Kurpitsahilloa

Isosta kurpitsasta riitti syötävää niin runsaasti, että kaikki ei mahtunut keittokattilaan. Jouduin kaivamaan toisenkin kattilan esiin, ja koska kaapista löytyi vielä hillosokeripussin jämä, niin tästä kattilasta tulikin saman tien hillokattila!

Niin palkitsevaa saada kaapista pois pyörimästä vajaa pussillinen sokeria ja toista kaappia tukkimasta muutama tyhjä hillopurkki! Kaiken äsken mainitun mielihyvän lisäksi sain vielä lähes pari litraa, kolme purkillista, kauniin keltaista makeaa hilloa. Tämä vie tajun, tai ainakin kielen mennessään paahtoleipäin päällä! 

Kattilaan lisäsin kurpitsoihin vain pienen tilkan vettä, sen sokerinjämän (määrästä ei ole tietoa, mutta eipä tullut mitattua kurpitsojenkaan painoa...), ripauksen kaardemummaa ja kanelia. Niitähän mä tunnun lykkäävään kaikkiin hilloihini. Mutta kun kerran tykkään, ja muutkin tykkää eli hyväksi havaittua on. Mitä sitä nyt alvariinsa reseptiä muuttelemaan! Hillo kiehui abauttarallaa vartissa valmiiksi. Hieman näytin sille vielä survinta ja sitten pääsikin jo purkituspuuhiin.

  

Ja hei, nyt mulla on Pisan tornikin kyökissä. 

Yhtään ei tosin helpota Italia-ikävää...

Se taitaa olla krooninen.