tiistai 8. toukokuuta 2018

Sydämiä pikkuisille

Kesällä syntyvien pikkuprinssin ja pienen rinsessan peitot valmistuivat tovi sitten. Prinssin peiton taustaksi päätyi äitinsä kummitytön vanhaa naperoajan pussilakanaa, jonka kääntöpuolta löytyy myös peiton etumuksesta. Kantin ompelin vauvan äidin yhden poikaserkun ylijäämäpeittokankaasta.


Tikkasin kumpaisenkin työn kevyesti lähinnä vain blokkien reunoista, jotta peitot pysyivät mahdollisimman pehmeinä ja laskeutuvaisina. Pienen printtisydämen prinssin peitosta tikkasin vielä erikseen nousemaan esille lähitulevaisuutemme rakkaimman pikkuprinssin kunniaksi. Olisipa jo kesä, ja tuo vauveli isotädinkin syliteltävänä!!

 


Pikkuprinsessan hempeän peiton kanttasin oman rinsessani peitosta jääneellä pallokankaalla. Taustaksi päätyi Marimekon pirteää kirjainkangasta. Tikkauksen sai blokkiruudukon lisäksi myös parit pienet painetut sydämet, kulmissa olevat tilkkusydämet ja kankaanpainantaa harrastaessa tekekmäni parit kyyhkyset.

 
Toivottavasti vauvoilla tulee peitoillaan kölliessä olemaan yhtä mukavat oltavat kuin minulla oli näitä heille työstäessäni <3



10 kommenttia:

  1. Ihanaisia vauvapeittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaisia peittoja ihanaisille vauvoille :)

      Poista
  2. Nyt kelpaisi olla vauva, kun saisi köllötellä noiden ihanuuksien päällä tai alla! Eikä nämä ole yhtään tylsät eikä pliisut, toteaa hempeisiin pastellipeittoihin kyllästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi vaan köllötellen viettää vauvanpäiviä ;)Taitaa olla sama vika tällä "Rahikaisella" pastellien suhteen; kovasti kun jo odottelen neidin kasvavan pinkistä ulos...

      Poista
  3. Suloisia vauvanpeittoja, noiden päällä kyllä kelpaa köllötellä:)

    VastaaPoista
  4. Ihania pikkupeittoja ja kivan värisiä.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)