18.9.18

Syksy, syksy, silti vielä kesäkin

Miten voikin yhdessä ja samassa lyhyessä mökkivisiitissä olla niin vahvasti sekä syksyistä syksyä että kesää parhaimmillaan?? Pyhänä aurinko paisteli aamupäivällä edellisen päivän rankkasateen päälle suorastaan helteisesti. Hyppäsin fillarin selkään ja ilmasta nautiskellen hurautin mökkimaisemiin.

Kauniissa paisteessa, mutta pimenneet ja viilenneet illat selvästi noteeranneena kuorin haikein mielin petivaatteet sängystä ja pyyhkeet koukuistaan pyykkikassiin fillarin perään kulkeutumaan talviteloille.


Leikkasin pitkäksi päässeen nurmen, ja mietin josko ois jo vimonen kerta sitä puuhaa tänä kesänä. Yhtä mittaa piti leikkuu keskeyttää ja jäädä ihmettelemään sieltä täältä esiin puskevia sieniä, ja yrittää tunnistaa niitä potentiaalisiksi herkuiksi.

 

Kun piha oli singlattu ja puleerattu kauniin, karsitun syksyiseksi, klompsuttelin saappaat jalassa palstalle jatkamaan niittohommia. Aurinko kuumotti selkää ja vattupuskat tarjoilivat parastaan. Naapuri konkkelehti shortseissa ilman paitaa palstallaan.



Kuumalta palstalta palaillessa alkoi hennosti pisaroida suuria helmiä, ja nopsaan taivas aukeni tyystin. Kesäpäivästä nautiskelija vetäytyi mökin suojiin kuuroa pitelemään. Siistitystä pihasta enää tietoakaan.



On tää hassu ja ihanan monin tavoin yllättävä vuodenaika <3


17.9.18

Jalanjälkiä

Eräs entinen pomoni naureskeli Helsingissä jokaisen joukkoliikenteestä vastaavan virkamiehen haluavan jättää "jalanjälkensä" katukuvaan ennen eläköitymistään siirrättämällä ratikkakiskoja edes pikkurikiriikkisen. Totta vai tarua, tuon budjettipäällikön itse vuosien varrella muodostama mielikuva asiasta jaksaa hymyilyttää mua yhä uudelleen kiskotöitä seuraillessani. Tätä nykyä niitä tosin on paljon enemmän kuin asiasta vastaavien virkamiesten eläköitymisiä...


Itse en halaja kiskojen siirtelyä urani muistomerkiksi, enkä muutenkaan jalanjälkeni jättämistä maailmaan. Hiilijalanjälkeä harmikseni kerrytän hieman, koska silloin tällöin harvakseltaan haluan lentää maailmalle, mutta muuten jätän mieluumminkin kädenjälkiäni sinne tänne. Lapsille ja muille rakkaille tunnemuistoiksi silityksistä, rutistuksista, haleista ja paijauksista. Käsitöihin peittoina ja tyynyinä pehmentämään monenkin läheisen eloa. Muutamana tauluna, joista osa roikkuu kodin seinillä ja joku varastoituu pimeään pakattuna. Kipsivaluna lapsuusaikaisessa isänpäivälahjassa.


Jalanjäljen olen kuitenkin tahtomattani jättänyt jälkeeni. Se löytyy Villa Mörskältä. Olipa kerran remontissa väsynyt maalari lähdössä kotiin suihkuun ja huilimaan päivän aherruksen päälle, oli vastamaalattu lautalattia, ja oli fillarin avaimet lattian toisella puolen...


Tarkoitus oli paikkamaalata tuo piiloon, mutta niin suuren vastalauseen herätti ajatukseni, että maalarin jalanjälki edelleen löytyy lattiasta. Tätä nykyä alan itsekin olla siihen kiintynyt.







13.9.18

Kivat, kovat matot

Räsymatot ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja niitä löytyykin niin kodin kuin Mörskän lattioilta. Männä kesänä niitä oli eteeni taiteiltu myös niin kalliolle kuin kadulle, ja mikäpäs sen mieleisempää meikäläiselle!


Eräänä helteisenä kesäpäivänä neitini istahti katuliitujen kanssa mökkipihalle, ja "kutoi" meille uuden maton. Siitä riitti sateettomana kesänä iloa moneksi viikoksi.  Huomaattehan muuten vimosen päälle yhteensopivan värimaailman matossa, jakkarassa ja kirjassa??


Loppukesällä Loviisassa vastaan tuli oikein varsinainen mattokatu kaiken muun ihanan siellä näkemämme ja kokemamme lisäksi. Matot jatkuivat ja jatkuivat, kuvassa vain yksi pätkä katua kuvattuna, muu osuus kun meni ihan vaan kulkiessa ja ihaillessa.


Ihana villitys, jatkukoon ensi kesänäkin <3


31.8.18

Täydellisessä terässä

 Poikanen pakkaa muuttokuormaa ja lennähtää aivan just'sillään maailmalle. Keittiö tyhjenee vauhdilla, koska suuri osa tarvikkeista on kokkausintoisen lapsukaisen vuosien varrella keräämää. Myös näppärä veitsiteline, joka on ollut yksi lahjoistani hänelle. Tuosta hankinnasta minulle jää vielä juuttikassi, johon teline keittiöpuodissa vuosia sitten pakattiin. Siinä kassissa kulkevat usein kampsut tarakalla keikkuen kodin ja Mörskän väliä.


Viime viikonloppuna kiertelimme ihanassa Loviisan Wanhat talot -tapahtumassa, jossa erään talon kyökissä bongasin ihastuttavan veitsitelineen. Äkkiä kuva muistoksi ja suunnitelmiin myöhempi oma versio tästä:


Eilen lapsen kanssa kirjahyllyä läpikäydessämme keksin että teenkin telineen omista ihanista keittokirjoista. Niistä jotka on aikoinaan lahjoiksi saatu ja läpi ihasteltu, mutta sittemmin jääneet enimmäkseen hyllyyn kokkausten ja vähäisten leipomusten lähinnä toistellessa muutamia vakiintuneita tai netistä poimittuja reseptejä.


Kaivoin pari kaunista, paksua kirjaa hyllystä keittiötasolle ja sidoin ne silkkinauhalla yhteen. Veitset nakkelin sivujen väliin, jotta terät pysyvät skarpissa kuosissa. Sopivat nuo kirjojen nimetkin hyvän maun rajoilla täydellisen hyvin kyökkiini ;)



Talon kierrätyshyllystä kävin selkämysten ja koon asettamin kriteerein valitsemassa nipun kirjoja, jotka työstän telineiksi joulumyyjäisiin. Ne raaskin tukevuuden nimissä liimatakin toisiinsa kiinni. Omani jätin nauhan varaan, tarvittaessa siis vielä lueskeltaviksi.



28.8.18

Syyspuuhissa

Vakaasti olen sitä mieltä että kesä kestää aina elokuun loppuun saakka, mutta kyllä nyt kieltämättä on helteiden meidät hylättyä, ja ilman viilennyttyä normikesäiseksi tullut kieltämättä jo vähän syksyinen olo. Tunnelmaa vahvisti entisestään viikonloppuna Mörskällä käynnistelemäni syyspuuhat.


Piha on keltaisten lehtien täplittämä jo tässä vaiheessa vuotta kuivuneiden koivujen pudoteltua niitä maahan aivan kesken kesää. Haravointikausi käynnistyi siis jo kallion osalta, ja komposti täyttyi heti ääriään myöten. Muutamat kesäkukkaruukutkin olen sinne jo tyhjennellyt, ja jäljellä olevia siirrellyt terassin rapuille tiiviimmiksi ryhmiksi.


Muutamia pihakalusteita keräilin sisään ja sivummalle suojaan vihdoin alkaneilta, ja melkoisen piiskaaviltakin sateilta. Hellevaatteet kärräsin kotiin pyykkiin, ja ruokavarastot on käytetty lähes loppuun. Kukoistavaa salaattipenkkiä olen niittänyt kotijääkaappiinkin, koska enää ei ole salaatinkulutus Mörskällä kesän veroista. Uimalelujen tulpat on avattu, ja ne saavatkin lötsähtää omaan tahtiin jemmaan pantaviksi.


Palstalla helteisen kesän aikana kovasti kastellut ja komistuneet puskat saivat juurelleen syyslainnoitteen ja pari kourallista kananmunakuorimurskaa pitkäaikaista kalkitusta tarjoamaan. Täyttelin samalla kesäksi puskien juurelle jätetyt kastelukuopat mullalla. Viimeisiä marjoja popsin onnellisena samalla suuhun; varsinkin vadelmaa pukkaa edelleen ihanasti. Kukkineet kultapiiskut ja härmääntyneet syysasterit saivat kylmää kyytiä kompostiin.


Palstalle edellisiltä viljelijöiltä jääneiden tuolien siirryttyä Mörskän kuistille kärräsin puolestaan Villan pihasta toisen ihanista ulapalletuijottelutuoleistani palstalle viljelijän lepotuoliksi jo kevättöitä silmällä pitäen. Varsinainen syy tuolin siirtoon on se ettei se selvästikään ole tykännyt olla vaahteran alla parkissa viittä kesää; puun liimaukset ja ruuvaukset alkavat pettää, ja istuminen on muuttunut sen verran huteraksi että parasta varmistella istumamukavuus jatkossakin antamalla tuolinselkämyksen kevyesti nojailla vanhaa kompostia vasten.


Siis sitä samaista kompostia jonka oli tarkoitus naamioitua runsaan krassiputouksen alle kesän mittaan, vaan toisin kävi... Pari hassua kukkaa sinnittelee olkikasan päällä mullan karattua muualle ja siementen päädyttyä kukaties räksyjen herkuiksi. Elämä on.


Kompostintakunen sen sijaan kukoistaa. Ensi kesänä en kenties enää käyskentelekään saappaissa ja suojaavissa vaatteissa maa-ampiaisten pesien seassa nokkosia talteen keräilemässä, vaan sipsuttelen horttakorini kanssa palstalle poimimaan raudat talteen. Nämä komistukset, tai kuten joskus on kutsuttu viholliset, mutta mulle siis rakkaat rehut saavat nyt kypsytellä siemenensä rauhassa ja varistaa ne maahan entistä laajemmalle alueelle satoa tuottamaan.


Palstan alkumetreistä saakka on haaveenani ollut saada sinne kukoistava pionipenkki, pioniaidanne suorastaan! Sellainen josta raaskii käydä poimimassa sylillisen leikkoja maljakkoon niin että harvennusta ei edes huomaa. Syyslannoitetta hakiessani huomasin puutarhaliikkeessä pionintaimia myytävän jo hyvällä alennuksella, joten uskaltauduin syksyä vasten muutaman Kiinanpionin taimen hankkimaan tulevaan aidanteeseen, nykyiseen salaojitettuun ja vielä kovin vaatimattomaan kohopenkkiin. Pari taimea lisää käyn kenties nyysimässä tai siis jakamassa ystävien pionipenkeistä.


Vielä pitää sekalaista rehua pukkaava nurmi kertaalleen ajaa istutusten ympäriltä, ja sitten saa ranchi vaipua syyshorrokseen. Ellen sitten intoudu sinne vielä syksyn mittaan raijaamaan muutamia kasvulavoja ja niitä työstämään tulevaa kasvukautta silmällä pitäen.

Haikeana jätin Villa Mörskällä vielä lakanat sänkyyn ja uimapyyhkeet koukkuihinsa. Joka syksy elättelen toivoa (tai huijaan itseäni) että Mörskällä tulisi yövyttyä syksyn mittaan. Toistaiseksi näin ei ole ehtinyt käymään, mutta kenties joskus. Hyvä on ihmisen unelmioda.

Lempeitä elokuun lopun päiviä meille kaikille!








13.8.18

Paita pyllyn alle

Ei ole lapsellani paita pyllyn päällä. Äiteensä ompeli lapsukaisen vanhat, kauniit paitapuserot pyllyn alle istuintyynyjen päällisiksi. Hihat poikki, kaulukset ja helmaakin lyhyt suikale veks. Suoraa saumaa päätyihin ja päälle, nappilista auki ja tyyny sisään. Nappilista kiinni ja pylly pehmustetulle tuolille parkkiin. Simple as that!


Tarve oli ommella pari istuintyynyä Villa Mörskän terassille pari päivää sitten palstalta kantamiini tuoleihin, mutta kaapista löytyneisiin sisätyynyihin sovitettu 45*45 cm:n koko vaikutti turhan reippaalta pieniin muovi(!!)tuoleihin, joten nämä päätyivätkin kodin parvekkeelle vähän kookkaampiin tuoleihin. Kotoa vuorostaan kärrätään Indiskasta kesällä hankitut kukalliset, näitä pienemmät ja litteämmät istuintyynyt Mörskälle. Suunnitelmia kun voi onneksi lähes lennosta muuttaa jos siltä sattuu tuntumaan. Kuten nytkin kävi.


Aiemin olen hyödyntänyt miestenpaitojen etupuolen tilkkutyynyjen taustoina valmiine nappilistoineen ja hauskoine rintataskuineen, mutta nyt ajattelin juuri niiden toimivan istuintyynyjen jujuna etupuolella, joten tyynyn takapuoli ompeloitui paidan selkämyksestä. En koe suurta uhkaa, enkä varsinkaan tuskaa siitä että tämä kuvio kyllä painaa peffoihimme nappien kuvia :)


Piskuinen poikaseni, siis tuo raamikas mies, joka jo muutaman viikon päästä muuttaa omaan kotiinsa, ei ole enää vuosiin mahtunut näihin lapsuusajan lempipaitiksiinsa. Kauniita ruutukuoseja olen sitten hillonnut paitoina kangashyllylläni odottaen niiden uudelleenkäyttööntuloa, joka nyt tapahtuikin aivan ex tempore. Illalla näitä ommellessa mietin haikeana mahtaako tämäkin olla jonkinlaista napanuorankatkaisua erillleenmuuton kynnyksellä..? Kenties.


Aamulla ehdin jo omistaa pikaisen ajatuksen sille mahtaako terassilla +12 asteen koleudessa tarjeta enää lehteä lukea ja aamiaista nauttia kevyessä kesäyöpissä ilman aamutakkia, mutta sitten muistin uudet tyynyt. Lämmin oli sinisellä tyynyllä istua, vielä ei tarvinnut nuttua kaivaa esille vaatehuoneen uumenista. Ehkä ajatuskin lapsen kauniista paidasta lämmitti pepun lisäksi koko mamia..?


Parvekkeen pitkää pöytää ei ole katettu vihreällä huovalla, kuten ylimmän kuvan perusteella voisi päätellä, vaan sen pään pöydästä on vallannut kaksosten ja minun perinnepuuha; kesäinen palapeliprojekti. Graafikko Aarne Nopsaselta tilattiin v. 1952 kartta Olympiakisaturisteille jaettavaksi, mutta hänpä laati niin eläväisen kuvan Helsingistä, että se hautautui vuosikymmeniksi arkistoihin eikä päätynytkään tilaajan mielestä ylen kovin paheellisena turistien iloksi. Harmiharmiharmi!!!


Muutama vuosi sitten kuva kaivettiin esiin Helsingin kaupunginmuseon muuton yhteydessä, ja nyt tuota riemastuttavaa kuvausta kotikaupungista rakentelemme palapeliksi. Karttaa voi ihailla museossa (Aleksanterinkatu 16) suurena lasiseinänä ja hankkia mukaansa museokaupasta (Katariinankatu 3) 1000 palan palapelinä, tarjottimena, hiirimattona, sateenvarjona tahi servietteinä. Itse olen tykästynyt kuvaan siinä määrin valtavasti, että about koko tuo repertuaari löytyy meiltä, ja kopio itse kartasta on teipattu myös työhuoneeni seinään.


On ollut aivan parasta laatuaikaa muksujen kanssa rauhoittua valoisina kesäiltoina palapelin ympärille, ja kokea onnea keskittymisestämme tähän, leppoisasta yhdessä puuhastelusta ja onnistumisen iloista kaivatun palan löytyessä tai kuvion valmistuessa. Just love it!



9.8.18

His and her's

Oon ennekin kunnostautunut erikoisilla perhepotreteilla.
Toimikoon kuva nyt sitten tälläkin kertaa eräänlaisena potrettina.


No more words needed.


6.8.18

Kesän paras paikka?


Ehkäpä hyvinkin. Just nyt ei tule mieleen tämän voittanutta.
Niin aamuaurinkoon sieltä nousta
kuin lämpimän päivän päätteeksi sinne kömpiä.



3.8.18

Ampparit, pampparit

Keväällä näin videon virkatusta ampiaispesästä aidon pesän karkottajana. Pääsi to-do -listalleni. Kesää kului, ampiaisia pörräili, yksi pesäkin Mörskältä pikaisesti hävitettiin alkutekijöissään. Lomareissua lopetellessa, hetkeä ennen kentälle lähtöä poikkesin hoteliin vieressä olevaan lankakauppaan ostamaan yhden vyyhdin harmaata villasekoitelankaa. Mahtoi myyjää ihmetyttää mitä siitä teen hurjassa hellekelissä.

Kotiin päästyä helle oli vaihtunut sateeksi. Panin pesukoneen pyörimään ja istahdin virkkaamaan. Netti junnasi, joten en jaksanut odotella ohjeen aukeamista, vaan virkkasin ensimmäiset viisi pesää omasta päästäni. Juuri siltä näyttävätkin, ovat kaikki ihan(an) erilaisia. Harjoituskappaleita. Täytin harmaalla käärepaperilla.




Sitten korjasin netin, koska alkoi mietityttää tuo muoto. Ja koska sille pirun pätkivälle WLANIlle nyt oli muutakin käyttöä. Kaivoin esiin Hesarin ohjeen, muokkasin sitä työn edetessä ja sain aikaiseksi kuudennen pesän.


Ohjeessa ei neuvota ampparipamppareita, mutta kunhan sain keltaiset ja mustat villalanganpäät mahdutetttua suurimpaan silmäneulaani, niin yliluottelin kolme pörriäistä kuhunkin pesään. Ovat kyllä aika söpöjä. Ystävän mielestä jopa niin söpöjä etteivät pelota ketään pois hoodeilta. Nähtäväksi jää; kolme pesää on nyt ripoteltu Villa Mörskän valtiattaren reviirille.



26.7.18

Aamut




Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Mun huuliani etsien sä harot hiuksiain ja sulat suudelmaan
Vain hyvänolon hiipivän mä tunnen suonissain odotan vaan
Sä viet mun hiljaa niin kuin varoen
Ja mä myötäilen ja näin tahdon olla vain

Ei saa tätä tunnelmaa kun vain aamuisin
Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin
Ja syttyä
Ei saa tätä tunnelmaa kun vain aamuisin
Näin aloittaa mä päiväni tahdonkin
Ja syttyä sun kanssasi näin päivääni päin hiljalleen

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Aamut, niin Willbergin Pepen kuin Villa Mörskän, vievät multa jalat alta kerta toisensa jälkeen. Toinen hyräilyttää ja aikaansaa korvamatoakin, toinen on elämys jonka vuoksi illalla kiirehtii Mörskälle unille ja nousee ajoissa ylös nauttimaan auringonsäteistä kaffinkeittopuuhiin.

Aurinkoista huomenta siis :)





21.7.18

Chia-puuro

Vaikka ruisleipä juustolla + kasviksilla, kaffe kauramaidolla ja rapiseva Hesari kuuluvatkin olennaisina osasina aamuuni, yllätän itseni aina välillä kaipaamasta vaihtelua aamiaiseen. Tuolloin korvaan leivän ruokaisammalla munakkaaalla tai chian siemenistä paisuttamallani tuorepuurolla.


Puuron teen edellisiltana jääkaappin tekeytymään, eli annan parin ruokalusikallisen siemeniä muhia muutamissa deseissä kaura- ja kookosmaitojen sekoitusta yön yli. Aamulla nakkaan päälle marjoa, pähkinöitä ja siemeniä. Näin pärjään taas erinomaisesti lounasaikaan saakka ja vatsa kiittelee vähähiilarisen puuron hämmentäjää.


19.7.18

Ripaus valkoistakin

...ihan vähän vaan tasapainottamaan pinkkiä kukkataivastani...


 


Niin japanin myrttiä kuin silkkiruusuja katsellessa en voi olla hymyilemättä.



18.7.18

Pinkkiä sen olla pitää!

Voisi ajatella postauksen kertovan pikkuneitini huoneesta, jonka sävy edelleen teini-iästä huolimatta, on pinkki. Vaan ehei, nyt ollaankin mamin pinkeillä apajilla. Yllätin itseni tässä päivänä eräänä huomaamasta kuinka pinkiksi kodin parveke oli kukkien myötä muuttunutkaan. Sieltä kun löytyy tätä nykyä pikkuneilikat, marketat ja hortensiat heleän pinkkeinä, ja kärhötkin pinkki-lila sävyssä.

Mikä lie alitajunta ohjaillut mua kukkakaupoilla käydessäni, koska kaikki ne ovat eri kaupoista ja eri aikoihin hankitut?! Sama pinkki alitajunta on ollut päällä myös Mörskän kuistia kukittaessani. Eilen sain ukkelilta (= valitsin ja nostin ostoskoriin, hän maksoi, pakkasi kassiin ja kantoi mökkipihalle, kiitin kauniisti...) kolme ihastuttavaa eustomaa, jotka istutin kompostimultaa lisäten talven kolhimaan ruukkuun.




Uuden vaalean pinnan saamisen lisäksi ruukku oli talven mittaan haljennut toisesta kyljestä siinä määrin isosti, että pelkäsin sen poksahtavan rikki kasteluvedestä tai muuten vaan juuri kun kukat olisivat asettuneet kauneimmilleen. Niinpä kaivoin vajasta pätkän vanhaa köyttä, ja kirjaimellisesti köytin ruukun tukevammaksi. Vielä voisin googlailla hienoja merisolmuja ja sipaista sellaisen, tai ainakin yritelmän, roikkuvista köydenpäistä ruukkua lisäkoristamaan.




Marketat poljin kuistille kesäkuussa nimpparilahjana itselleni. Tunnollisesti kuivat kukat poisnyppien se jaksaa aina vaan pukata uutta kukkaa ilokseni. Ilmeisesti myös naapurin iloksi, koska tuo maailman ihanin mökkinaapuri käy huvikseen kastelemassa munkin kukat ja yrtit mökiltä poissaollessani <3




Jo toukokuussa vein Mörskälle 2 suurta hortensiaa, joista toinen ehti ottaa siipeensä kevään helteissä siinä määrin että elvytyksestä huolimatta on  sittemmin korvattu uudella kaunokaisella. Hortensiat tuntuvat viihtyvän mökillä merellisessä paahteessa ja puhureissakin kotiparveketta paremmin, koska varret suorastaan notkuvat painavia kukkia. Toukokuussa kukintansa aloittaneet alkavat jo nuupahtaa tällä toisella hellekierroksella.



Suotakoon se heille! Itsekin taidan pian tehdä saman täysin tyytyväisenä tähän uskomattomaan lämpöön. Tankataan tätä nyt oikein varastoon, jottei tammikuussa tarvitse valitella kuinka aina on niin kylmää ja pimeää ;)




17.7.18

Kävelyllä Etelä-Karjalassa

Helsinki - Imatra - Ruokolahti - Imatra - Lappeenranta - Helsinki. Kaksi naista, neljä päivää, kaksi parikymmentäkiloista rinkkaaa, heinäkuun huima helle ja reilut 45 kilometriä kävelyä rinkat selässä. Kesälomareissu aivan parhaasta päästä <3

Naisten vaelluspäivä nro 1: helteessä 20-kiloiset rinkat selässä läpi hemmetinmoisten ryteikköjen, halki paahtavien avohakkuiden ja pitkin pölyäviä metsäteitä ihan vain syömään uunituoretta mustikkapiirakkaa vaniljasåsilla laavulla ja nauttimaan viini laseista rannalla.


Naisten vaelluspäivä nro 2: kankea teltasta ylösnousemus Ruokolahden kesäteatterin pihamaalla aaamunotskille, liftaus Imatralle, lounas Imatrankosken mattolaiturilla, auringon lämmittämiä ahomansikoita ja salmareita, kilometrejä pitkin aurinkoisia rantoja, rakkoja varpaissa, iltauinnit ja -notskit Lammassaaren Rauhassa


Naisten vaelluspäivä nro 3: tallusteltiin saaresta mantereelle ja junailtiin Lappeenrantaan. Haistiin jo niin pahalle, että lähdettiin kanavaristeilylle tuulettumaan. Satamaan palatessa nautittiin munaisat atomit, ja siirryttiin kaiman mökille hikoilemaan lisää rantasaunassa ja siitä sujuvasti herkkupöytiin.


Naisten vaelluspäivä nro 4: heräily ihanan pehmeällä patjalla sisävessan läheisyydessä, piiiiitkä aamiainen järvenrannalla, kampsut rinkkoihin ja rinkat junaan. Kotiin.


Sääskien syömät ja paarmojen puremat kintut punatäpläiset ja turvonneet. Keski-ikäisillä, jo isojen lasten äideillä takanaan elämänsä ensimmäinen ja takuuvarmasti ikimuistoinen liftaus. Ikää pidennettynä taas monilla nauruilla. Ihmetelty ja ihasteltu immeisiä ja maailmanmenoa omien kotinurkkien ulkopuolella.



Nautittu nuotioista ja kesäöiden valosta. Nukuttu telttaöitä, joita viimeksi lapsuudessa mulla vastaavaa koettuna. Rustattu alusvaatteista kätevien emäntien tapaan hemaisevat biksut. Tankattu kaurapuuro- ja kuivamuonakiintiö hetkeksi täyteen.

Rinkka parkissa eteisessä, vasta menossa kellariin. Koska vielä ei raaski. Mielessä jo muhimassa koskahan taas sitä pääseekään ulkoiluttamaan.




 


16.7.18

Ei kautta ilman laneja!

Kun kerran ovat täditkin päässeet niiden makuun! Perinteisten tilkkulanien siis :) Kevään Tilkkuterapia-kausi päätettiin jälleen jo kesän kynnyksellä lanittamalla. Rehellisyyden nimissä tosin tällä kertaa ei lanitettu myöhäiseen yöhön ja jatkettu seuraavana aamuna. Nyt lanitettiin keski-ikäisen väsyneesti. Itse olin edellisenä iltamyöhänä palannut viikon kuntokuurilta huiman upean Punkaharjun maisemista, ja väsymys taisi painaa niin kroppaa kuin koppaa. Saattoi helle väsyttää muitakin Tilkkuterapia-ompelijoita, sillä sivistyneeseen aikaan illasta oli pillit meillä pussissa.

Siitä huolimatta aurinkoisen päivän täytti taas euforia, ihanat aikaansaannokset, hauskat jälleennäkemiset, hersyvät naurut ja ei niin kovin terveelliset herkut. Kuvaa vyöryvästä karkkipöydästä en tänne edes tuo. Aamun aloitimme perinteiseen tapaan brunsilla, joka tänä vuonna oli punasävyinen. Aina jouluserviettejä myöten...



Päivän mittaan pääsimme kiinni ompeluksiinkin, ja leikkuujätekulhoon alkoi muodostua kirjava sekasalaatti.


Pian olikin käsillä perinteinen pizza-askartelu, jossa taas kasasimme maittavimmat herkut kaikkien tuomista päällistarpeista. Vähän niinkuin sokkotreffeillä pizzapäällysteiden kanssa..?!


Paukkuvin navoin olikin helppoa viettää tovi nähden tähtiä. Ihania taivaan aurinkoja, joista eräs nuorimies tilasi äidiltään päiväpeiton itselleen.


Tähtiä syntyi myös varsin pienistä paloista vaikka kuinka monta blokkia. Tilkkuterapiassa työstynyt suloinen mäyris oli viettänyt tovin ompelukassissa, mutta pääsi nyt ulkoilemaan ja inspiroituttamaan ompelijaansa tyynyn takaosankin valmistamiseen. Blokkisommitelmista keskimmäinen edustaa vierustovereistaan huimasti poiketen taidetta ilman aivoja -tyylisuuntaa. Tai ainakin tilkkuloodan tyhjennystä ilman aivoja -suuntausta.





Mutta ajansaatossa nämäkin kasat taas purkautuvat akuutissa tai muussa tarpeessa, ja ompeloituvat joksikin henkeä salpaavaksi ihanuudeksi. Odotellaan sitä yhdessä ;) Sillä välin nekin olisi ylellistä pakata näihin ihaniin ompelutarvikekasseihin. Harmi että kassit eivät olleet minun lanituotoksiani, vaan päätyivät aivan toiseen kotiin varastoimaan töitä ja välineitä.



Muutama päivä lanien jälkeen kapusin jälleen kerhohuoneellemme aamuaikaisella. Sillä kertaa syynä oli taloyhtiön hallituksen kokous. Kyllä mua sitten nauratti makeasti itsekseni kun huomasin mikä malli oli jäänyt koreilemaan huoneen liitutauluseinälle.



Tilkkuilu tuo mitä moninaisimmin tavoin iloa ja onnea mun eloon!


14.7.18

Barbie, my love

Kyllä, aikuinen nainen ja täysin Barbien lumoissa, that's me! Naisella, jolla tyttönä ei ollut ainuttakaan aitoa Barbieta, on niitä nyt seinällinen. Kiitos niistä lasteni isovanhemmille <3. Ensimmäisen jouluaiheiheisen Barbieni kun kuljetti appi selkärepussaan maapallon toiselta laidalta, ja loput on anoppi amerikkalaisine ystävättärineen minulle vuosittain joulun alla hankkineet, lähettäneet ja lahjoittaneet.

Vuosia sitten jo kerroin tuota tarinaa täällä. Nyt lukaisin jutun uudestaan, ja hieman hymyilytti niin kokoelman kuin sen vaatiman hyllyn pienuus. Käytössä on jo hyllykkö nro 3, joka sekin olisi kipeän laajennuksen tarpeessa.

Syy tähän postaukseen on juuri nyt Kansallismuseossa esillä oleva ihastuttava, elokuun loppupuolelle avoinna oleva Barbie-näyttely, jossa jo keväällä näyttelyn auettua vierailimme ystäväni ja valikoitujen lapsukaistemme kanssa. Näyttely teki kyllä jonkinlaisen vaikutuksen lapsiinkin, mutta mamit vasta olivatkin innoissaan! Ne kikatuksilla höystetyt muistatko kun -huudahduksemme taisivat saada lapsemmekin häkeltymään ja poistumaan leffateatterin pimeyteen kauan ennen kuin mamit jättivät museon taakseen...

Aivan huippu näyttely, voin vain ja ainoastaan suositella sitä edelleen! Kuten teenkin jok'ikinen kerta kun joku sattuu ihmettelemään luurini takakannessa edelleen komeilevaa pinkkiä sisäänpääsytarraa. Luulevat mun maksaneen kestosisäänpääsyn sinne ;)





Yllättävää oli huomata näyttelyn pitkälti pohjautuvan muutaman mieskeräilijän kokoelmiin. Hatunnosto niin heille kuin näyttelyn kuraattorille Minerva Keltaselle. Tarkoituksella nostan tähän postaukseeni vain muutaman kuvan, koska toivon teidän käyvän itse paikan päällä ihailemassa mahtava näyttely. Olkoon se vaikka kotimaan kesäreissukohde!



 Burberry, my love



Jukka Rintala, my love


tyylikästä poseerausta ja... pinkkiä poseerausta :D


Menkää ja kokekaa tämä itse, vielä ehtii <3