Helmiä korinpohjalla

Pimeät illat ja paukkuvat pakkaset ovat istuttaneet minut nojatuolin uumeniin ja saaneet taas tarttumaan puikkoihin. Pitkäänhän tässä meni aikaa vain virkkuukoukkua heilutellen, ja kyynärpää muistuttelee edelleen siitä että ahkerasti tuli koukkuiltua ja aivan väärällä tekniikalla. Peittoja kyllä syntyi ja ne ihanasti lämmittävät nyt talven keskellä telkkarintuijottelijoita, mutta käsi niitä tehdessä hajosi. Olen siis ryhtynyt lajin vaihtajaksi olosuhteiden pakosta ja terveydellisistä syistä ;). Heh, kuulostaa melkein huippu-urheilijan elolta… Varustelukin alkaa olla samaa luokkaa, kun vanhat metalli- ja muovipuikot pikkuhiljaa korvautuvat ihanan kevyillä, luistavilla ja käteen sulosti sujahtavilla bambupuikoilla.

Niin tai näin, neulominen on aivan ihanaa! En tajua kuinka se olikaan jäänyt paitsioon niin moneksi vuodeksi. Puikkoihin tarttui vähän kuin fillariin monen vuoden ajamattomuuden jälkeen. Empi josko enää onnistuu ja oletus oli että huteraa jälkeä on tiedossa, mutta kyllä se vaan niin on, että kun kerran on oppinut polkemaan, niin sitä sitten osaa loppuikänsä!

Palmikkoneuleen opettelu on edelleen rästilistalla ja sukat + lapaset olen neulonut vain ala-asteen käsityötunnilla, joten taidon voisi elvyttää kait vihdoin ja ehkä senkin suht’ kivuttomasti. Toisaalta kun on mummi, joka niitä ilokseen kutoo jatkuvalla soitolla, niin olen sitten keskittänyt tarmoni kaulureiden ja kaulahuivien neulontaan. Koko perhe on nyt huivitettu, osa on jo kolmannella versiolla liikenteessä pakkasta uhmaamassa. Kiedoin onnellisena tänään, talven ennätyspakkasaamuna, kaulan ympäri puolitoistametriä luonnonvalkeaa villaa, niitä helmiä korinpohjalla.

Pane sinäkin puikot heilumaan ja

varustaudu pehmeästi pakkasta vastaan!