perjantai 23. syyskuuta 2011

Art goes huussi

Toimivan ruoansulatuksen lisäksi iloitsen kahdesta muustakin asiasta huussissa käydessäni. Otsikossa niputin ne taiteeksi. Sanotaan että kauneus on katsojan silmissä ja tässä kohtaa voinee sanontaa laajentaa taiteeseenkin, eli olkoon taiteen raja katsojan harkittavissa…

Minua viehättää kovasti vessan seinällä oleva miniatyyrivessani. Nukkekoteihin hurahtaneena ihmisenä raahasin tämän kotiin Saksasta vuosia sitten. En vain yksinkertaisesti voinut jättää sitä kauppaan. Varsinkaan kun hintakin oli naurettavan halpa ja sillä sinetöi lempikaupakseni Nanu-Nanan, jossa jokaisella Bremenin visiitillä on pitänyt sittemmin ehdottomasti käydä…


Soma vai mitä?

Toinen iloa, onnea ja puhtauttakin tuottava ja esteettistä, kieroutunutta silmääni + lapsellista mieltäni hivelevä juttu on tällainen tilataideteos:


Sen hankin vuosia ja lukuisia muuttoja sitten remontin alla olevaan tuolloiseen kylpyhuoneeseemme, josta tuossa vaiheessa remonttia piti tulla uimakoppi- tai jopa uimarantahenkinen. Ei tullut sitten kuitenkaan. Ensin ehti meille tulla vauva, ja vauvan ammeelle + kylvettäjälle piti saada riittävästi tilaa. Mutta tämä komeus muistuttaa tuosta loistavasta suunnitelmasta, joka kukaties vielä joskus jossain toteutuu…

Korkeasta mastosta huolimatta koppiin ei piiloudu antenniasema, vaan pönttöharja. Aurinkoista viikonloppua ja vessansiivousintoa sinullekin!

2 kommenttia:

  1. CKone28/9/11

    Merihenkisyys toimii toileteissa :) Raikasta ja muistuttaa ikuisesta kesästä. Auringosta, merituulesta ja lämmöstä.

    VastaaPoista
  2. Päivi29/9/11

    Juu, raikkaiden merituulten tuulahduksia :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)