Punaista samettia

Löysin Pullahiiren leivontanurkasta niin houkuttelevan näköisen Red Velvet -kakun ohjeen, että sitä oli pakko testata! Houkuttelevina tekijöinä olivat erikoisen vahva väri, kahvikakkumainen koostumus ja taikinaan lurautettu etikka. Ja sekin seikka että Jenkkien kenties suosituinta kakkua leivoin jenkkiorientoituneelle ihmiselle...

Usko oli kieltämättä koetuksella muutamaan otteeseen leipoessa ja valmiita kakkusia ihmetellessä. Vai mitä sanotte tästä näystä? Kysessä oli kuitenkin juhlakakku teinipojalle, ei prinsessajuhlien unelmaluomus...

Pullahiiri käyttää leipomuksissaan pastavärejä, joilla sävyn saa tummemmaksi kuin mulla käytössä olleilla peruskauppojen maustehyllyistä löytyvillä väreillä. Kaakao osaltaan onneksi tummentaa väriä paiston aikana, ja lopputulos ei jäänyt pinkiksi, vaan kauniin syvänpunaiseksi.

Yleensä huidon ainekset kulhoon about-mitalla ja leivontakulhon päällä ne mittaillen. Nyt voin todella sanoa toimineeni etikan kanssa toisin!!! Käsi täristen mittasin tarkan määrän kaukana kulhosta ja etikkaa taikinaan lisäillessäni mietin että koekakun teko ei ehkä olisi sittenkään ollut pöllömpi idea. Mutta luottamus Pullahiireen on sata, joten koekakku jäi tekemättä ja tästä tuli huikea menestys! Suussasulava sellainen.

Koska kakku tosiaan poikkea rakenteeltaan perinteisestä täytekakkupohjasta tiiviydellään, ei siitä tule kovinkaan korkea. Jaoin taikinan kahteen irtopohjaan ja kypsien pohjien korkeus oli noin kolme senttiä. Kaksi pohjaa ja voipohjainen täyte välissä sekä päällä eivät olisi nostaneet kakkua haluamaani korkeuteen.

Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin tekemään kolmivärisen kakun, niin että punainen sametti sai kavereikseen perinteisen vaalean pohjan ja tumman pohjan jossa osa vehnäjauhosta oli korvattu kaakaolla. Väliin tuli väriä kaikista pohjista: vaaleaa vanilja, punaista vadelmaa ja ruskeaa Marianne-raetta, niin että toinen täyte oli vanilja-vadelmaa ja toinen vanilja-Mariannea.

Kuvasta ovat valot valitettavasti syöneet värejä. Tarkoitus oli havainnollistaa suurta kerroksellista värisinfoniaa, mutta selittelen sen sijaan: alimmaksi panin ruskean kaakaopohjan. Sen päälle pinkkiä vadelmatäytettä. Sitten väliin kiinteämpi pohja punaista samettia ja tämän päälle vaalea, ruskeapilkullinen kerros minttuista täytettä. Päällimmäiseksi tuli vaalea pohja. Kaiken kuorrutin voikreemin sijaan kermavaahdolla ja sokerimassasta askarrelluilla punertavilla syyslehdillä.

Kakkua leikatessa hoksasin heti parantelun paikan. Maku siis oli täydellinen, sille en aio tehdä mitään, mutta seuraavalla kerralla (sellainen tulee ehdottomasti!) panen vaalean pohjan alimmaksi ja ruskean päällimmäiseksi. Näin kermavaahto ja pohja erottuvat toisistaan selkeästi ja näyttää varmasti hauskemmalta kuin nyt tekemäni kakut, joissa ylin vaalea kerros kermapursotuksineen näytti yhtä paksulta kuin muut yhteensä.

Piti ottamani kaunis kuva leikatusta kakusta. Juuri sellainen kuin kaikissa leivontablogeissa aina on houkuttimena. Arvatkaa vaan otinko kuvaa??? Eikä tää edes ole leivontablogi vaikka aina välillä ilokseni leivoskelenkin. Mut hei, sain mä jo kutsun leipomaan seuraavatkin bileet ;) 

Ai ai, vesi nousi kielelle tätä kirjoitellessakin. Isänpäiväkakku taitaa olla melko valmiiksi suunniteltu... Ja sen syöntiinhän ei ole enää montaakaan päivää!

Kokeilkaa ihmeessä ja kertokaa kokemuksistanne mullekin!