torstai 28. tammikuuta 2016

Sommittelun tuska

Blokkien ompelu on yleensä huisan hauskaa, mutta kun reunat on tasattu ja palat varmasti (melko) saman kokoiset, iskee mulle tuska ja ahdistus. Edessä kun on palojen sommittelu pinnaksi.

Tuo mainittu tuska liittyy nimenomaan isompiin töihin, niitä joita ei niin näppärästi pyörittele vain sormien alla paikoilleen, vaan jotka vaativat asettuakseen enemmän etäisyyttä. Tilkkuterapian työtiloista kun on suureksi harmiksemme vaihdettu isot työpöydät tilan muita käyttäjiä paremmin palveleviksi pikku pulpeteiksi, jotka taas tilkkuilijoille ovat pelkkää tuskaa. Hyvästit on saatu heittää isolle työtasolle jossa sommitella seisten, harsia vanut ja aluskankaat yhteen tai tikata mukavasti. Nyt ähellämme työt sylissä ja pulpettien reunoihin tarttuen, leikkurinkin välillä tärähtäessä saumanotkoon. Silkkaa tuskaa, kärsimystä ja hampaiden kiristelyä! Eilen aloimme jo suunnitella barrikadeille nousua, mutta vielä ei ajatus kantanut tuliseen taistoon :)


Aloitin siis valmiiden blokkien asettelun pulpeteilla, mutta siirryin hyvin pian lattialle. Pulpetilla ei saa niin selvää käsitystä lopputulemasta kuin ylhäisyyksistä työtä katsellessa. Tätä nykyä olen alkanut myös näpsiä kuvia eri vaihtoehdoista, jolloin näyttöä eestaas sormeillessa saa työtä nopeasti vaihtuvat kuvat, ja ajatus alkaa paremmin kirkastua.

Ajatus ennen ylläolevaa kuvaa oli ollut panna blokkien väliin tummat kaitaleet, mutta kuvan myötä se ajatus karsiutui suunnitelmista tuhoon tuomittuna. Kaitaleiden myötähän koko kuvio olisi kärsiintynyt ja jopa kadonnut! Hui hui sentään!
 
Ompeluluokassamme ei siis ole kunnon työtasoja, hulppean ihanasta suunnitteluseinästä nyt puhumattakaan. Niinpä pulpeteilta tulee sitten siirryttyä lattialle. Se tunne kun levittää keskeneräisen työnsä lattialle näillä loskakeleillä ja vilkuilee ettei siellä nyt suurempia kuralätäköitä ja sepelikasoja ole... Argh :(
 

Näissä kuvissa ei äkkiä katsoen juuri eroa hahmota, mutta kyllä siellä vaan on paria blokkia pyöritelty suuntaan tai toiseen. Kuvasarjasta karsin amatöörimäisen kauhistuttavana jo pois sen version, jossa vaalean- ja tummankeltaiset keskusneliöt oli ripoteltu sinne tänne. Se versio satutti jo minunkin esteettistä silmää tosi pahasti, kokeneemmalle konkarille olisi saattanut aiheuttaa jopa silmävamman!

 
Tuossa yllä on kuvattu se versio, joka lopulta ompeloitui yhteen. Nyt kuvaa tarkastella voi vain miettiä sitä miksei jättänyt käyttämättä kankaita joissa vilahtaa sinistäkin, mutta etäisyyden puuttuessa sekin on nyt mukana pinnassa. Toiste sitten taas toisin... Ympärilleen tilkkupinta sai ensin mustapohjaista ja oranssi- sekä keltakukkaista reunakaitaletta, ja sen jälkeen on tulossa värisuoraa osasta blokeissa käyttämistäni kankaista.

Illalla tilkkuterapiasta kotiutuessa panin ompelukassin paikoilleen kaappiin, mutta aamulla kaivoin sen esiin. Edessä on melko ohjelmoimaton viikonloppu, jonka tämänhetkisellä suunnitelmalla aionkin pitkästä aikaa ohjelmoida osittain kotiompelulla peiton päällispinnan viimeistelläkseni. Suorastaan odotan sitä jo!

Seuraavalla kerralla tilkuissa kertaamme vapaatikkauksen saloja, ja silloin voin sitten pohtia ryhtyisinkö rohkeasti rupeamaan itse peittoa vapaatikkaamaan, vai keskitynkö suosiolla pienempiin pintoihin, joita voisi viikonloppuna ommella jokusen jo ihan tikkaustyöstövalmiuteen. We'll see...

Värikästä loppuviikkoa, ystävät hyvät!
 
 

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pienestä kii

Välillä se on niin kovin pienestä kiinni miltä lopputulos alkaa näyttää. Niin kuin nyt taas näissä pikaisissa blokeissa. Näin kauniilta näyttää keskusneliö, kun sen on tikannut reunat sisäänpäin kääntäen. Vähän kuin katedraalin ikkuna pikatekniikalla toteutettuna.


Tältä taasen näytti melkein samainen neliö ennen tikkausta. Ihan jees, mutta aika arkinen. Jossain työssä tämäkin olisi kiva, varsinkin jos sisään asettelisi palan vanua nostamaan neliötä taustastaan. Mutta sitä ei tehdä vielä tässä työssä. Ehkä seuraavassa?


Kieli keskellä suuta ja keskittymisharjoituksia mielessä tapaillen aloin tikata ensimmäistä kahdestatoista neliöstä peläten ryntäntynttää ja jatkuvaa purkuharjoitusta. Vaan sellaisiapa ei tullutkaan! Oikein yllätin itsenikin!! Neliöissä on kangas täysvinona, joten melkein itsestään se kääntyi kauniiksi kaareksi ja asettui somasti paininjalan alle tikattavaksi. Tää jos mikä oli helppoa, paljon helpompaa kuin se kuulu heinänteko joka on oikeasti aika hikistä ja pistelevääkin puuhaa.

Viikonloppu taas edessä ja paukkupakkaset vihdoin hellittämässä, jee jee. Meillä leivotaan sämpylöitä, asennetaan valaistusta, vietetään tyttöjen iltaa, pelataan turnauksellinen korista, yökyläillään, korotetaan jäälinnaa partsilla jäätyneillä värillisillä "tiilillä", jumpataan ja löhöillään. Mitäs teillä?

 

tiistai 19. tammikuuta 2016

10 minsan blokit

Viime kerralla opiskelimme tilkkuterapiassa terhakan jenkkitädin opastamana tekniikan nimeltä 10 Minutes Blocks. Suitsaitsukkelaa, tilkkuili kuin heinäntekoa. Silloin kun sen osaa ;)

Olin kantanut mukanani kaikki oranssit ja keltaiset kankaani, suurin osa niistä itsevärjättyjä, ajatuksella tehdä työ niistä. Joten eikun siis sommittelemaan! Luulisi olevan helppoa sommitella samaa väriä yhdeksi työksi, vaan ehei, ei minulle! Open apua tarvittiin jotta vino pino alkoi näyttää kolmen blokin aihiolta:


Tämän jälkeen sai leikkuri laulaa hetken ja sitten pääsin ompelukonetta surisuttamaan. Kunhan aivotkin oli saatu taiteltua siihen moodiin, että viidestä 20*20 -senttisestä neliöstä syntyi käännellen, väännellen ja joka välissä vähän suoraa ommellen yksi neliö, alkoi homma todella maittaa ja kymmenen minuutin blokkivauhti ensikertalaisellakin saavuttua.


Niin vaikeaa oli taas illan päätteeksi pakata kankaat kassiin ja kone kaappiin kun ompeluinto oli ylimmillään, mutta vähintäänkin yhtä vaikeaa oli työhön taas kotosalla palata, jossa kone sai olla ja nököttää vaatehuoneessa koko pitkän viikonlopun aivan koskemattomana.

Ompelutyö ei siis viikonloppuna edennyt, sen sijaan surffasin netissä houkuttelevaa pohjapiirrosta pyöritellen ja lisäneliöitä pohtien. Sellaisia neliöitä joissa ompelukonekin mahtuisi taas olemaan pöydällä aivan käyttövalmiuksissa!!! Kallis on tää tilkkuharrastus ;)

Marle kertoi pari päivää sitten blogissaan haasteesta johon osallistujat ompelevat joka päivä yhden blokin. Vielä joskus aion haasteeseen vastata. Kunhan olen saanut koneen pöydälle... Onneksi kohta pääsen taas terapiaan jatkamaan tätä ompelusta!

 

maanantai 11. tammikuuta 2016

Linnanrakentajina

Olemme liittyneet aallonharjalla ratsastavien askartelijoiden joukkoon! Paukkupakkasilla meillä ei nimittäin kärrätty parvekkeelle juurikaan villa- eikä pahemmin vuodevaatteitakaan, vaan tyhjentyneitä maitotölkkejä vedellä uudelleen täytettyinä. Pakkaseen pakastumaan jäätiiliksi.


Sunnuntaina aamupäivällä kulmakunnan lapset, lapselliset ja lapsenmieliset kokoontuivat läheiseen puistoon yhdessä askartelemaan mukanaan kasseittain ja pulkittain jäätölkkejä sekä lumilapioita ja vesipulloja.


Spiraalinomainen rakennelma kohosi nopsaan taitavien ja sitäkin vielä enemmän innokkaiden tekijöiden hyppysissä. Jäätiilet kuorittiin tölkeistään, vettä ja lunta sekoiteltiin keskenään laastiksi tiilten väliin ja pakkasen annettiin nopsaan viimeistellä kiinnitys.

 
Iltasella piti vielä suunnata kauppaan kynttiläostoksille. Tutulle naureskelin reppuni sisällön jumppasalilla nähtyään ettei kukaan ole äkkikuollut, vaan hatulliset lyhdyt tulevat nyt ihan muuhun kuin hautausmaakäyttöön. Lasten kanssa kun palattiin vielä iltahämärillä linnarakennelmalle juhlavalaisemaan se muutamin lyhdyin.
 
 
Sen verran oli päivän pyry himmentänyt tiilten kuulasta kirkkautta, ettei kajo kovin vahvana hohda linnan ulkopuolelle. Kaunis se on joka tapauksessa ja lisätiiliä taas jo pakastumassa. On tää niin hauska hypetysjuttu! Toinen tuttu oli jopa päätellyt asuinpaikkani (vaikkakin väärin) nähtyään aamun Hesarissa jutun naapureiden kilpailevasta luomuksesta.
 
Nyt kaikki äkkiä pakastelemaan tiiliä ja taiteilemaan! Kaikki ilo irti näistä hyytävistä pakkasista!
 
 

perjantai 8. tammikuuta 2016

Aurinko armas

Juu, oli tytöllä takkuja tukassa kun piti aamukankein sormin ihan pikaisesti  sutaista pari ranskalaista lettiä päähänsä.
Juu, ehti toppahousuissa ja -takissa jo tulla kova hiki eteisessä, kun lapsia odottelin samaan ratikkaan kanssani ehtiväksi.
Juu, pääsi kirosana kun neidin luistinkassia jo pätkän -27 Celsius-asteessasa raahattuani kävi ilmi että uikkarit olivat unohtuneet kotiin,  ja piti palata niitä hakemaan.

Tassutellessa lumi kuitenkin narisi mukavasti kengän alla. Topat ja fleecet lämmittivät. Oli aikaa nuuhkia pakkasilman erilaista hyvää tuoksua. Ehdittiin vielä samaan ratikkaan kuopuksenkin kanssa. Naureskeltiin vaan kun ratikalla yhden pysäkinvälin sillä ajettuamme se pysähtyi pakkaseen. Hypättiin metroon ja koettiin meille uudempaa urbaania aamueloa. Paijasin rakkaat pirpanat pysäkkiä ennen heitä kyydistä jäädessäni.

Poikkeavalla reitillä ihailin Lux Helsingin naruhyppelijää yliopiston pihalla. Nauratti jo. Torille päästyäni suu venyi oikein messingille: aamuaurinko antoi merkkejä itsestään työmatkalaiselle luoden taas uskoa kevääseen. Tuntuikin jo loputtoman pitkältä tuo aika jonka oli pilkkopimeässä taivaltanut työmatkojaan. Nyt helpotti.


Ihanaa että myöhästyin <3


torstai 7. tammikuuta 2016

Ihan pihalla

Näin kuulaan syksyisissä maisemissa ulkoiltiin joulun ja uudenvuoden välipäivinä vielä sitä oikeaa talvea odotellessa:


Talvesta ei Keskuspuistossa Vantaan puolelle vaellettuamme ollut enää merkkiäkään, vaikka Tapaninpäiväniltana oli jo Helsingissä päästy vaatteet asfalttia raapien hieromaan lumienkelin kuvia vastasataneeseen ohuen ohueen lumikerrokseen.
Sitten vaihtui vuosi, ja heti ensimmäisenä aamuna pääsimme maalla nauttimaan talvi-idyllistä parhaimmillaan, eli terät jalkojen alla:
Kylän laskettelurinteet hohtivat vielä kauniin vihreinä, vain hiihtoladulle oli saatu lumipeite. Sinne emme kuitenkaan kiirehtineet.
Nyt meillä on Helsingissä lunta vähän, pakkasta paljon ( -25, illaksi luvassa -27) ja edelleen aukinaisena höyryävä meri tuomassa omat lisämausteensa; tuulen ja kosteuden pakkasen päälle. Pakkaslukema pitää kertoa 1,5:llä kun varustautuu ulosmenoon, ulkoilusta kun ei viitsi enää edes puhua. Kauppatorin rannassa kameratta ihaillut haloilmiöt eivät nyt tässä koleudessa lämmitä!
Aamulla meiltä kömpi toppahousukansaa ratikkapysäkille, ja mukavan lämmin oli fylleissä katsella kanssamatkustajia, joista osa liikennöi takit auki, kädet ja päät paljaina. Ihan pihalla kunnon pukeutumisesta!!!
Onhan neljä vuodenaikaa mukavat, mutta kun useana päivänä on ahkerasta kuorinnasta ja öljyämisestä huolimatta tuntunut siltä että niin itseltä kuin muksuilta kuoriutuu pakkasen ja tuulen korventama nahka irti, niin innolla jo odottelen säätieteilijöiden lupaamia armollisempia talvikelejä saapuvaksi.
Jotta siis pääsis takaisin pihalle talvesta nauttimaan :)
Lempeää ja pian myös lauhempaa uutta vuotta, ystävät!