keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

2000 - 2014

Toiset meistä luopuvat barbeistaan lapsuuden lopuksi. Vähintäänkin varastoon tai ihan jopa kiertoon päätyvät nuket (niin eri versiot Barbiesta kuin parhaista ystävistä ja pikkusiskoista) vaatteineen, taloineen ynnä kalustuksineen, autoineen (urheilu-, tila- ja matkailuautot normibeatlen lisäksi), lukuisine työpaikkoineen ja eksoottisine ammattivarusteineen, hevosineen ja poneineen, laskettelusuksineen ja rullalautoineen, kissoineen ja buudeleineen, keneineen (noh, erohan heillekin on jo tullut joka tapauksessa), lemmikkieläinasemineen, matkalaukkuineen, fööneineen ja paplareineen, korkokenkävarastoineen, jokainen asiaan vihkiytynyt vapaasti täydentäkööt listaa...

Toiset taas eivät luovu. Luopuvat kyllä juu lapsuuden korvikebarbeista tarvikkeineen pala palalta ja muutto muutolta oman pikkutytön samaan aikaan vuosien varrella kasvaessa leluista ulos ja varastoidessa omat nukkensa jo kellariin. Mutta samaan aikaan aloittavat aitojen Barbieiden keruilun vasta aikuisiässä. Meitä on muuten monta...

Näin näyttävästi asettuivat arvon ladyt joulubarbiet (tai siis Holiday Season Barbies) vuosimallia 2000-2014 uuden kodin kaunistukseksi iltana eräänä kun päätin viimeistellä kotoutumisen. Orrella on mukana myös kuluvan vuoden Barbien paikkaa jo varailemassa lasinen Barbie. Kummitytön tädilleen tuoma aarre, melkoisella vaivalla metsästetty joulukuusenkoriste helteisestä Kaliforniasta.


Kyllä helpotti heti kun pääsivät kaunokaiset
pahvilaatikoista takaisin ihmisten ilmoille!


2 kommenttia:

  1. Jestas mikä tyylikäs kokoelma! Leikitkö noilla joskus väähän niinku salaa? Minulla oli siskon kanssa yksi yhteinen barbi, jolta leikattiin heti tukka. Ja se oli sitten siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin! Ei, en leiki eikä leiki lapsenikaan. Näitä laatikoita ei avata. Barbeille on ihan omat huutokauppansa, jossa hinta määräytyy mm. sen mukaan että onko laatikkoa koskaan avattu. Mä siis sijoitan nukkiin ;) Sulla oli siskon kanssa hyvin lyhyt Barbie-leikki...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)