torstai 27. joulukuuta 2012

Pikkuiset kultakalat lammessa ui

Joulun hujakoilla alkoi tehdä mieli lohipiirakkaa, sellaista tuhtia ja voitaikinaista, oikein perinteistä talviherkkua. Joten eikun resepti esiin ja leipomuspuuhiin! Hommaan tarvittiin:

2 pkt valmista lehtitaikinaa
300 gr kypsennettyä lohta
2 kovaksi keitettyä munaa
2 dl keitettyä riisiä
mausteita maun mukaan
(nyt suola, mustapippuri ja sitruunapippuri)
1 muna voiteluun

Sekoitin täyteaineet tasaiseksi massaksi. Taikinasta tein pyöreällä muotilla 24 ympyrää. Puoliin niistä panin keskelle kukkuraisen ruokalusikallisen täytettä ja kanneksi toisen taikinaympyrän. Reunat painelin haarukalla tiiviisti kiinni toisiinsa. Taikinan lopusta muotoilin kalapiparimuotilla pieniä kaloja, jotka saivat beluga-pavusta nappisilmän,  ja haarukan + veitsen avulla pyrstön sekä suomut.  Lauma kultakaloja päätyi myös tarjoiluin aikaan uimaan salaattikulhoon vihreiden päälle. Kalaisat pasteijat voitelin munalla ja paistoin 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
 

Käsi ylös kaikki jotka olemme päässeet lauleskelemaan
 kultakaloja päiväkodeissa ja muskareissa!

"Pikkuiset kultakalat lammessa ui,
pikkuinen kalaemo huolestui.
Uikaa, uikaa jos osaatte,
ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!
Hip, hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Hip, hop, däbä däbä, ding dong, hui!
Hip,hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!"

5 kommenttia:

  1. Mä luulin, että täällä olis jo kuvia ranskalaisista kultakaloista, kun luin otsikon ;)
    Tuo biisi ei oo kyllä tuttu hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista kivaa on tullut vastaan, mutta ranskalaiset kultakalat on vielä näkemättä :)

      Poista
    2. Käytiin äsken Luxemburgin puiston karppilammikolla, mutta kaloja ei näkynyt, vain sorsia.

      Poista
    3. syötittekö niille patonkia :) siellä ei taida olla lunta?

      Poista
    4. Pistellään omiin poskiin kaikki patongit. Ei ole lumesta tietoakaan, lämmintä on kymmenisen astetta ja orvokit + kevätesikot kukkivat.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)