tiistai 23. syyskuuta 2014

Kesäkeittiö

Siinä se on, mun kesäkeittiöni. Tiskipöytä (vai kuulostaisiko työtaso hurjan paljon paremmalta?), jalkaritilä lattiaksi maapohjaa vasten ja heinäseipäitä... öö... tuiksi... Tuiksi ehkä köynnöksille, tai ehkä sirkusvaloille, tai ehkä purjekatokselle. Tuiksi ja silmäniloksi joka tapauksessa!


Mitä, eikö muka hahmotu? Mulla on visio kirkkaana ja onneksi kuvakin tiedossa. Jotain tällaista, mutta leveämpää tästä vielä syntyy, believe me! 

Tänään onkin juuri sopiva päivä haaveilla kokkailuista kesäkeittiössä, kun eilen panin yrttimaan matalaksi ennen pakkasia ja aamulla mittari näytti +3,5 astetta. Raksalle pyöräiltyäni lämpötila oli jo laskenut kolmeen. Päivän mittaan ehti pariin otteeseen sataa jotain valkoistakin. 

Ei siis tarvinnut kantaa vanhaa työpöytää ulos rapsuteltavaksi kevääksi maalauskuntoon. Riitti että istutti timpurin tuomat raparperit maahan ennen pakkasia ja poisti tiivisteknöölit ikkunanpuitteista. Toista kättä sentään pystyi siinä hommassa pitämään hanskassa, mutta noin yhdeksän ruudun jälkeen olivat kummatkin kädet niin kohmeiset, ettei rapsutin enää näpeissä pysynyt. Jösses mikä ero viime viikkoon, jolloin vielä posket paloi auringossa raksalla huhkiessa!


7 kommenttia:

  1. "Ennen pakkasia" tuntui eilen lähinnä vitsiltä, aamulla seiskalta mittarissa oli kuudennessa kerroksessa +0,4 astetta, eli maantasossa nollassa tai allekin :/

    VastaaPoista
  2. Hyvä siitä tulee!! :)

    VastaaPoista
  3. Miten sinä jaksatkin. Ihailen energiaasi ja tarmoasi. Meillä on tänään ollut +15 C. Koira ei suostu ulos, kun on muka kylmä. Mulla on myös hytinä. Kahvia on mennyt monta mukillista lämmittelyyn. Syksyä pukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä sitä illalla aika naatti olikin! Päivän mittaan olin vielä fillaroinut kauas Itä-Helsinkiin, josta olin saanut hammaslääkäriajan lennossa aivan tuntemattomilta kulmilta. Metron piti viedä mut sinne, mutta raideliikenne olikin lakossa. Harhailin ja poljin ja hytisin, mutta hammas on nyt kunnossa :). Illalla oli vielä 3 h Fisherin eroseminaariakin.

      Voi teidän koiruutta!!! Mä olen pari päivää arponut että pitäisikö soittaa huoltoyhtiöön koska meidän sisälämpötila on +19 ja sekin panee hytisemään :). Nyt sataa kaatamalla, joten todella syksyä pukkaa :/

      Poista
    2. Olet siis yhden naisen kylä. Poweria pienen kaupungin tarpeiksi :)

      Tultiin juuri nuorimman kanssa hammaslääkäristä. Oli niin hyvällä tuulella, kun oli saanut heti aamutuimaan ilokaasua.

      Poista
    3. AIna välillä kyllä :D. No, ainakin tiistaina olo kyllä oli about tuo, poweria oli polkemallakin aikaansaatu pienen generaattorillisen verran.

      Yleensä haluan puudutuksen hammaslääkärissä, mutta nyt olin kait niin shokissa kalsasta ja karmivasta matkasta, että pärjäsin oikein hyvin ilman piikkiä. Täällä mitään ilokaasua saa jollei vähintään synnytä!!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)