaivautuneet esiin ja käyttöön vasta kesän kynnyksellä, mutta tänä vuonna mennään tässäkin kohtaa siis toisin kuin aiemmin.



Itseasiassa tällä setillä on vedetty talven lisäksi jo viime syksykin. Silloin väänsin päässäni pari nuppia uuteen asentoon, ja sen myötä useampikin asia muuttui. Eloon tuli uusia hauskoja ja hervottomasti hihityttäviäkin juttuja. Ehkäpä mulla onkin ollut kevättä rinnoissa jo syksystä saakka, läpi talven??


Mitkä asiat tekevät kevään sulle?


9.3.18

Hittipipo



Sillä nimellä kulki tämä pipo Marttojen kässäillan ohjelmassa, jossa aiheena oli siis hittipipon virkkaus. Vuosia pelkkiä isoäidinneliöitä ja afrikkalaisia kukkia virkattuani jouduin vääntämään aivonystyrät uuteen moodiin, nyhräämisen ja purkamisen kautta palauttelemaan mieleeni takareunasta poimittavan silmukan virkkauksen ja venyttämään pinnaa ährätessä ja nyhrätessä kaksinkertaisella bambulangalla.


Onneksi en ollut tuskailujeni kanssa yksin, kummasti nimitäin lämmitti mieltä vieressävirkkaajankin piponraakileen purkupuuha. Kaikesta edellä tilitetystä huolimatta oikein iloisen illan päätteeksi kotiin lähti pari kerää lankaa, karvatupsu, ryppyinen ohje ja muutama hassu rivi virkkausta.




Kuvittelin itseni istumaan juhannuksena mökkikuistin kiikkustuolissa pipoa ähräämässä, mutta kävikin niin että piti istua talven kovimmilla paukkupakkasilla pari iltaa kotona ilman kiehtovaa lukemista ja kappas vaan; pipohan ehti työstyä valmiiksi jo tämän talven ja kevään rientoihin.


Yhden usean tunnin aurinkoisen lenkin pienessä pakkasessa olen kävellyt se päässä ja hyvin toimii: pitää pään ja mut lämpimänä, muttei pistä päätä pukkaamaan soijaa. Ja lisäksi näyttää hauskalta, ellei jopa hassulta. Me like!



8.3.18

Tilkkutäkkimäinen laatoitus

Koti ja keittiö -lehden numerossa 3/18 tupsahti vastaan tällainen keraamiinen tilkkutäkkiversio:


Mitäs olette mieltä tilkkuimmeiset, olisiko remontin aika ja paikka? Mulla se iskenee siinä vaiheessa kun Laattapiste tai joku kilpailijansa esittelee tuosta täkistä riemunkirjavamman väriversion :)

Sitä odotellessa:
ihanaa Naistenpäivää kaikille ihanaisille <3


6.3.18

Neulaisa pehmokirja

Pitkään  ehdin haikailla ja kaipailla itselleni neulaisaa pehmokirjaa. Olin sellaisen aikoinaan nähnyt edellisen tilkkuopemme Jennin toteuttamana ihastuttavana versiona, ja nyt Marle oli pyynnöstämme ottanut sen kevään Tilkkuterapia-ohjelmistoon, jipijajee!


Kannet ompelin laatikossa valmina pyörivästä tilkkupötköstä lasagnelevyksi. Tikkaukset vetelin laukkuhuovalla vahvistettuun päälliseen tylsästi suoralla. Tai melko suoralla, välistä kun tikkaukset kulkevat vähän missä sattuvat...



Kirja eestä, kirja takaa...

 

Kuvat kirja istuu, kirja makaa puuttuvat, vaikka lapsuudessa perhevalokuvaajan ateljeessa käydessä ne aina kuuluivatkin pakolliseen kuvakulmarepertuaariin jonkun männäaikojen missin nosteessa :)


Tarkkasilmäinen neitoseni bongasi heti mistä päälliskuosi oli tuttu juttu. Henkisesti palkitsevan hauskaa oli huomata lapsen silmä harjaantuneeksi äidin töiden(kin) osalta! Päällinenhän siis ommeltui vuosia sitten valmistuneen "Rööperin" reunanauhan jämistä. Hyvä ettei ollut tullut pois heitettyä muuttojen myötä tai muuten heivattua veks puolivalmista työtä...





Tuon varsinaisen työn olinkin sitten unohtanut muuttokuormasta Rööperiin kodin nurkkaan huolella pakattuna. Pidempi tovi muuton jälkeen tuli uudelta asukkaalta viesti jossa kertoi nurkasta löytyneen "jonkun ryijyn" ja kysyi noudanko vai heittääkö pois. Koska olin liikennöimässä kulmille, ilmoitin saapuvani noutamaan jotain joka ei soittanut mitään kellojani. Sydänkohtaus meinasi sitten iskeä päälle kun sain käärön käteeni ja tajusin unohtaneeni reilun vuoden työstön toisten nurkkiin ja sen vielä olleen uhan alla lentää roskiin. Kertoo sinänsä jotain aivojen kuosista avioeromyrskyn keskellä... Nyt työ on kunniapaikalla uuden kodin seinällä.


Neulakirjan keskiaukeamalla komeilee rivi neuloja jotka omistan. Sattuneesta syystä en taida niitä enää käytellä... Useampaakin neulaa jouduin tihrustamaan kirkasta valoa vasten varmistellessani että neulan päässä oikeasti on silmä. Silmäni kun ei moista meinannut enää millään erottaa!!




Etulehdellä ja takasivulla ovat neulat jotka vielä kuuluvat käyttörepertuaariini. Armollisen isot silmät niissä kaikissa.



Do dii, nyt on siis haave omasta neulakirjasta ompeloitunut todellisuudeksi. Samalla istumalla rykäisin alkulämmittelynä myös ruman muovisen ompelulasikotelon tilalle iloisenkirjavan pehmopussukan. Kyllä nyt on ompelutarvikepussukkaa siis aivan urakalla sisustettu tekstiileillä. Jopa siinä määrin että pussukka alkaa tuntua ahtaalta... Ehkä seuraava työ onkin sitten isompi ompelutarvikepussukka? Tai noh, keskeneräisinä odottelevat valmistumisvuoroaan niin vauvanpeitto kuin nukkekodin tilkkumatto!!!

... onko mielessänne lisäehdotuksia muille ehdottoman tärkeille turhakeompeluksille..??


2.3.18

Talvi ja loma

Muksut ehtivät jo virallisen talvilomansa lomailla. Lomansa aikaan otin itsekin työn lomassa iloa irti talvesta niin kotikulmilla hiihdelleen kuin talvisessa luonnossa samoillen. Lasten arkeen ja kouluun paluuta pehmentämään hain heille heti perään pienen loman lisää. Pidennetyn viikonlopun myötä saamme mekin talvilomailla kimpassa ja siinä samalla riemuita talvesta sukulaisten kanssa.




Auto siis täyteen suksia, monoja, sauvoja, kypäriä, toppa-asuja, villasukkia ja lautapelejä. Nokka kohden mökkiä rinteen reunalla ja talla pohjaan. Tulevat päivät vielä fiilistelyä täystalvella ja kuumalla kaakaolla <3

Nirskuen ja narskuen,
puhuu herra Pakkanen.
Luonto nukkuu uneksuu,
metsässä on tammikuu.

Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?

Talitintin titityy,
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?


28.2.18

These boots are made for walking

Viikonloppuna tuli otettua tuntikaupalla tuhansien askelien myötä iloa irti aurinkoisista talvipäivistä. Vaeltelua tuli harrastettua niin meren rannoilla ja jäällä saarien ja luotojen seassa puikkelehtien kuin metsän siimeksessä ja pienten lampien jäillä.

Askelia kertyi viikonlopun varrella pitkälti yli 40.000. Hyvien vaelluskenkien merkitys korostui moisessa kummasti! Isohko investointi kenkiin vajaa vuosi sitten muistuttaa kannattavuudestaan kerta toisensa jälkeen kun jalat eivät väsy, kastu tai palele.


Viikonloppukävelyjen loppumetreillä päädyimme Nuuksiossa Luontokeskus Haltiaan, jonka aulan katossa kenkärivi vastaanotti tyytyväiset kävelijät. Nykyvarusteiden teknisistä ominaisuuksista nauttineena ihastutti ja ihmetytti nämä joidenkin kanssakävelijöiden entiset klobot.

Sen verran kuluneilta näyttivät, että varmasti oli kaikilla niilläkin aikoinaan pitkälle päästy :)


26.2.18

Miksi ihmeessä??

Innostuin sitten minäkin somessa muiden jäätöitä aikani ihailtuani jäädyttelemään yli aikansa kukkineen tulppaanikimppuni. Tai sen vähän mikä siitä enää ehjänä pysyi. Yön yli annoin kukkien ja veden jäätyä hankeen nostamani ämpärin pohjalla värikkääksi jäätaideteokseksi, jonka aamulla kumosin rapun oven edustalle itseni ja kanssa-asukkaiden iloksi.

Kolmisen kertaa päivän mittaan ulko-ovesta kulkeissani nostin nurin käännetyn jäälevyn pystyyn kiveä vasten nojaamaan ja sivuun kulkureitiltä. Seuraavana aamuna ulos lähteissäni nostin taas jään paikoilleen kiveyksen sivuun ilahduttamaan meitä talvesta nauttijoita. Alkuillasta kotiutuessani sitä ei enää tarvinnut nostella eikä asetella, riitti että potki jäämurskan ja silpoutuneet kukat sivuun kulkureitiltä lumen alle piiloon.


Suuren osan elämääni omakotitalossa asuneena ja sen pihaa koristelleena, sekä iltalenkeillä naapurien pihoja jäälyhtyineenkin ihailleena en taas millään ymmärrä mitä jollakin voi olla tällaista talvihauskuuttelua vastaan. Miksi ihmeessä on pitänyt voimiaan koetella paiskaamalla kukkiva jää pihakiveykseen oikein voimalla?!?

Meitä on kyllä moneen junaan.


25.2.18

Puuvilla

Jo viime vuoden puolella bongasin ystävän blogista ihanan puuvillan oksan, ja välittömästi tajusin myös minun kodin kaipaavan sellaista! Olinhan kesän Lapin-vaelluksella iki-ihastunut tupasvillan lumoavaan huojuntaan, ja teenhän about kaikki ompelukseni ihanasta puuvillasta. Tietenkin tämän puutarhurin piti siis saada kotiansa koristamaan myös teksasin puuvillan eli Gossypium hirsitium'in oksa!



Joulukukkaostoksilla se jo tarttui mukaan, ja on nyt alkuvuoden seilannut muutaman huoneen väliä, kunnes parkkeerasi itsensä olohuoneen lipastolle vanhaan viinipulloon. Niin neidin Hymytyttö-patsas kuin pehmeän haituvainen puuvilla kovassa korressaan saavat hymyn huulilleni harvase kerta ne ohittaessani. Just love them!



21.2.18

Tiukka tammikuu ja hiilariton helmikuu

Kumpikin itse itselleni asettamia tavoitteita, joita kumpaakaan en ole täysin onnistunut toteuttamaan. En vaikka söisin vain vanhoja (= jo marraskuussa lahjaksi saatuja...) kenkiä!!! On tää jojoilu rankkaa! Onneksi voi sentään vähän lohduttaa itseään päiväkaffeilla...


Ps. Suklainen korkkari oli sen saadessani täynnä kauniita konvehteja, mutta ne ehtivät mennä jo ennen kuvan ottoa...


19.2.18

Mexicoko mielessäin?

Vihdoin viimein valmistui tämäkin piiiiitkään työstössä ollut torkkupeittoni viime viikolla tilkkuterapiassa! Aivan viime minuuteille asti surruuttelin, mutta niinpä vaan valmistui tikkaus ja kiinnittyi reunakaitale paikoilleen. Viikonloppuna aurinko helli meitä ja takapihalla oli yöllä satanutta tuoretta lunta siinä määrin, että hanki aamulla suorastaan kutsui kuvausalustana läväyttämään peittoni sille.

Työhän alkoi viime syksynä Suomi 100 -peittona, mutta muuttui matkan varrella värivalintojeni vuoksi aivan muuksi kulkien työnimellä Mexico 100... Niin on tuo Mexico vielä vahvasti mielessäni, etten ole muutamasta ajatustuokiosta huolimatta keksinyt peitolle lopullista nimeä. Ehdotuksia siis vastaanotetaan taas :)


Viime viikot tilkkuterapiassa olen huristellut yläsyöttäjä kuumana tikkauksia peiton pintaan. Melkoinen määrä lankaa, perslihaksia ja hermoja meni kun peitto tikkautui erittäin tiiviisti. Niin tiiviisti, että seuraavan tikkauksen teen saletisti paljon harvempana ja todennäköisesti vapaatikkauksella, jotta säästyy hikiseltä peiton pyöritykseltä paininjalan alla jok'ikisessä tikkauskulmassa!


  
Hui, kylläpä huomaa nyt isolla näytöllä eron kuvien värimaailmassa!! Ylläolevan tikkauskuvan olenkin näpsäissyt jo aiemmin, eli arkena kun kello on käynyt viittä ja taivas ollut pilvinen. Kuvassahan peitto näyttää aivan mustaan pyykkiin eksyneeltä ja harmaata siellä kylkeensä ottaneelta... hui sentään!


Takakankaan jouduin yhdistämään parista palasta, joten väliin ompelin värisuoran blokkien kankaasta. Siitä intoutuneena sitten päädyin samalla 8*8 cm -mitoituksella leikkaamaan reunakaitaletarpeetkin. Ompelin kaitaleita yhteen tarvetta mittailematta, joten onni on etten kaikkea vielä silittänyt kanttinauhaksi, sillä ylijääneistä kaitaleista taitaa ompeloitua kevään mittaan vielä vauvanpeittokin sukuun saapuvalle uusimmalle poikaselle <3


16.2.18

Rusketusraidat

Kävin tutustumassa Pistot-näyttelyyn Havis Amandan vieressä CraftCornerissa. Monen riemastuttavan ja ihastuttavan työn joukossa suosikikseni nousi tämä Marja Palmujoen Rusketusraidat-niminen työ.




Mummoyöppi-tyyliseen, aavistuksen säkkimäiseen mekkoon on kirjailtu erittäin hyvin ruskettunut kroppa tarkan naisellisilla yksityiskohdilla somistettuna. Työn takapuolella rusketuksesta kertoi vain hoikan uuman ruskeat ääriviivat, ja hoikkuutta entisestään korostavien, vakoon uppoavien stringien ääriviivat.


Naurattavan hauska oivallus taiteilijalla ollut!
Taisin löytää itselleni kesämekon...
Tutustumisen arvoinen näyttely :)


14.2.18

Nauru pidentää ikää

LIVE
LAUGH
LOVE
HOME 

lukee kynttilänalusvadissa.


Kaikki tärkeitä ja ajoittain myös muistuttelun arvoisia asioita.
Kun kynttilät ovat aikansa kuumottaneet sulattaen toinen toistaan siinä määrin että steariini on tehnyt kauniita terälehtiä niin tassille kuin sohvapöydällekin, on sanoista enää yksi luettavissa.


Laugh

Muistetaan nauraa tarpeeksi!
Jaetaan nauruterapian hyötyjä niin itselle kuin ympärillä oleville. 
Samalla kun toki edelleen otetaan iloa irti elosta,
rakkaudesta ja ihanasta kodistakin.

Sydämellistä ystävänpäivää, ystävät <3




13.2.18

Tico-tico tikaten

Kuukausiblokeista tekemäni peitto tikkaantuu aivan viimeisillään. Tässä kuvassa hommaa on vasta käynnistelty, eikä kuva sillä vielä anna viitettäkään siitä kuinka tiivistä tikkausta on pyöritelty yläsyöttäjän alla viime viikkoina, missä määrin on hikoiltu peittoa koneessa käännellessä, kuinka on peffa puutunut tuntien tikkaussessioissa ja miten on käämikin palanut pariin otteeseen ja ääneen on taas vannottu että seuraava vuosi tehdäänkin vain pikkurikiriikkisiä töitä...


Kaikesta edellä manatusta huolimatta peitto on aivan kohta valmis! Vain viimeiset metrit tikkauksia ja kaitaleista ommeltu reunanauha surauttamatta kiinni liepeiseen, ja pääsen vihdoin käpertymään aivan ihanan torkkupeittoni alle <3


12.2.18

Pallottelua

Pitkä blogihiljaisuus ei johdu kaameasta sähkölaiteonnettomuudesta kylpyhuoneessa, vaan syystä.. jota en itsekään tiedä. Samanaikainen suvantovaihe ja hurlumhei omassa pikku maailmassani kenties on venyttänyt taukoa kirjoittamisessakin?

Kodin spa'ta aiemmin koristanutta tunnelmavalosarjaa on viime viikkoina palloteltu pitkin poikin huushollia, ja nyt se on löytänyt paikkansa olohuoneesta. Nurkassa kulkevia vesiputkia aiemmin koristanut, onnea tuova keraaminen itämainen elefanttiköynnös puolestaan on siirtynyt kylpyammeen viereen balilaisten ja intialaisten puuesineiden kaveriksi.

Aiemmin saattoi yön pimeydessä tassutella öiseen aikaan sopivan hämyiseen kylppäriin, mutta nyt koko huoneistoa yllättävän kattavasti valaisee tämä palloketju, jonka pistoke seinästä irronnee ensimmäisen kerran juhannuksen hujakoilla.


Nautitaan nyt niin keinovaloista kuin taas päivä päivältä lisääntyvästä luonnonvalosta. Niilläkin taitetaan taas talven selkää ja kohinalla mennään kohden kevättä!


19.1.18

Hämärän hyssyssä

Eilen löysi uusi pallovalosarja tiensä loodasta seinälle. Neiti makutuomarina keikuin tikkailla varvistellen yli leveän ammeen ja asettelin pallonauhan seinää valaisemaan. Pallot kaupasta mukaan napatessani en ollut osannut ajatellakaan kuinka hauskaa pitsimäistä kuviota ne heittävät valkoiseen kaakeliin.



Pallot löysivät paikkansa nurkasta, josta ne näkyvät hauskasti myös saunan lauteilla istuskelijalle. Iltakylpy nautittiin nyt kynttilän valon sijaan pallovaloissa polskien. Antavat ihanan hämärän hyssyisen tunnelman spa'han. Niin ihanan, ettei niitä raaski sammuttaa edes yöksi, vaan aamusella voi unenpöpperöisenä tassutella hämärään, lämpimään valoon heräilemään lempeästi.


Lumi-iloja ja lempeitä hämäränhyssyjä viikonloppuunne, armaat!